Tai tarkkaan ottaen Suomen julkisyhteisöjen nimellishintainen sulautettu
velka kasvoi vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä neljä miljardia euroa.
Velan määrä oli vuoden lopussa 103,1 miljardia euroa. Näin Verkkosanomat. Samasta paikasta nuo kuitenkin maksuun menevät, veronmaksajan lompakosta.
Samalla kansakunta ihmettelee ymmärsivätkö ministerit mitä
hallitus kehysriihessään päätti, kun Vanhasen ja Kataisen ilmeinen kunniavelka elinkeinoelämän
pääomapiireille pantiin maksuun.
Hiljasella viikolla kaikilla meistä on omat murheemme.
New
Yorkissa pörssikurssit ja meklarit nousevat pilviin.
Washingtonissa lisätään
setelipainossa kierroksia.
Lontoossa
ihmetellään miten miljardit katosivat Kyproksen pankkien tileiltä ja minne.
Moskovassa pannaan kansalaisjärjestöille ja
sananvapaudelle tiukat suitset.
Berliinissä
ollaan tyytyväisiä hallituksen menestykseen maan pankkien tarpeiden
huomioimisessa.
Brysselissä
arvuutellaan, onko Kyproksen jälkeen seuraava pelastettava sittenkin Slovenia? Siis ennen Italiaa?
Roomassa
ei saada aikaan edes hallitusta.
Madridissa ja
Ateenassa mellakoidaan kurjistamista
vastaan. Lissabonissa ja Dublinissa on hiljaista.
Nikosiassa tavikset
taistelevat oikeudesta saada omat rahansa ulos pankista, Damaskoksessa toisiaan vastaan.
Pjongjangista, Teheranista, Kabulista, Bagdadista ja Islamabadista ei hyviä uutisia ole kuulunut enää aikoihin.
Netissä käydään suurinta sotaa koskaan.
Mieletön, mieletön maailma
Rauhallista Pääsiäistä.
7 kommenttia:
Hakki.
”Pilvet kulkee kaihokkaina Pitkänä Perjantaina” - ja siinäpä se sitten onkin minkä siitä Pääsiäisrunosta vielä muistan.
”Me tehtiin se” ja paljon, paljon muutakin. Ja tässä sitä nyt ollaan ja ihmetellään oliko se kaikki ryntäily ”mistään kotoisin”, ja kaikesta kertomuksestasi päätellen - eipä tainnut olla? ”Hiljaisella viikolla kaikilla meistä on omat murheemme”. Sellaisilta muistikuvat useimmiten näyttävät ja ovatkin - korjailla - mitä ei koskaan jälkikädessä voi korjata.
Tuleva ei näytä paremmalta. Seuratessaan maailman tapahtumia voi vain todeta, että mitä tahansa, hetkellä millä tahansa - voi tapahtua. Mitä tähän nyt sitten lisätä kuin, että koetetaan vain kestää tämäkin Pääsiäinen.
Karl,
Onneksi on tullut tehtyä aivan muuta. On edes mitä muistella, nyt kun tulevaisuus näyttää poikkeuksellisen .... haastavalta?
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Todella.
Hakki.
Näet tulevan haastavana? Omakohtaisesti näen siinä enemmän vanhan toistumista, tuhoamisen merkeissä. Ehkä et nuorempana miehenä ehtinyt olla mukana viime sodan ”haasteissa” ja siksi voit nähdä haasteen vallan toisenlaisella tavalla, kuin mitä minä, tai ehkä ymmärrinsin väärin mitä haasteella tarkoitit? Monille sotien haasteet antavat paljon mitä muistella, mutta hyvin harvoille mitä haluaisi muistella. Nähtyään lapsen silmin, ja hyvin läheltä, sotien alkufanfaarit, voi nähdä myös niiden seuraukset uusiutuvan lähitulevassa. Ensin tulee eristäytyminen, ryhmittyminen ”yhteistä vihollista vastaan”, mikä kylläkin on ollut nähtävissä aina viimesodasta lähtien. Siitä seuraa kiihtyvä isänmaa-probaganda jolla kansan mielet höystetään hyvksymään kaiken sellaisen jota rauhanaikainen ajattelu piti epämoraalisena. Moraali arvot rakennetaan aina tilanteiden vaatimuksiin soveltuviksi, joten näkee mitä tekee.
On vain yksi vaihtoehto välttää vaikeasti vältettävältä seuraukselta ja se on, että olisimme - näennäisesti tietenkin - viisaampia kuin 75 vuotta sitten. Mutta sitä tuskin kukaan voi esittää vakavasti, jollei ne vanhat ”morttellit” olisivat menneet aivan sekaisin?
Karl
Minulla on vielä paljon opittavaa tästä kirjallisen itseilmaisun jalossa taidossa. Ei yksinomaan lauserakenteeni, oikeinkirjoitukseni ja pilkutukseni ole hakusessa. Hakusessa ovat myös tunnetilojen ilmaisutavat. Ilmeisestikään sarkasmini ei sitten välittynyt.
Suomen suurimman ikäluokan edustajana en millään ehtinyt sotiemme viimekierrokseen, Lappikin jäi kokematta. Ja ihan hyvä niin. Vaikka sota on jollain kumman tavalla aina kiinnostanut, olen todella tyytyväinen, ettei meidän kulmakunnalla sitä ole elämäni aikana koettu.
Kuvauksesi tavasta, jolla kansakunnat sotaan valmistautuvat, tai jolla ne mahdollisesti siihen valmistetaan on oiva. On selvä, että jonkin tasoinen moraalin rappeutuminen tarvitaan, ennen kuin tavis suostuu toisia taviksia tukuttain listimään. Siinä on kodin, uskonnon, isänmaan ja yhteisen vihollisen ensin saatava paljon konkretiaa ja jälkimmäisen kaiken inhimillisen pahuuden viitta päällensä.
"Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä...." raikaa taas kohta. Ja joukkojen eteen pannaan kakarat ja johtajat pysyvät poteroissaan. "Näin on ollut, ja näin on aina oleva" taisi lausua kirjallisuuden historian suuri optimistinen positivisti Sinuhekin aikoinaan.
Ihmisrodun "viisaus" ei 75 vuodessa muutu miksikään, vaikka tietomäärä kasvaisi ties kuinka monenteen potenssiin. Meillä kun on ollut tapana hyödyntää tietomäärän lisääntymistä maksimaalisesti, kehittäessämme entisestäänkin tehokkaampia tapoja saada vihollisemme hengiltä.
Hakki.
Oppimistahan tämä kaikki on, eikä sitä, oppimista, rajoita mikään muu kuin tavanominaiseen juurtuminen. Sikäli kuin olen havainnut itsestäni, kymmenien vuosien eristäytyneisyys suomen kielestä on jättänyt jälkensä ja jälkeensä jäämisen. Uusien ilmaisumuotojen käyttö siellä teidän ”finnien” keskuudessa tekee joskus melkein mahdottomaksi ymmärtää jopa asiaa mistä puhutte. Englanti-pohjaiset sanat on ”murjottu” sellaisiksi, ettei niitä voi edes ymmärtää aina. Sellainen on kielen ”kehittyminen” vähän kaikkialla. Täkäläiset suomalaiset ovat keksineet aivan oman nimityksen ja kutsuvat sitä ”finliskaksi”. Torniojokilaaksossa ja varsinkin Ruotsinspuolella on ns. ”meeänkieli” jota etelämpänä asuvat svenskit - eikä kovinkaan etäällä - kutsuivat ”punskaksi” - hyvin ala-arvoisena pidetty paikallismurre, jota ruotsalaiset suorastaan halveksivat. Muistan eräänkin lauseparren joka suomalaisfoneettisesti kuuluisi näin - de e beter go yti laagon o je kaue huije. Kuinka ”vientäisit” tuon ruotsiksi?
Sotien jättämät jälkivaikutukset ovat ehkä pahempia kuin itse sota. Omakohtataisesti ne päätyivät vasta 25 vuotiaana. Laajempana käsitteenä voisimme ehkä kutsua tätä kaikkea tapahtunutta - evoluutiolliseksi kehitysvaiheeksi.
Muistan tuon mainitsemasi ”Kaunis on kuolla” jollotuksen ja kuinka sitä laulettiin lapsenomaisesti innostuneina. Eräskin naapuri, joka oli muutaman päivän lomalla sodasta, lauleli kovaäänisesti ”roiskitaan ryssää jollei se tyssää” ja sodan päädyttyä oli tuntemistani ”punaisista” punaisin. Mielipiteet ovat helposti ailahtelevia ja olemme valmiita hyväksymään minkä tahansa, kunhan se on vain, ”oikealla tavalla maustettu”.
”Ihmisrodun viisaus ei 75 vuodessa muutu miksikään......” ja eipä paljoakaan 2013. Mielipiteet ovat aina muokattavissa olosuhteiden vaatimusten mukaisiksi ja niitä, vaatimusksien muokkaamista on menneillään, yhdessä tai toisessa muodossa, kautta maailman.
Karl
Minä en tuosto sinun punskastasi ymmärrä mitään. Vaan miksi pitäisikään? Ei kukaan ystävistänikään sitä taida osata?
Oppiminen kuitenkin edellyttää halua oppia. Ilman motiivia ihminen ei vain välitä. Ilmeisesti tiukkoina aikoina, kun sopulilaumat kokoontuvat, halua riittää vain seurata vaiston vaatimuksia. Silloin ei ole sopivaa lipsua porukasta. Vetääpä se kärjessä oleva joukkoa mihin tahansa. Varmaan geeneissä sekin?
Hakki.
”Oppiminen edellyttää halua oppia” ja vaikka ei haluaisikaan, niin yhteiskunta ja ympäristö pakottaa oppimaan. Mutenhan meitä pakkoruokitaan ja eikä vain siksi, että itse sitä tahdomme, vaan joukkohenki, joka oman ja yhteiskunnan henkisen tasapainon säilyttmiseksi ei halua nähdä kuolemaan liittyvää kärsimystä. Emme ole kovinkaan kaukana sopuleista, varsinkaan mitä tulee vaistonvaraiseen. Ainoa ero lienee, ettemme ole ihan yhtä riippuvaisia ympäristöstä kuin sopulit - osaamme varautua ”talven varalle”, mutta tuskinpa kahden. Ainoa käytännöllinen ihminen joka näkee nenäänsä pitemmälle on farmari. Hän tietää, etteivät Supermarketit tule toimeen ilman häntä ja että kaupunkilaiset ovat ensimmäiset jotka kärsivät nälkää ja hän - farmari - viimeisin.
Emme useinkaan näe kaikkein tarvittavimpia, kuten ruuan välttämättömyyttä saada jokapäivä pöydälle, ennen kuin sitä ei ole. Kumminkin ilman syötävää hyvin vähän muuta kuin loppua voi tapahtua ja sekin, loppu, on meille tuntematon.
Eräs pitkäaikainen tuttavani, hollantilainen, ex-lakuvarjo mies joka oli pudotettu Sumatralle toisen maailman sodan loppuvaiheessa kertoi kuinka nälkä opetti hänet kuolemaan henkisesti - nälälle - ja että se on helpoin tapa jättää tämä tuntemamme. Noin 5 vuotta sitten, pitkäaikaisen sairauden aikana hän päätti olla syömättä. 34 päivää myöhemmin hän oli ”mennyttä miestä”. Kaikkeen voi oppia, jopa kuolemaankin - jos olosuhteet sitä vaativat.
Lähetä kommentti