Kuntavaalien kestokrapula

Poliittisessa vuodenkierrossa elämme nyt sitä tavallista krapula-aikaa, kun puolueet ja media surkutteleva alhaista äänestysprosenttia. Ei huolta. Se menee ohi. Noin parissa päivässä. Jälkiä jättämättä.

Nimimerkki: Kokemusta on

En yritä väittää, etteikö krapulaan olisi syytä, päin vastoin. Olemme jälleen saaneet nauttia politbyrokratiamme humalluttavasta eliksiiristä; vaaleista. Ja kun tuloksena muun ohessa on havainto, että yhä useampi äänioikeutettu on todennut, ettei moinen pelleily kannata edes sen verran, että näkisi vaivan äänestää meidän, jotka uskomme kansanvaltaan on syytä olla huolestua. Lisäksi me olemme ainoa porukka, joka kärsii siitä, että demokratiamme on puolueiden toimesta korvattu politbyrokratialla.

Mediassa hehkutetaan uusia tapoja kasvattaa äänestysvilkkautta. Niistä irvokkaimmat lienevät äänestyspakko, äänestyspalkkio, äänestysikärajan alentaminen tai vaikkapa puolueiden pitkät listat. Eikä tarvittaisi kuin yksi.

Annetaan jokaiselle aito syy äänestää!

Blogeja ja nettikeskusteluja seuratessa käy selväksi, että ainakin pääsääntöisesti kirjoitukset ja kommentit kertovat, että kansalaisilta on mennyt usko suomalainen demokratiaan. Ja se koskee poliittista järjestelmää kokonaisuudessaan. Puolueisiin, puolue-eliittiin, poliitikkoihin vaalijärjestelmään, rahoitukseen jne. jne. Erityisesti kuitenkin siihen, että omilla toimilla voisi kansakunnan päätöksentekoon vaikuttaa. Ja ellei mitään todella uutta ilmaannu tulemme seuraavissa vaaleissa kokemaan jälleen ennätyksellisen suureksi kasvaneen nukkuvien puolueen.

Mutta kirjoittajat esittävät monia asioita mitä pitäisi tehdä ja toteuttaa toisin. Usein jopa yksityiskohtaisesti selvittäen miten heidän mielestään pitäisi toimia. Ja vaikuttaa siltä, että niitä paljonpuhuttuja vaihtoehtoja nykyiselle politiikalle löytyy etsimättäkin. Vaikka kuinka monia.

Mutta tarkastelutavassa on itsensä pettämisen maku. Tavallinen tossunkuluttaja ei ole päättämässä, ei Eduskunnassa, ei edes valtuustossa. Siellä päätöksiä tekevät hallitus ja puolueet, joille kansalaiset ovat äänestämällä tai äänestämättä antaneet valtakirjansa hoitaa kansakunnan yleisiä ja yhteisiä asioita vaalien välillä. Eli kansalaisten mielipiteillä ei ole juurikaan vaikutusta puolueitten toimintaan. Varsinkaan vaalien välillä.

Voisiko olla toisin? Millä tavalla tavallinen äänestäjä voi vaikuttaa siihen, että politiikkaan palautuu moraali ja kansanedustajat saadaan vastaamaan toimistaan äänestäjille eikä puolueille? Miten perustuslain 29 § vastainen puolueitten ryhmäkuri saadaan voimaan ja sen rikkominen sanktioitua? Eli miten äänestäjien pitäisi toimia, että päättäisi tilanteeseen, jossa heidän sanomisellaan on merkitystä?

Varsin vähän puututaan kirjoittelussa siihen, voidaanko siihen päästä ja miten sinne päästään? Se kun ei ole helppoa porukalle, joka ei varsinkaan vaalien välillä ei enää itse voi kansakunnan tekemisestä päättää. Siis tavalliselle äänestäjälle.

Tällaisen tavallisen tossunkuluttajan vaihtoehdot, siis lailliset ja rauhanomaiset ovat aika vähäiset:

1. Äänestää "oikein" = mielestäni oikeaa ehdokas/puolue yhdistelmää.
2. Lähteä mukaan puoluepolitiikkaan ja äänestää oikein.
3. Lähteä mukaan puoluepolitiikkaan ja ryhtyä itse ehdokkaaksi.
4. Perustaa uusi puolue ja ryhtyä itse ehdokkaaksi.
5. Jättää äänestämättä, eli nukkua yli vaalien.
6. Äänestää kirjoittamalla lippuun JOKU MUU. Esimerkiksi.

Minulle ei muita tule mieleen.

Taustaksi

Johtuen äänestysmenetelmästä (D´Hontin järjestelmä) suuret puolueet ovat aina etulyöntiasemassa ja muutokset ovat vaalista toiseen hyvin pieniä. Muutamien prosenttiyksikön suuruisia. Suurikaan "protestisiirtymä" joka ehkä näkyy äänimäärissä, ei näy paikkalukujen muutoksessa lainkaan.

Johtuen historiasta on meille kehittynyt kolmen - neljän suuren puoluekartelli (olkoonpa RKP sitten katoavana vaikka mukana siinä), jonka ovia nyt kolkuttelee puolueeksi muuttunut Vihreä liike. Tosiasia on kuitenkin, että hallitusta muodostettaessa kolmesta suuresta kaksi on aina mukana. (Ja tietysti RKP.) Ja ns. hyvävelikerho - Maan Tapa - poliittinen konsensus - poliittinen eliitti - korruptio on vain edellä mainittujen puolueitten aikaansaannosta. (Vihreät ovat vasta puolueeksi muodostuneet, eivätkä ilmeisesti ihan vielä täysivaltaisia kartellin jäseniä.)

Äänestysmenetelmä tiputtaa pois 1. vaihtoehdon. Yhden yksittäisen ihmisen ääni ei kauas kanna, kun äänioikeutettuja on yli 4 miljoonaa. Tarpeellista äänikeskittymää ei ole saatavissa aikaan. Ja jos olisi se saattaisi vetää mukanaan enemmänkin henkilöitä, jotka eivät missään tapauksessa ole niitä "oikeita". Pelkällä oikean ehdokkaan/puolueen äänestämisellä ei mikään tule muuttumaan. Sama, joskin vielä korostuneempana on tilanne, jos ”oikeana” pitää ns. pelle puolue/ Pelle ehdokasta, siis vaihtoehtoa, jota ei missään tapauksessa ”oikeasti” äänestäisi. Nimittäin Pelle voi vielä tulla valittua ja vetää mukanaan muitakin ”törppöjä”.

Se, että vauhdittaisi 1. vaihtoehtoa lähtemällä itse mukaan ei toimi yhtään sen paremmin. Kuinka kauan kestää tulla puolueessa niin keskeiseksi, että pääsee mukaan ”lautakuntatyöhön”, kuntavaaliehdokkaaksi, kunnanvaltuutetuksi, eduskuntavaaliehdokkaaksi, kansanedustajaksi? Ja sitten vielä sellaiseksi, joka pystyy vaikuttamaan ryhmäpäätökseen? Sillä käytännössä ns. ryhmäkuri estää enemmistön kannasta poikkeavan äänestyskäyttäytymisen mahdollisuuden. Ja se on kerrasta poikki. Toisaalta, voidakseen edetä poliittisella urallaan henkilön on täytynyt samaistua muiden aktiivien toimintatapoihin jo siinä määrin, että muutosvoimaksi hänestä ei ole. Seura tekee kaltaisekseen. Siinä menivät vaihtoehdot 2. ja 3.

Viimeisin eduskuntapuolue on kansanliikkeenä 1970 -luvulla syntynyt vihreä liike. Puolueeksi se kasvoi vasta tänä vuonna. Ollaan jälkimmäisestä mielipiteestä mitä mieltä tahansa, kasvu riittävän isoksi ja sellaiseksi, että edes sen johto on sitä mieltä, että sen toimilla on ratkaisevaa merkitystä poliittiseen järjestelmäämme, on vuosikymmenien projekti. Toisaalta Eduskunnan ulkopuolella on puolueita yhtä monta kuin sisällä, eli 8. Ja uusia on taas perusteilla. Niitten viime eduskuntavaaleissa yhteensä saama äänimäärä jäi noin 1,5 prosenttiin annetuista äänistä. Eli edes yhtenä vaaliliittona, ne eivät saisi ensimmäistäkään kansanedustajaa uuden 3 % äänikynnyksen vuoksi. Joten 4. vaihtoehto ei ainakaan takaa muutosta näkyvissä olevassa tulevaisuudessa.

Sitten olisi vielä jäljellä valinta nukkuako vai käydäkö kirjoittamassa lippuun JOKU MUU, eli jättää tarkoituksella hylättävä äänestyslippu.

Moni äänestäjä on kertonut jättävänsä protestina vaalit väliin. Liittyy nukkuvien puolueeseen. Ei ihme, että nykyisin pääsemme noin 60 % äänestysaktiivisuuteen eduskuntavaaleissa. Ilmeisiä mielenosoittajia on ilmeisen paljon. Mutta toimiiko protesti?

Ei toimi. Jo monissa vaaleissa kommentaattorit, puolue-eliitin edustajat ja media taivastelevat pienentyvää äänestysaktiivisuutta. Päivän tai kaksi. Ja ymmärrettävästi kääntävät viestin itsensä kannalta parhain päin. ”Äänestäjät ovat tyytyväisiä, eivätkä siksi katso tarpeelliseksi vaivautua”. Kriittisimmät toteavat ”Liian monet ovat syrjäytyneet yhteiskunnan päätöksenteosta” ja jättävät asian siihen. Lopputulos on nukkujien kannalta sama. Eihän nukkujien ääniä edes lasketa, pelkkä vähennyslaskun tulos. Eihän se sisällä edes aktiivista tekoa. Sitä ei pidetä mielenilmauksena. Sitä pidetään demokratiaan kuuluvana osana, väistämättömänä ilmiönä, ”luonnonlakina”. Siinä meni 5. vaihtoehto.

Mitä sitten kertoo se, jos ”perinteinen” äänestystuloksemme Eduskuntavaaleissa

Äänestäneitä 60 %

joista hylätty 1 %

Äänestämättä jätti 40 %

muuttuu muotoon

Äänestäneitä 70 %

joista hylätty 20 %

Äänestämättä jätti 30 %

Täysin mahdollinen tulos, jos nykyisen puoluepoliittiseen järjestelmään kyllästyneet äänestäjät ymmärtävät, että annettu ääni, vaikkakin hylättävä ääni on aktiivinen teko. Se kun on mielipide, aktiivinen kannanotto. Kannanotto siihen, että yksikään tarjolla oleva ehdokas/puolue yhdistelmä ei äänestäjälle kelpaa. Ja se on erittäin merkittävä teko, sillä loppujen lopuksi millä muulla tavalla äänestäjä voi poliittiseen apparaattiin vaikutta? Tarkoituksella hylättävän äänen jättävä ei luovu äänioikeutensa käytöstä. Hän käyttää sen protestina, sillä ainoalla protestoimisen tavalla, joka on tarkoituksenmukainen. Eikä sen protestin merkitystä edes voida selitellä parhain päin.

Sanot ehkä; Mutta eihän mikään muutu? Eihän vaalin tulos muutu? Vastaan - Kyllä ja Ei.

Koska JOKU MUU ei ole henkilö, ääni hänelle kasvattaa vain protestin voimaa. Valinnat tehdään, luonnollisesti edelleen niitten henkilöitten joukosta, jotka ovat ehdokkaina. Koska JOKU MUU ei ole puolue, ääni hänelle ei ole henkilöiltä pois. Valinnat siis tehdään kuten ennenkin. Mutta, edellä olevaan esimerkkiin viitaten, jos 20 % äänioikeutetuista protestoi tavalla, jota ei voida selitellä parhain päin, kyse on valittujenkin ehdokkaiden laillisuuden kyseenalaistamisesta. Itse asiassa koko sen puoluepoliittisen järjestelmän laillisuuden kyseenalaistamisesta, jossa toimitaan.

Ja aivan varmasti sen viesti ymmärretään. Ei välttämättä puolue-eliitin toimesta. Ei ensimmäisellä kerralla. Mutta valittujen edustajien toimesta. Sillä ainoastaan he voivat olla kiinnostuneita seuraavien vaalien tuloksesta. Omalta kannaltaan.


Ja mietipä. Edellä esitettyyn verrattuna, mikä on vaihtoehto? Sillä demokratiasta kannattaa maksaa.

Annetaan jokaiselle aito syy äänestää!

Tämä artikkeli on kirjoitettu ja julkaistu alunperin 4. marraskuuta 2009 otsikolla Poistetaan puolueilta oikeus edustaa meitä, Kauppalehden blogissa Eagles fly singly. Se ja kehoitus puolueille, antaa äänestäjille syy äänestää on ajankohtainen vaaleista toiseen.