torstai 30. joulukuuta 2010

Globaalissa markkinassa, myös "EUssa työvoiman vapaa liikkuvuus on levinnyt käsiin"?

Liikkuvuuskin?


Ulkolaiset yrittäjät ovat ihmisten hyväksikäyttöä ja halpatyövoimaa.


Näin väittää Rakennusliiton II puheenjohtaja Kyösti Suokas YLEn uutisessa arvostellessaan sitä, että ulkomaalaiset pyrkivät Suomeen töihin yrittäjinä.


Mutta hetkinen. Emmekös me juuri ole vannoneet työperäisen maahanmuuton nimiin, turvapaikanhakijoiden ja monen mielestä siis "taloudellisten pakolaisten ja sosiaalipummien" sijasta? Saadaan maahan työhalukkaita, itsensä työllistäviä ja osaavia ammattilaisia? Lisää virkamiesten hehkuttamaa yrittäjyyttä tänne Suomeen? Onko työperäisen maahanmuuton edistämisestä siis todella tulossa vain uusi tapa sopeuttaa suomalaisten työntekijöiden palkkatosoa ja kyykyttää?


Mutta niinhän tämä toimi jo 1990 laman aikana? Kun olevista yrityksistä kilometritehtaalle siirrettiin työntekijöitä kymmenin ja sadoin tuhansin, haluttiin uusi Suomi nostaa jaloilleen yrittäjiksi ryhtyvillä työttömillä. Joskus entinen työnantaja tarjosi sopimusta ao. yrittäjälle/yritykselle jo irtisanomisen yhteydessä, pätkätyönä ja pienemmällä palkalla. Siis entisellä nettopalkkaa vastaavalla hinnalla mutta siten, että yrittäjä vastaa itse veroistaan ja henkilösivukuluistaan.


Ja kysyntää riitti silloinkin. Mutta työntekijät, siis ne syntyneet itsensä työllistäjät, yrittäjät, olivat valtaosiltaan suomalaisia. Eikä sen paremmin julkisen, elinkeinoelämän eikä kotitaloudenkaan tarve ole entisestään mihinkään pienentynyt. Ennemminkin päin vastoin. Mutta nyt ne itsensä työllistäjät, ne yrittäjät ovat ulkomaisia. Eivätkä aina edes Suomessa asuvia ja täällä yrittäjänä toimivia ulkolaisia, vaan Suomessa työtä tekeviä ulkolaisia yrittäjiä, jota myös halpatyövoimaksi voi hyvin kuvata. (Vuoden parasta liikeideaa kuvasin kommentissani kapteenin artikkeliin Kulutusveroilla kansan talous kuntoon...)


Niin kauan kun yhteiskunnalla on halu ja kyky valvoa, että myös ulkolainen Suomessa toimiva yritys, yrittäjä tai itsensä työllistäjä noudattaa Suomen lakeja kaikki on vielä suht´ hyvin. Suht´hyvin siksi, että siinä ”käytetään hyväksi” vain tätä yrittäjää ja laajemmassa katsannossa perinteistä työvoimaamme. Mutta miten mahtaa olla sitten, kun verot, sosiaaliturvamaksut, työturvallisuus jne. jätetään hoitamatta? Sekä Suomeen mutta ehkä myös ”yrittäjän” kotimaahan ja niiden lakien mukaan? Kun työntekijöiden palkat mitoitetaan esimerkiksi 10 prosenttiin täällä vallitsevasta palkkatasosta? Ja rikotaan sillä tavalla räikeästi ainakin täkäläisiä lakeja? Ja siirretään ansiot, jälkiä Suomeen jättämättä yrittäjän ”kotimaahan”? Tai jonnekin.


Onkohan tässä silloin kyseessä se paljon puhuttu sisäinen devalvointi? Vai harmaa talous? Vai – jatkuessaan ja kasvaessaan – uusi järjestäytyneen rikollisuuden muoto, joka orjuuttaa työn tekijät Pohjois-Korealais-Kiinalaisen mallin mukaisesti? Globaalisti vaiko vain EUssa? Onko meillä tapahtumassa suunnitelmallinen etninen puhdistus, toimi jossa entisen valtaväestön valtaosa halutaan syrjäyttää ja korvata ulkolaisella halpatyövoimalla?


Sosiaaliturvasäännökset eivät toimi, eikä verotus. Työehdot poljetaan maassa kuin maassa. Tällä hetkellä tilanne on pois lapasesta, voi sanoa jokaisessa Euroopan maassa.” väittää Suokas.


Tätäköhän Oswald Spengler analysoi pääteoksessaan Der Untergang des Abendlandes?  Tätäkö me haluamme täällä Suomessakin tapahtuvan? Vaiko vain jotkut meistä? Kaveria ei jätetä?



 


PS.


Varmuuden vuoksi vielä lisäys, etteivät ensimmäiset leimakirveet aivan heti heilahda.


Kannatan avointa markkinataloutta, työvoiman vapaata liikkuvuutta myös yritteliäisyytta ja yrittäjyyttä. Mutta myös demokraattista kansalaisten enemmistön valtaa, sananvapautta, ihmisoikeuksia ja lakien velvoittavuutta. Ne ovat enemmistönkin oikeuksia.


 

10 kommenttia:

Shakeem kirjoitti...

Suomalaisista ei kannata enää nykypäivänä puhua yhtenä joukkona. Esim. "emmekö me vannoneet...jne". Suomi on jakautunut vakinaisissa, hyvissä työsuhteissa työskenteleviin ja pätkätöissä tai työttömäksi jääneisiin ihmisiin, joiden maailmat eroavat jo melkoisesti toisistaan.

Työntekijätasolla työskentelevät ovat olleet hyvinkin johdonmukaisesti huolissaan siitä, että maahanmuuttajien avulla poljetaan työehtoja. Toisin sanoen, huolissaan kun maahanmuuttajat tekevät töitä. Oikeistolaiset maahanmuuttajien vastustajat vastustavat maahanmuuttajia juuri päinvastaisesta syystä. He ovat huolissaan siitä, että maahanmuuttajat eivät tee työtä. Toisin sanoen siitä, että maahanmuuttajat nostavat vain tukia ja elelevät veronmaksajien rahoilla. Ota tästä nyt sitten selvää.

Ja kaikki tämä sataa perussuomalaisten leiriin. Kyllä siinä on Soinikin ministerinä vaikeassa tilanteessa, kun hänen pitää äänestäjiä miellyttääkseen saada maahanmuuttajat töihin ja pois töistä.

Jottei menisi ihan aiheen ulkopuoliseksi höpinäksi, todettakoon, että tämä näennäisyrittäminen on vakava asia, joka pitäisi korjata. Moni tällaisesta näennäisyrittäjästä ei itsekään tiedä olevansa yrittäjä eikä heidän toimeksiantosuhteensa juuri eroa työsopimuksesta. On vain yksi asiakas, jolle yrittäjä myy palveluaan. Usein muille ei edes saa myydä. Kyse on työsuhteesta, mutta se naamioidaan yrittämiseksi työlainsäädännön kiertämiseksi.

fundeeraaja kirjoitti...

Selväksi on tullut, että "kotkat lentävät yksin", mutta että näkevätkin näin syvälle maamme tilanteen ytimeen! Paavo Väyrynen, jota mielellään siteraan, sanoi ennen EU:iin liittymistä, ettemme ole siihen kypsiä liittymään. Niinhän se on. Hakki todistelee tässä miksi mm. emme kypsiä olleet. Työmarkkinamme olivat suljetut ja vahvojen ammattiyhdistysten erityisessä suojelussa. Ammattiyhdistykset taas olivat silloin vallassa olleitten vasemmistopuolueitten apupuolueita. Nostettiin yksimielisesti palkkoja ja samalla progressiolla maustettuja veroja. Kun näin tuli pää vetävän käteen niin sitten me devalvoitiin. Järjestelmämme oli kapitalismiksi naamioitu sosialismi ja todella hyvä sellainen.
Tämän uudelleen järjestäytyneen rikollisuuden mukanaan tuoma harmaa talous pakottaa sisäiseen devalvaatioon. Se tiedetään siellä missä tiedetään paljon muutakin. Poliittisesti ei voi puhua sisäisestä devalvaatiosta, mutta eihän siitä puhua tarvitsekaan. Annetaan se vaan tapahtua ihan itsekseen. Työvoiman ja tavaran vapaa liikkuvuus, jota lähdimme EU:sta hakemaan opettaa meille mitä se käytännössä tarkoittaa. Niin kauan tämän maan työtätekevät ( duunarit ja maajussit)juoksevat, että jalat menevät alta. Sen jälkeen kysytään, pitäisiköhän kustannustasoa sittenkin saada alemmas?

hakki kirjoitti...

Shakeem

Eivätpä nuo kolme ensimmäistä kappaletta mielestäni ole aiheen ulkopuolista höpinää. Eivät lainkaan. Jos tätä jakautuvaa yhteiskuntaa vielä pidemmälle fundeeraa päätyy näkemykseen, että mukaan tulee myös muutamia muita ryhmiä. Ainakin se porukka, joka omistaa ja se joka pelaa ja uskoo olevansa osa kansantalouden tuottavaa palveluketjua. Ja vielä se, joka on valinnut urakseen politikoinnin ja etujärjestötoiminnan.

http://paakirjoitus.blogit.kauppalehti.fi/blog/21531

Ja tuosta viimeisestäkin olen kanssasi samaa mieltä. "Kyse on työsuhteesta, mutta se naamioidaan yrittämiseksi työlainsäädännön kiertämiseksi." Siinä poliitikkojen joustavuus meni aikoinaan selkeästi yli. Ennenhän vain yksi työnantaja merkitsi verottajan juuri mainitsemaa kiertämisyritystä, joka verotuksellisesti myös huomioitiin.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Varmaa on, että entisillä rakenteillamme emme olleet valmiit.

Mutta on hämmästyttävää miten halumme muuttaa kannaltamme tappavan tuhoisaksi käyneitä rakenteitamme häviää heti, kun ulkoinen paine hellittää. Vajaat 20 vuotta on kulunut, eivätkä rakenteemme ole juurikaan muuttuneet. Samassa suloisessa sekamelskassa, kaikkien neuvottelupöytien molemmilla puolilla, istuvat aina samat porukat. Etujärjestöissä ml. ay- ja maatalousteollisuussektorit sekä elinkeinoelämä ja päälle vielä poliittiset puolueet.

Ja suurimmat yhteiskunnalliset jarrumiehet rakenteita muuttamaan löytyvät mielestäni keskeisten kaupunkialueiden ulkopuolelta.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Kun tässä nyt ollaan myymässä Suomea ulkomaalaisille niin miksei sitten jaeta saman tien työpaikkojakin ulkomaalaisille. Se on aivan loogista jos asiaa ajattelee vähän tarkemmin.

http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/12/30/ulkoistettavaa-riittaisi-jopa-kymmenia-miljardeja/201018032/139

hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Kaikessa on puolensa.

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/21541/taasko-meita-viedaan-monopolista-monopoliin.

Lienee hiukan eri asia ulkoistetaanko vai yksityistetäänkö jotkut julkisen sektorin hoitamat toiminnot tai kaikki vai vain jotkut peruspalvelut ja miten se tehdään.

Ja kiitti linkistä. En ollut artikkeliin törmännyt. Mielenkiintoista olisi arvioida kuinka paljon artikkelin 32 miljardin potista menee meillä väittämääni 15 miljardin puoluetukeen?

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/9953/meidan-15-miljardin-puoluetuki

fundeeraaja kirjoitti...

Työmarkkinoitten pakkomuutos tapahtuu. Muutosta jarruttavat ne eturyhmät, joitten elinehto on saada olla mukana neuvottelupöydissä. Tosiasiassa he jarruttavat vääjäämätöntä muutosta henkensä edestä. Työmarkkinoita ja työelämää yleensäkin säätelevät organisatiot ovat viraston kaltaisia. Ne elävät omaa elämäänsä ja nauttivat omista eduistaan kunnes eläkeikä meidät heistä pelastaa.
Taistelu työstä ja elintasosta on globaalia. Meitä auttaa se, että olemme täällä periferiassa ja kielemme on muille mahdoton. Juuri tästä syystä työvoima ei sittenkään ryntää tänne kuin lähialueilta. Vielä pahempaa kuitenkin on, että yritystemme työpaikkamme ovat maailmalla laajemmin kuin kotimaassamme. Läheisessä tulevaisuudessa liike käy samaan suuntaan. Tasapaino löytyy vasta kun kustannustasomme löytää edes jonkinlaisen tasapainon ympäristöömme nähden.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

"Tasapaino löytyy vasta kun kustannustasomme löytää edes jonkinlaisen tasapainon ympäristöömme nähden." Näinhän siinä käy, ceteris paribus. Mutta valitettavasti voi käydä myös niin, että tuo ehto ei täyty. Ja sitten korjausliike tapahtuu muulla kuin kuin talouspolitiikan tai työmarkkinapolitiikan kentillä.

On tässäkin positiivista ajattelua vuosikymmenen viimeisen vuoden päätteeksi.

ulkomaalainen kirjoitti...

Jokainen meistä tulee yrittäjäksi. Viimeistään siirtyessään eläkkeelle. Olen työskennellyt Suomessa 35 vuotta palkansaajana julkiselle työnantajalle kuten valtio, kunnat, kirkot, museot ym. ja maksanut koko ajan palkansaajaveroa, sosiaalimaksuja, eläkemaksuja ja kaikkia niitä maksuja, jotka palkansaajalle kuuluvat. Minulla ei ole yritystä, toiminimeä, ennakkoverotusta eikä mitään muutakaan yrittäjyyteen viittaavaakaan, mutta jäädessäni eläkkeelle Eläketurvakeskus yhdessä Kuntien eläkevakuutuksen kanssa muutti minut yhdessä yössä yrittäjäksi. Joten en saa lainkaan työeläkettä tekemästäni työstä, vaikka olen kaikki velvoitteeni suorittanut. Työdokumentaationi on väärennetty päivämäärien ja palkkasummien osalta, viranomainen, jolla ei olisi alunperin ollut oikeutta tehdä ko päätöksiä, on ne tehnyt ja nyt ne on mahdoton saada oikaistuksi. 20 vuotta oikeudessa taistelleena tiedän, että Suomen viranomaiset ovat demoralisoitu rikollisporukka, jonka paikka olisi vankilassa.

hakki kirjoitti...

ulkomaalainen

Tietämättä tilanteesta yhtään kirjoittamaasi enempää, otan osaa. Oikeusmurha, varsinkin kun se kohdalle sattuu, on inhottava. Eikä sinua varmaan lohduta tieto siitä, että taatusti et ole ensimmäinen, joka sen kohteeksi tässä maassa - tai miksei muissakin - on joutunut.

Itselläni on samanlaisia kokemuksia mutta silti viranomaisiin, lähinnä poliisiin, on vielä jollain tavalla säilynyt. Mutta virkamiehiin yleensä, poliitikoista nyt puhumattakaan, jokainen eletty aikuisvuosi on luottamusta vähentänyt. Nyt lähes 64 vuotiaana, luottamusta virkamiehiin ei enää ole. Joihinkin yksittäisiin vielä jaksaa uskoa, mutta ryhmänä ei kehenkään. Siitä saa tietysti pitkälti syyttää itseään ja kavereitaan.

Toivottavasti jostain vielä löytyy joku keino saada oikeutta; Keva yhteistyössä kenen tahansa muun kanssa ei kyllä hyvää lupaa.