sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Suomen Syöjän sanomaa. Ota opiksi.




Suomen Syöjä Juri Komissarov alias Juri Derjabin, Neuvostoliiton entinen diplomaatti ja Suomen suurlähettiläs on todennut, että puhe ystävyydestä Suomen ja Neuvostoliiton välistä suhdetta aikanaan kuvattaessa, ei ollut totta vaan puhdasta liturgiaa.  Niin ikään hän toteaa, että useissa yhteyksissä Neuvostoliiton edustajat puuttuivat Suomen sisäisiin asioihin, pyrkiessään pitämään Suomen ”lähellä itseään” ja Urho Kekkosen vallassa. Auttamatta esimerkeiksi nousevat - omasta muististani - Honkaliitto/noottikriisi, yhteiset sotaharjoitukset ja Kekkosen jälkeisen seuraajan valinta, niiden jo aikoinaan saaman suuren näkyvyyden ansiosta.

Sivusta ja kieltämättä lähinnä omien silmälasien läpi katseltuna tunnustus ei todellakaan hämmästytä. Aikalaisista vain opportunistisimmat poliitikot ja UKKn perinneyhdistyksen kunniajäsenet saattavat enää uskotella meille muille, että aika olisi muuta heiltä edellyttänyt. Siksi ei siitä tässä sen enempää.

Mielenkiintoiseksi artikkelin tekee jatkokysymys; miten on nyt ja tulevaisuudessa? Derjabinin ilmaiseman käsityksen mukaan liturgia on maittemme välisistä suhteista hävinnyt ja suhteet ovat normaalit, kahden tasa-arvoisen, sivistyneen maan suhteita. Uskokoon tämänkin ken haluaa ja miten haluaa. Todennäköisesti sen uskovat samat tai saman ajatusmaailman omaavat, jotka uskoivat ennenkin?
 
Tässä tapauksessa nimittäin normaalit, kahden tasa-arvoisen sivistyneen maan suhteet rakentuvat vahvemman oikeudelle. Mikään ei suhteissamme ole muuttunut, eikä muutu ennen kuin Suomi (ja muutama muukin Pohjois-Euroopan pikkuvaltio) on osa Venäjää tai Venäjän poliitikot, Vladimir Putin nyt etunenässä, luopuvat lopullisesti venäläisen imperialismin suurimmasta tavoitteesta; Pohjois-Atlantista Tyynelle merelle ulottuvasta Venäjästä. Eikä yksin sanoissa vaan teoissa. Eikä moisesta näy merkkiäkään.

Itsenäinen Suomi on ollut ja tulee aina olemaan Pietarin etumaastoa, sillä maantiedolle emme mitään mahda.  Samoin, Venäjä tulee aina (näkyvissä olevassa tulevaisuudessa) olemaan Suomeen verrattuna suurvalta. Ja pienenä valtiona Suomen (niin kauan kuin itsenäinen Suomi on olemassa) on tultava, tavalla millä tahansa toimeen Venäjän kanssa. Vaihtoehtona tiukan paikan tullen on vain Suomen itsenäisyys, ei Venäjän.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

5 kommenttia:

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki

Niin kauan kuin historiaan uponneet ”keskoset” pyritään pelastamaan keinohengityksellä, meillä ei ole mahdollisuutta pysyä mukana edes hitaasti edistyvää evoluution rytmiä. Historia on taantumuksellinen psykologisessa, mutta aina edistyksellinen teknologisessa. Sanomme oppivamme historiasta, mutta mitä olemme siitä oppineet? Parempia tuhovälineitä?. Mutta paljoakaan jos ollenkaan ihmisten välisistä suhteista, kanssakäymisessä yksilöllisellä- tai kansainvälisellä tasolla. Ihmisten väliset suhteet alkavat kotiympäristössä ja mitä ne ovat kotona heijastavat samaa ulospäin. Mikä todistaa sen, että se vähäisinkin minkä olemme oppineet historiasta olevan edelleenkin ”keräilyasteella”. Sitähän ei voi muuttaa, tai paremminkin, se ei voi muuttua joksikin muuksi ennenkuin tulemme huomaamaan olevamme tuossa kierteessä ja kyseenalaistamme - missä olemme ja miksi miksi olemme?

Vastaus voi syntyä vain itse kysymyksen selkeydessä, syvyydessä, mutta siinäpä se dilemma. Haemme vastauksia historiasta, menneistä ratkaisuista, mutta ne ”ratkaisut” eivät ole sovellutettavissa nykytilanteessa - tilanteiden vaatimukset ovat muuttuneet - ja me emme ole muuttuneet ja siksi on lähdettävä ja löydettävä uudestaan mitä olemme ja miksi olemme. Löytääksemme uusia ratkaisuja uusiin kysymyksiin, meidän tulee löytää uudet asioiden käsittelytavat. Ratkaista kysymykset uudella tavalla muuttavat meidät, eikä päinvastoin kuten kuvittelemme. Kysymykset ovat aina uusia, mutta kun vastaukset ovat aina vanhoja, niin kuinkas voit ratkoa uusia probleemoja vanhoilla menetelmillä ilman, että jäisimme polkemaan paikallamme? Löytääkseen uusia vastauksia vanhoihin, ikuisesti toistuviin kysymyksiin, tarvitaan uusia lähökohtia ja kun uusi lähtötapa on löydetty, vanha automaattisesti jää pois kuvista. Jos lähtö tapahtuu jo tunnetun ”polun” seuraamisella, niin eikö ole selvääkin selvempi, että voimme päätyä, halusimmepa tai emme, vanhaan tuttuun paikkaan.


Hakki kirjoitti...

Karl

Kuten huomaat, olen muutaman hetken miettinyt miten vastaisin. Päädyin siihen, etten nyt osaa vastata ollenkaan. Joten se.

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki

NO, mitäpäs tuosta! Ehkä en ollut tarpeeksi selkeä sanottavani suhteen, mutta jos voit katsoa asiaa lähemmin, niin en uskoisi Sinulla olevan vaikeata nähdä mistä on kysymys. Hyvää jatkoa! Tervesin..... Karl.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

aiheeseen hyvä taustaluettava nuoremmille sukupolville löytyy tästä

http://www.talouselama.fi/kirjat/tassa+on+kansakunnan+muisti/a2146071

Me vanhemmat kyllä tiedämme tämän "ystävyyden laadun". Minusta Kekkosen merkitävin ansio oli "pelata aikaa" ja se salli ja mahdollisti minulle erilaisen nuoruuden kuin esim virolaisille.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Varmasti aiheellinen muistutus esimerkiksi niille, jotka lapsellisesti kuvittelevat kahden sivistyneen valtion normaaleiden suhteiden ajan jo koittaneen.