Yksityistääkkö pitäisi? Vai riittäisikö ulkoistaminen?
”Suomen kansantuotteesta palvelut muodostavat lähes 70 prosenttia. Tästä julkisen hallinnon osuus on noin 40 prosenttia, joista on toistaiseksi ulkoistettu vain viidennes.” toteaa Gustav von Hertzen. Kirjoittaja on vuorineuvos ja eläkkeellä oleva Cultorin toimitusjohtaja.
Jo esitetyistä prosenteista voi päätellä miten tärkeää palvelu, siis palvelu yleensä, on hyvinvoinnillemme. Mutta, olipa tuossa 40 prosentissa kyse prosenteissa prosenteista tai prosenttiyksiköistä, ne käytännössä estävät julkisen sektorin mitoittamisen veronkantokykyämme vastaavaksi. Edes yksityistämisellä.
Mitä tahansa Suomessa tarjottavaa palvelua voi toteuttaa sekä julkisen että yksityisen sektorin toimesta. Ja suuressa – ellei jopa suurimmassa - osassa palveluista julkinen palvelu on lähtökohtaisesti aina toteutettavissa halvemmalla ja tehokkaammin kuin yksityisen sektorin vastaava palvelu.
Mutta julkisen sektorin ylivoimaisuus - pienet kustannukset ja tehokkuus - eivät tosielämässä useinkaan konkretisoidu. Itse asiassa useissa - vai ehkä peräti useimmissa - tapauksissa voittaja pienten kustannusten, palveluiden tehokkuuden ja jopa laadun osalta on yksityisen sektorin palveluntuottaja ja toteuttaja. Suurimpina syinä tähän ovat varmaan perinteinen 5,3 miljoonan pieni markkinamme ja julkisen sektorin tehokkuuden syövä ”poliittinen päätöksenteko”?
Yksityistämisen toimivuus esimerkiksi juuri terveys- ja sosiaalipalveluiden osalta edellyttäisi julkiselta sektorilta henkilöstöä, joka osaisi ostaa, valvoa ja vaatia yksityisiltä palveluiden tuottajilta. Siis monilta tuottajilta, jotka kilpailevat saadakseen tuottaa. Ja pienessä maassa, pienellä markkinalla vielä siten, että monipuolinen, kilpailukykyinen ja erityisesti juuri pieni tarjonta saataisi toimimaan. Toistuvasti. Jatkuvasti.
Mutta edes kaupankäynti pienten palveluntuottajien kanssa ei ole virkamiehen kannalta seksikästä eikä, ainakaan omasta mielestään, edes tehokasta. Niitä kauppatapahtumia tarvittaisi monia, kymmeniä, satoja jopa tuhansia jotta saataisi aikaan sama tuotettujen palveluiden määrä, jonka kansainvälinen – tai miksei jopa kansallinen – suurtoimija tarjoaa itse. Tai julkinen sektori itse, kuten nyt. Siis kaiken.
Mutta mitä ihmeen iloa yksittäisen kansalaisen ja hänen suoriutumisensa kannalta on siirtyä julkisen sektorin monopolista yksityisen sektorin monopoliin? Ja varsinkin, kun markkina on pienistäkin pienimpiä ja yksityinen monopoli on sata varmasti jo muutaman vuoden harjoittelun jälkeen vääjäämätön seuraus. Monopoli mikä monopoli.
Visiomme palveluyhteiskunnasta on samaa luokkaa kuin visiomme nykyisen rahamme perustasta. Senkin lähtökohtana on vain ja ainoastaan haluumme maksaa jostain mikä ennemmin kuului samaan vastikkeettomaan ryhmään kuin talkoo, naapuriapu, henkilökohtainen palvelus. Haluamme maksaa siitä, mitä ennen saimme ilmaiseksi, toki silloin kiitollisuusvelkaa vasten.Sitä on kieltämättä hankala verottaa.
Uskommeko todella, että maksullisuus tai se, että se tuotetaan yksitysen sektorin yrityksen toimesta, tekee palvelusta parempaa, laadukkaampaa ja tehokkaampaa? Vai ainoastaan verotettavampaa? Vai löytyisikö tästä sittenkin perustetta kiitollisuusvelan, talkoon, palveluksen uuteen tulemiseen?
PS.
Edellä kirjoittamastani huolimatta olen Gustav von´in kanssa samaa mieltä siitä, että seuraavaan hallitusohjelmaan tulisi saada kohta, joka avaa yksiselitteisesti kaikki hallinnonalat ulkoistamiselle. Mutta ei sellaista kohtaa, joka kategorisesti pakota yksityistämään ihan kaiken. Eli yksityistettäessä tai ulkoistettaessa pitäisi järjen säilyä päätöksenteossa mukana. Myönnän toki toimeksiannon vaikeuden.
Eikö sittenkin tehokkaampia vaihtoehtoja löytyisi esimerkiksi julkisten palveluiden vastuullisten tahojen koon kasvattamisesta esimerkiksi maakuntatasolle, samalla kehittäen toiminta- ja erityisesti päätöksentekotapoja sellaisiksi, jotka minimoivat "poliittisen päätöksentekojärjestelmän" haitat?
7 kommenttia:
Itse olen ollut ja vieläkin olen yksityisyrittäjyyden kannalla henkeen ja vereen.
Ainakin kolmessa polvessa veivattu yrittäjäpohjalta. Jälkikasvusta ei vielä tiedä,
opinnot kesken. Näin perhepiirissä, pienessä mitassa.
Suurilla linjoilla, valtion ja kuntienkin tasolla
en lähtisi sokeasti enää yksityistämään/ ulkoistamaan kaikkea mahdollista
vain sen tähden, että se on mahdollista. Joidenkin mielestä kannattavaakin.
Meiltä on jo siirtynyt paljon tervettä kansallisomaisuutta ulkomaisiin käsiin,
monet suoranaiset avainalat. Pian ovat varmuusvarastot vaarassa.
Jos on kannattava valtion laitos, joka tahkoaa voittoa, mitä ihmeen itseisarvoa
se pois myytynä kansakunnalle tuottaa kun voitot menevät ulkomaille.
Ainakaan hintakilpailun tuomaa etua kansalaiselle ei ole tullut. Esimerkkinä
vaikka se kaikkien tuntema katsastustoimi. Vain yhtenä esimerkkinä. Muitakin on.
Eteläisen Suomen kaupungeissa on pitkälti ulkoistettu lumenpoisto ajoväyliltä,
jokainen pääkaupunkiseudulla liikkunut tietää miten hyvin homma on onnistunut.
Junat kulkevat, jos kulkevat yhtiöitetyn Ratahallintokeskuksen ylläpitämillä
kiskoilla. Ennen niin tehottomassa Suomessa koko hommaa hoiti ValtionRautatiet,
joka jostain lumipyryn yllättäessä hommasi vaihteen vieressä olevaan koppiin
henkilön, joka tarvittaessa putsasi sen vaihteen, junat kulkivat ajallaan.
Voittoa ei ehkä niin paljoa valtion kassaan tullut, mutta maksava asiakas sai
maksamansa palvelun ajallaan, siis junakyydin. Tänä päivänä se tuntuu olevan
prioriteeteissa viimeisenä kiusallisena seikkana, jonka toimimattomuutta selitellään.
Useiden suurten toimioiden tultua yhtiöitettyä, tuntuu kuin niiden vastuu asiakkaistaan olisi yhtiöittämisen myötä jotenkin jäänyt entiseen ikäänkuin
kollektiiviseen sosialistiseen välinpitämättömyyden tilaan.
Kuka ajaa maksavan asiakkaan etua, ei kukaan. Oltiin sitten minkä ideologian puolesta
tai vastaan.
Tulipahan kiihdyksissä sössittyä se edellisen kommentin nimimerkki:
Piti olla juhamatti, asia ei siitä kummene.
juhamatti
Kiitos kommenteista, joiden seurauksena tarkensin artikkelin joitakin kohtia ja muutin otsikon.
Sanot "valtion ja kuntienkin tasolla en lähtisi sokeasti enää yksityistämään/ ulkoistamaan kaikkea mahdollista vain sen tähden, että se on mahdollista." Olen kanssasi samaa mieltä. Perusongelmamme ovat markkinoittemme pienuus, siis Suomen markkinoiden pienuus ja julkisen sektorin päätöksentekojärjestelmä.
Jos katsomme, että olemme puhtaasti vain osa EUta, markkinakoko ei ole ongelma. Mutta pitäisikö meidän uskaltaa yksin moisen ajattelun varaan jättäytyä? Liitot, valtiot, valtioliitot, jopa liittovaltiot tulevat ja menevät, syntyvät ja kuolevat, mutta kansa ei. Ja jos lähdemme siitä, että tällä pläntillä oleva kansa - siis me suomalaiset - aikoo olla täällä myös jatkossa, se edellyttää toimivaa suomalaista yhteiskuntaa. Ja silloin yhteiskuntaa tarvitaan yleisten ja yhteisten asioittemme hoitamiseen. Mahdollisimman tehokkaasti.
Mutta "mahdollisimman tehokkaasti" ei tarkoita sitä, että välttämättä yksityisesti. Se kun ei edes takaa, että palvelu edes täällä säilyy. Ja jos palvelua ei ole, ei sen tehokkuudella ole väliä.
Näin pienelle alueelle syntyy kilpailun seurauksena yhä suurempia yrityksiä,ensin suuryrityksiä, sitten määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä eli kartelleja, sitten "monopoleja", kuten olemme havainneet. Kun näiden monopolien omistus myydään ulkomaille ja päätöksenteko poistuu Suomesta, niiden intressi pysyä Suomessa poistuu myös. Jos kyseessä ovat yhteiskunnan peruspalvelut, ne palvelut poistuvat samalla. Ja joudumme ne sitten uudelleen rakentamaan, jos aiomme yhteiskuntana säilyä.
Yhteiskuntamme peruspalveluiden markkinakoolle emme voi paljoakaan. Voimme toki kasvattaa markkinoita, eli hankkia ulkomaisia asiakkaita. Mutta se ei enää sitten olekaan meidän peruspalveluamme. Se voidaan yksityistää ja se pitäisikin yksityistää.
Tuossa PS.:n toisessa kappaleessa olisi mielestäni yhteiskunnan peruspalveluiden takaamisen kannalta se ensiarvoisin tie: "tehokkaampia vaihtoehtoja löytyisi esimerkiksi julkisten palveluiden vastuullisten tahojen koon kasvattamisesta esimerkiksi maakuntatasolle, samalla kehittäen toiminta- ja erityisesti päätöksentekotapoja sellaisiksi, jotka minimoivat "poliittisen päätöksentekojärjestelmän" haitat?"
Ensimmäinen osa muuttaisi esimerkiksi kunnallisen itsehallinnon maakunnalliseksi itsehallinnoksi, joka olisi verraten "helppo" muutos. Mutta se toinen, eli poliittisten puolueiden ylivalta päätöksenteossa ja useimmiten ratkaistavan asian päätöksentekijöinä saman pöydän kummallakin puolella istuen, onkin sitten mahdottomampi juttu muuttaa. Sillä jo nyt kukaan ei ole jäävi päätöksenteossa.
Kun tämä kokonaisuus ei, ainakaan minulle ole niitä helpoimpia, tulee mieleen täsmennystarpeita.
En halua väittää, etteikö tehokas tilaaja-tuottaja-malli erityisesti peruspalvelujen osalta voisi toimia. Itse asiassa päin vastoin. Mutta toimiakseen se edellyttää riittävän kokoisia markkinoita, riittävää kysyntää (monia itsenäisiä ostajia) ja riittävää tarjontaa (monia itsenäisiä myyjiä/toimittajia). Tämän mahdollistaminen politbyrokratiassamme on osoittautunut toistuvasti mahdottomaksi. Lisäksi se edellyttää esimerkiksi sellaista ostamisosaamisen ja yksityiskohtaisen seurannan(valvonnan)tasoa, josta politbyrokratiamme ei ole kuuluisa.
hakki..suollat silkkoa järkeä...
Unohdamme usein maamme pienuuden.Meillä ei synny riittävän tehokkaasti kilpailun mukanana tuomaa kuluttajaetua.
Unohtuu myös ettei etua synny, jos ei samalla pureta niitä kulurakenteita ja virkamiesviidakkoa.Jos kulut ovat entiset ja vain se ns. "hoitavat kädet" osio kilpailutetaan ei synny oikeastaaan yhtään mitään.Näennäinen säästö momentille viisi ei anna säästöä viimeiselle riville.
Kilpailun puute! Tämä markkinoidemme pienuus ja kaukaisuus muusta euroopasta ei tuo meille niitä kuluttajahintoja mitä vaikkapa Saksassa nautitaan.Ruokaakorimme oli taas kerran euroopan-ehkä maailman kallein.Sama ongelma koskee kaikkea.Lumenluontikin lienee meillä kohta liian kallista.Kestetään kevääseen-kyllä se sulaa.Sehän olisi vain loogista maan tapaa.Meillä on tiedossa ongelmat, mutta niitä ei voi ja haluta ratkaista, koska se tarkoittaa isoja leikkauksia virkojen määrään.Maa on liian iso ja pitkulainen.Pitkulaisuus pohjoissuuntaan on virhe, josta voimme syyttää vain voimattomuuttamme rajojen siirtoon väkipakolla.
OrNot
Huonon talouden syy on huonosti toimiva demokratia. Olen tainnut kirjoittaa joskus aiemminkin? Mutta meidän peittelemätön puoluepoliittinen havittelu, joka tapahtuu päivittäin silmiemme edessä, ei edes herätä.
Ei meidän ongelmamme ole sen paremmin maan koko kuin sen pitkulaisuus. Meidän ongelma on, että periaatteessa ainoat kaksi keskeistä resurssiamme ovat hurjassa vajaakäytössä. Ovat olleet noin 50 vuotta.
Huonostihan se demokratia toimii, koska vaaleissa valitaan vain kansanedustajia, mutta ei samalla oteta kantaa kuinka laajaa hallintoa meidän tulee sietää ja ylläpitää.Yrittäminen taas on luokiteltu jonkinlaiseksi veronkierroksi? Täydellinen ymmärtämättömyys lisäarvosta ja sen tekemisestä puuttuu suurelta osalta kansaa.On kovin helppoa syyllistää kun otetaan vaikkapa vaippoihinsa nukkuvat vanhukset.Tuskin kukaan meistä haluaa leikata sieltä missä ihmistä autetaan.Se kaikki kuuluu ihmisyyteen ja tähän ns hyvinvointimalliin, mutta mikä on sen joukon koko , joka häärää ympäri maata tuottaen paperia ja säädöstä? Mikä on sen joukon kustannus, jonka osuuteen ei saa ja voi koskea? Mikä on se avointen ja piilotettujen tukiaisten määrä? Kuinka paljon on oikein verottaa niitä jotka tuovat sen lisäarvon?J os demokratia toimisi voisimme vaikuttaa myös kuluihin .On aika sama ketkä niitä rahoja ovat siellä jakamassa, kun siltä mäeltä ei ole liiemmin ideoita tulopuolelle tullut aiemminkaan. Nimittävät siellä veroja tuloiksi. Toisten rahoista puhuvat kuin ominaan. Putin saattaisi nimittää moisia varkaiksi...minä en sentään.
Lähetä kommentti