perjantai 1. maaliskuuta 2013

Hallitus tuumaa taas seuraavat kolme viikkoa



Ja Jyrki-boyn omalla suulla, "meillä on kolme todella kovaa viikkoa edessä". Kova tuumaaminen, jota hallitus on kovasti harjoitellut ainakin viisi vuotta jatkuu.

Näin syntymäpäivänään voi antaa itselleen luvan olla posketon. Kukapa sitä kieltämäänkään?

Tekisi taas kovasti mieli tölvästä meidän hallitusherrojaja siis puolueita, jota he edustavat. Vakaata ja vastuullista on menonsa, mutta valmiiksi ei kansakunnan keskeisissä kysymyksissä tule lasta, ei paskaa. Ja sitten, kun jotain tehdään toistetaan samaa vanhaa. 

Puolen välin tarkastelun keskeiseksi uutiseksi jäi hallituksen päätös kasvattaa alkavien yritysten tukia. Kasvurahaston rahastojen rahasto. Järjestyksessään toinen. Tämä siitä huolimatta, että Startupeilla ei Suomen taloutta pelasteta. Eikä missään tapauksessa siten, että rahaa tukimyllyyn jatkuvasti lisätään. Eikö joku tuosta porukasta voisi edes hetken selvittää mistä moniongelmaisuutemme syyt oikeasti johtuvat ja edellyttää, että edes seuraava hallitus korjaisi ongelmat?

Toinen itseäni lähellä jo pitkään ollut asia on Suomen turvallisuus, jota aika-ajoin olen myös kommentoinut. Meillä turvallisuuskeskustelua on totuttu hyssyttelemään, joko siksi että NATO-mörkkö poliitikkoja pelottaa ja saattaa katkaista urapoliitikon lennon ennen rikastumistaan, tai siksi, että meillä ei enää oikeasti ole sen paremmin varaa itsenäiseen uskottavaan puolustukseen kuin Naton jäsenyyteenkään. Sen ovat jo havainneet naapurimmekin.




Syntymäpäivälahjaksi toivoisin jotain pientä. Sellaista, joka tekisi maailmasta paremman paikan meille kaikille elää. Vain siksi, että voimme sen tehdä. Eikä maksa paljon. Crowdsourcingia parhaimmillaan.



Tekoja tarvittaisi


PS.

Viiden vuoden kuluttua ehdottaa silloinen pääministeri, jos sellaista vielä tarvitaan, pelastamistalkoiden viisastenkiveksi Kasvurahastojen rahaston rahastojen rahastoa? Vai miten se sitten menekään.

4 kommenttia:

Karl Fransen kirjoitti...


Hakki.

Oletko tullut ajatelleeksi muunlaista asioiden käsittelyä? Tarkoitan lähinnä ilman arvostelevaa tai henkilökohtaista kysymysten ja vastausten asettelua. Tuolloin ei ole kysymys kuka on oikeassa, vaan pikemminkin, mikä on ASIASSA oikein. Kysymyshän ei ole ”kuka” VAAN MIKÄ on käsiteltävässä asiassa oikein. Silloin kun ”kuka” tulee tärkeäksi, eikä mikä on tärkeä, eletään mielipiteiden maailmassa ja se maailma ei voi elää sovussa enemmän itsensä kuin muitenkaan kanssa. Jos tilanteet ja asiat käsitellään niihin sisältyvien vaatimusten mukaisesti, eikä kuten nyt teemme, oikea ratkaisu on löydettävissä, ennemmin tai myöhemmin. Virheitten kautta voi oppia ja juuri virheiden omakohtainen havaiseminen, ei ulkopuolisten, vaan omien, antaa mahdollisuuden nähdä muitenkin toimivan aivan samanmuakaisesti. Kukaan ei ole väärässä enemmän kuin oikeassakaan, on vain riippuvaisuutta mielipiteistä, käsitteellisistä, joustamattomista ajatuskuvista joista on tullut, ”for optical reasons”, ylitsepääsemättömiä esteitä.


Hakki kirjoitti...

Karl

Uusia tapoja ajatusten käsittelemiseksi tulee aina silloin tällöin miettineeksi. Joskus jopa yritän niitä totetuttaa. Mutta vaikka kuinka yritän perustella, se ei juurikaan ketään herätä.

Ja tietäen, että positiivisuus ja myönteisten asioiden painottaminen on kaiken politiikanteon perusta, en kuitenkaan jaksa niihin panostaa. Sen jätän mielelläni urapoliitikoille, kun itse en ole edes poliitikko.

Sen sijaa pyrin kyllä kritiikkini sekä perustelemaan että erityisesti yksilöimään keinot miten ongelmat voidaan ainakin ajatella ratkaistavan. Eikä vain näennäisesti,"for optical reasons". Muitakin vaihtoehtoja varmasti on.

Mutta ne on syytä ratkaista, tavalla millä tahansa.

Karl Fransen kirjoitti...


Hakki.

”Se ei juuri ketään herätä” ja kuinka voisikaan näissä ikävuosissa. Ajatus on conditionaalinen omaan taustaansa, eikä sitä kukaan pystyn ”herättämään”, varsinkaan näissä meidän ikäisissä. Ympäristön ohjelmointi on niin perusteellinen, että sitä on turha tapella vastaan. Sen sijaan siitä voitulla tietoiseksi, mutta siihen tarvitaan, ei pyrkimystä, vaan tietoisuutta itsestmme. Sellainen tietoisuus on passiivista, aivan kuin katselisi maisemaa jota ei pyritä muuttamaan, eikä voida muuttaa, mutta joka pelkällä olemassa olollaan kertoo omaa tarinaansa. Omaa ajatusta voi seurata samalla tavalla. Mutta olla tietoinen sen liikkeistä ja samanaikaisesti nähdä sen levottoman luonteen, vaikeuden jäädä seuraamaan itse tapahtumaa hyppimättä toisiin, monin tavoin vältteleviin ja puolustelevin lisäajatuksiin. Ajatus voi olla vaiti, mitään tekevä/sanova, mutta vain silloin kun nähdään sen ikuinen ”omaa häntäänsä tavoitteleva” kiertokulku, ilman , että pyrittäisiin muuttamaan mitä on joksikin mitä ei ole. Ajattelija ja ajatus eivät ole erillisiä, vaan unitary tapahtuma jossa ajattelija jakaa, erittelee ajatuksen erillisiksi ajattelijasta. Muutenhan ajatusta ei voisi olla sanomassa, tykkään, en tykkää, haluan, en halua. Ne ovat jakautuneita ajatuksellisia pyrkimyksiä ja jakautumisesta syntyy ristiriitoja, ”to be or not to be”.

”Ja tiedän, että positiivisuus on....” jne. Jos katsot mitä positiivisuuteen sisältyy ja, että sen vastakohtaa kutsutaan negatiiviseksi, mikä yksinkertaisuudessaan on vastakohtien asettelua, valintaa, hyvän ei-hyvän välillä, huomaat, että käytämme tätä tilaa vain jos asetamme itsemme ja omat mielipiteemme vastakkain jonkun ulkopuolisen mielipiteen kanssa, tai itsessämme ja, että tämä itse aina keinottelee mielipiteillään värittäen niitä omien tavoitteitten mukaisesti. Kysymys on yksinkertainen, me emme vaan halua olla yksinkertaisia, vaan mutkistamme asiat, useinkin pelkästään näyttääksemme tietävän enemmän.

Ei niitä ”ratkaista tavalla millä tahansa”, mutta ne ratkeaa kun opimme tuntemaan itsemme.

Hakki kirjoitti...

Karl

"mutkistamme asiat, useinkin pelkästään näyttääksemme tietävän enemmän" siinä sanoit taas kerran naulan kantaan. Siitähän asiantuntijoita sitten leivotaan.