torstai 25. elokuuta 2011

Viha vie ihmisyyden

 


Verkkolehti Uusi Suomi uutisoi tuloksen kyselystä, jonka mukaan valtaosa eurooppalaisista tyrmäävät maahanmuuton. Viha mediassa, netissä, keskustelupalstoilla jopa kansalaisten arkipäivässä kasvaa. 0 0 0 . . .


Elämme nyt niitä samoja 1920-30 luvun aikoja, jolloin Euroopan kansalaiset olivat pettyneet demokratioihin,  puolueiden ja niitä edustavien poliitikkojen toiminnan kyvyttömyyteen, tuloksettomuuteen ja tehottomuuteen ratkaista kansalaisten asiat. Omat asiat tulivat kyllä mallikkaasti hoideltua, kansalaisten kustannuksella. Talouslama ei vielä ole alkanut(?) mutta eiköhän me vielä senkin osaa päällemme hankkia? Merkit ovat ainakin erinomaisen otolliset.


Media on ollut, ja on edelleen täynnä vihaa. Maahanmuuttajavihaa, Herravihaa "ruotsalaisia" suomalaisia ja heidän kieltään ja koettuja etuoikeuksiaan kohtaan, "vanhoja" puolueita edustavia poliitikkoja ja heidän toimintaansa kohtaan ja kerta kerralta konkreettisempia ratkaisuehdotuksia. Sopinee siis, että minäkin esitän oman vaatimattoman ehdotukseni maahanmuutosta aiheutuvien ongelmien ratkaisemiseksi.



Festung Europalle raskaasti vartioidut rajat ja korkeat muurit. Laittomat maahanmuuttajat käännytetään, ammutaan tai niiden annetaan hukkua. Laittomasti EU-maissa olevat palautetaan kaikissa tapauksissa lähtömaihinsa. Jos maa ei vastaanota, sen kansainvälinen kehitysapu lopetetaan.


Mikäli sopivaa vastaanottajamaata ei pystytä määrittelemään, tai määritelty maa kieltäytyy vastaanottamasta, noudatetaan yhtä kolmesta seuraavasta vaihtoehdosta



1. kerätään poistettavat leireille odottamaan lopullista ratkaisua,
2. tuupataan lähimpään valtamereen EU-rajojen ulkopuolelle, tai
3. myydään orjiksi eniten tarjoaville.


Maahanmuuttajaksi katsotaan kaikki islaminuskoiset, juutalaiset, romanit ja muualla syntyneet ja heidän jälkeläisensä 3. polvessa.


Palautuskuljetuksissa käytetään härkävaunuja ilman saniteettitiloja. Niissä ei kuljetuksen aikana tarjota ruokaa, ei vettä. EUn alueella ovia ei missään tilanteessa avata, paitsi loppusijoitusleirillä.


Sama toimintatapa omaksutaan myös Euroopan sisällä jo tapahtuneeseen muuttoliikkeeseen. Väestönsiirrot henkilöiden kotimaihin toteutetaan rotuhygieenisistä ja työllisyyssyistä alkaen heti.


Yksityiskohtaisemmat soveltamisohjeet annetaan Kansallissosialistisen Työväenpuolueen Johtajan ensimmäisessä päiväkäskyssä.


 


Sieg Heil!


 


Onneksi historia ei toista itseään?


Varmaan olisi maan, kaikkien EU-maiden ja EUn johdon ja vastuullisten kansalaisten korkea aika herätä?



http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/24806#105301

45 kommenttia:

Avenger kirjoitti...

"Varmaan olisi maan, kaikkien EU-maiden ja EUn johdon ja vastuullisten kansalaisten korkea aika herätä?"

Eivät herää koska koko systeemi ruokkii passiivisuutta. Järjestelmä ei pysty työllistämään edes omia kansalaisiaan ja silti on kova kiire hankkia lisää maahanmuuttajia.

Mutta massoillehan ja poliitikoille se on turha alkaa selittämään että vaadittaisiin koko systeemin muutosta eikä siihen varmasti oltaisi valmiitakaan vielä tässä vaiheessa ennen kuin liekit roihuaa. SAK:laiset ja julkisen puolen työntekijät varmasti pitäisivät eduistaan kiinni kynsin hampain.

ToBe kirjoitti...

Kun poliitikko sanoo TIUKKA EI vihapuheelle hän samalla kertoo ettei ymmärrä mistä on kysymys.
Tänään HS:n vieraskynässä hyökätään hommafoorumia ja erilaisia oikeistolaisiksi luokiteeltuja tahoja vastaan puhtaasti vihapuheen keinoilla.Tuomitaan kaikki kirjoitukset naisvihamielisinä ja maahanmuuttovastaisina.Kaiken uhoamisen keskellä ei haluta kuunnella miksi vihaa ja pelkoa on olemassa.Ei maahanmuuttovastaisuus voi siinänsä olla rikos.Se kuuluu normaalin poliittisen valinnan valikkoon.

Demokratiassa pitää pystyä puhumaan kaikista asioista.Kuten siitä, että jopa Libyassa maa ei toimi jos ei vierastyöläiset palaa tekemään töitään kun omalle väelle ei hommat kelpaa.Kuten siitä että miksi Helsingin bussikuskit ovat mamuja?
Olisiko syy siinä ettei ns. kalpeita ole tarjolla? Ei vihaa vaan realismia.

Jos esitän että meillä on porukkaa puolet liikaa julkisella puolella ja varsinkin paperinpyörittäjien armeija pitää leikata / puolittaa niin sekin koetaan vihapuheeksi.Minä taas koen sen rakentavaksi ehdotukseksi joka ajaa fiksut ihmiset yrittäjiksi ja innovoiviksi yhteiskuntaamme vahvistaviksi henkilöiksi.Työn luojiksi ja työn tuojiksi pelkän paragraafin täyttämisen sijaan.
Ei se että on hiki töissä tarkoita että se on työtä.

Ps. pistelin näköjään monta pisstoa lyhyessä tekstissä.Juoni onneksi päässäni kunnossa.

hakki kirjoitti...

Avenger, kiitti kommentista

Olen kanssasi pitkälti samaa mieltä. Mutta yrittää täytyy. Jokaisen omilla edellytyksillään. Josko palo vaikka edes vähän pienenisi?

Tässä maassa näköjään jokainen pitää kiinni saavutetusta edusta. Myös mainitsemasi. Eikä kansanedustajat ja valtuutetut uskalla tehdä sitä mihin heidät on valtuutettu. Eikä sitä puolueetkaan sallisi.

hakki kirjoitti...

OrNot

On se siis hyvä, että emme ole poliitikkoja. ;-)

Meillä ei ole ollut tapana keskustella. Eikä puolueiden itseisarvo moista edes salli. Lehmänkaupat koetaan siinä maailmassa "keskusteluksi". Yksittäiset kansanedustajat voivat keskustella yli puolue ja ideologiarajojen, mutta ei se poliittisiksi ratkaisuiksi muutu. Parhaimmillaan lehmänkaupoiksi.

Ja kun ideologiat kiinteytyvät niitä puolustetaan. Ei niitä perustella, ei kehitetä. Vastakkaisten ideologioiden edustajat "poltetaan roviolla". Ja valitettavasti meilläkin on päässyt irti "poltetaan roviolla" - keskustelu, viha"keskustelu".

Maahanmuutosta voi ja pitääkin keskustella. Mutta kansainvaellukset ovat menossa. Eikä niitä, ainakaan inhimillisesti, voi estääkään.

ToBe kirjoitti...

Minä suhtaudun Jussi Halla Ahoon edelleen uutena raikkaana mahdollisuutena , enkä tuomitse edes hänen ylilyöntejään joita en edes tiedä kun en seuraa kirrjoituksiaan kuin sattumalta silloin tällöin.On älyllistä epärehellisyyttä vaatia Timo Soinia vastaamaan kaikista Persujen puheista kun ei Tuomioja itsekään hyväksy kaikkea edes omassa puolueessaan.Tämä nyt on vaan mennyt tämmöiseksi juupas eipäs hommaksi jossa ratkaisua ei ole tarkoituskaan etsiä.Ammutaan ns. pilkkaa.
Tulee mieleen se vanha kunnon laivan upotuspeli...D3 ja uppos.

Kapteeni kirjoitti...

Jättikö yksinäinen kotka mainitsematta, vai jäikö merikarhulta huomaamatta maininta, että tuo samainen valtaosa eurooppalaisista taitaa vihata itse asiassa kaikkia ulkomaalaisia - myös muiden Euroopan maiden kansalaisia.

Pannaan siis kaikki rajat kiinni ja katsotaan, kuinka nopeasti mieli taas muuttuu. persuillakin.

Kun eivät voi liikkua kymmentä metriä Aurinkorannikolla ilman että joku kysyy oleskelulupaa.

Vai olisiko porukka älykkyystasoltaan sitä luokkaa, että yhteenlasku jäisi tekemättä ja asioiden yhteys toteamatta...

Vox Populi kirjoitti...

Viha on tunnetila, jota tahdonalaisesti on melko vaikeaa hallita. Vihan voi toki sublimoida muunlaiseksi korvaavaksi toiminnaksi, jopa aivan päinvastaiseksi ylirakastavaisuudeksi. Vihan voi myös projisoida ulkopuolisiin kohteisiin, vaikkapa juuri niihin, joihin oma viha alkujaan on kohdistunut. Tuntuu paremmalta ja hyväksyttävämmältä olla itse vihan kohteena kuin vihata.
Kun oma superego ei salli vihaa, on korvaava toiminta mielenrauhan kannalta ainoa vaihtoehto.

Julkisessa keskustelussa ja varsinkin persujen oletettujen ajatusten kommentoinnissa projektiolla on suuri osuus.

Vihan kriminalisointi on ongelmallista. Tunnetilojen ja ajatusten määrittäminen kielletyiksi on melkoisen orwellilainen keino hallita massoja. Ajatusrikos on kuitenkin jo nyt todellisuutta.

Tietotekniikka on luonut uuden ulottuvuuden ja sisällön ajatusrikollisuudelle.
Kun ihmisen aivojen sisään ei vielä ole luotettavaa tapaa tunkeutua, ovat viranomaiset, Isoveli, ottaneet korviketoiminnoksi tunkeutumisen ajatusrikollisen tietokoneelle, jossa salasanojenkin takana olevat yksityiset tiedot voidaan kriminalisoida.

Viharikoksen, vihapuhen ja vihakirjoituksen parhaimmat "asiantuntijat" näyttävät olevan ne, joiden superego on projisoinut "asiantuntijoiden" oman vihan sellaisiin kohteisiin, joita nämä "asiantuntijat" itse vihaavat.

hakki kirjoitti...

OrNot

Osaisimmeko katsoa nenäämme pidemmälle tällä kertaa? Esittämälläsi tavalla taisivat monet aikoinaan suhtautua sekä Hans Frankiin, Wilhelm Frickiin, Joseph Göbbelsiin, Alfred Rosenbergiin... Samat tai ainakin hyvin samoista lähteistä tulevat voimat ovat nyt Euroopassa valtaa hakemassa. Vielä niille voidaan, ainakin teorissa panna piste. Ja on aivan liian helppoa, naiivia että vaarallista sekä tuomita vertailuni vain "natsikortin käyttämiseksi" että kohauttaa olkapäitään.

Turha on itkeaä sitten kun se on housuissa.

hakki kirjoitti...

kapteeni

En sitä erikseen tuonut näkökulmaasi esille, mutta niinhän se oli jo aikoinaan laulussa; "Italians hate Yugoslavs, South Africans hate the dutch, and I don´t like anynody very much." Olikohan Kingston Trio?

Ei meidän tarvitse panna kiinni vain kansallisvaltioidenkaan rajoja. Omassa maassa saadaan ghetot ja muut erityisalueet nopeasti pystyyn ja vain "oikeille ihmisille" virkamieheltä kulkuluvat. Erilaisuutta pelkäämme kaikki, mutta eiköhän meillä ole moisesta aika selkeät kokemukset lähihistoriasta vaikkapa Neuvostoliiton kontrollissa olleilta alueilta? Tuskin innostavat ketään?

hakki kirjoitti...

Vox

Kommenttisi meni kyllä minulta vähän yli. Sorry.

Mielestäni viha on yhteiskunnassa erilaisuuden pelkoa ja vallan väline. Ei politiikkakaan ole logiikkaa vaan massojen hallinan psykologiaa, erityisesti ideologian valtaan nostamisen vaiheessa. Orwellisuudesta silloin onkin kysymys. Ja siihen media, netti ml. antaa päivä päivältä tehokkaammat välineet ja yhteiskunnan tilanne kasvavan motivaation.

Vox Populi kirjoitti...

Hakki

Yritin jotenkin tuoda esiin sitä, etteivät ihmismielen erilaiset tunnetilat ja aivojen alitajuinen toimintakirjo, kuten ilo, suru, viha, kateus, ahneus, pelko, seksuaalinen suuntaus jne ole ihmisen tahdonalaisessa hallinnassa.
Mutta suoperego/yliminä/omatunto välillä yrittää muunnella tai kohdentaa ulkopuolisiin näitä tunteita.

Ihmisen tunteista destruktiivisin, kateus, on yhä kriminalisoimatta !

Kriminalisointi pitäisi rajoittaa sellaiseen toimintaan, mitä ihminen varta vasten/tahallaan tekee toisia vastaan tai toisten kustannuksella.

No toki puhuminen ja kirjoittaminen vaativat tahdonalaisten lihasten mukaan ottamista. :-)

hakki kirjoitti...

Vox

Kiitti selvennyksestä.

Itse asiassa en minä yritä kriminalisoida vihaa tai ensimmäistäkään muutakaan tunnetta. Ei tunne todellakaan ole tahdonalaista ja niin kauan kuin se pysyy ihmisen tunteena, ihan hyvä niin. Mutta kun sen synnyttämistä aletaan käyttää vallan ja massojen ohjailun välineenä, on yhteiskunnan ja erityisesti demokraattiseksi itsensä kuvitteleman demokratian kansalaisten syytä olla valppaana. Vahvat ja valistuneet johtajat ovat usein kehittyneet Johtajiksi isolla Jllä, diktaattoreiksi, kansakuntien, jopa ihmiskunnan kirouksiksi. Koska valtaan päästyään heistä ei enää päästä eroon.

Ja monissa tapauksissa heidät on juuri kansalaisten demokraattisilla valinnoilla, yhteisessä euforiassa Johtajaksi valittu.

ToBe kirjoitti...

Enpä tiedä ketä pitäisi pelätä?
Venemaalla löytyi nyt uusi syyllinen Politkovskajan murhajuttuun.Poliisipäällikkö itse oli antanut toimeksiannon.Kuka muuten antoi brieffin poliisipäällikölle?
Onko mahdotonta kysyä noin röyhkeää kysymystä kalifilta itseltään?
Vihaa on aina oollut ja elelimme tuossa sovussa ja herranpelossa Suuren ja mahtavan kanssa vuosikymmeniä.Suljimme silmämme ja emme puhneet mitään.Jos näitä Göebbelsejä on näkyvissä niin täytyy sanoa se suoraan, mutta en mitenkään saa Halla Ahoa sellaiseksi.Ehkä juuri vihapuhe aiheuttaa hänessä lopullisen radikalisoitumisen.Kiehuu kuppi yli ja siinä meillä on se Göebbels.
Demokratiaa voi puolustaa vain tekemällä oikeita asioita.Tämä Kreikka venkoilu on kuin pahinta kolmannen valtakunnan touhua jossa ulkomaailmaa ei ole.Suomi on vielä jäsen ja mukana.Pitäisi elää sen mukaan.Jos on kykyä niin myydään Euroopalle sellainen malli mikä kelpaa kaikille.Jutta ja Partiopoika hommiin siitä norkoilemasta median edestä.Eihän noiden tarvitse edes itse keksiä kunhan sanovat asian kun se on valmis.Tulos tai ulos.

Vox Populi kirjoitti...

ToBe ym

Halla-Aho on älykäs, taitava asettamaan sanansa ja kyvykäs väittelemään ja puolustamaan kantaansa.
Monissa asioissa myös se, joka näkee alastoman keisarin.
Kun nämä ominaisuudet yhdistyvät populismipuolueen vaalimenestykseen, ei ole ihme että poliittisissa kilpailijoissa ilmenee vihaa, pelkoa ja etenkin kateutta. Oman vihansa nämä tyytymättömät kilpailijat sitten näkevät poliittisessa vastustajassaan. Projektio toimii !

Skitsofreeninen poliittinen korrektius sallii kyllä ns. vieraslajien vihaamisen ja jopa yllyttää niiden hävittämiseen.
Kunhan kyseessä ovat lupiini, kurtturuusu, jättiputki tai vaikkapa kampamaneetti.
Raja menee merimetson kohdalla. Tämä vieraslaji leviää pitkin rannikkoamme. Mustien kookkaitten lintujen määrä on muutamassa vuodessa monikymmenkertaistunut. Merimetsot valtaavat rannikon pikku saaret ja tappavat kasvillisuuden guanollaan. Kalaa syövät enemmän kuin mitä kalastajat mitenkään enää pystyvät pyydystämään.
Mutta ovat suojeltuja !

On toki poliittisesti aivan sopimatonta tässä yhteydessä edes mainita muita maahan saapuvia.

Vakuusvaatimusasiassa olen kyllä Jutan kannalla. Ensimmäinen asia, josa kannatan Jutan vielä kovin vaatimatonta poliittista esilletuloa. Siis totutun välihuutelujurputuksen jälkeen.

Sen sijaan, että Kreikka epätoivoisesti yrittäisi myydä huonosti kaupan käyviä rautateitään yms jopa 50 miljardilla eurolla, kuten EU on vaatinut, voisi näistä "myyntiartikkeleista" rakentaa omaisuudenhoitoyhtiön reaalipääoman. Siihen sopisi laittaa vielä muutakin, vaikka niitä lomarantoja. Yhtiön osakkeita sitten vain vakuudeksi lainoille. Kaikille halukkaille sopivin annoksin.
Niille, jota eivät vakuuksia halua, ei tokikaan niitä väkisin tyrkytettäisi !
Tätähän Suomi alkujaan esitti.
Kreikkahan se sitä setelirahaa Suomelle tyrkytti, josta Angela suuttui !

hakki kirjoitti...

OrNot

Jaa. Mielestäni tämä Kreikka venkoilu on rapiolla olevan parlamentaarisen demokratian malliesimerkki, eikä Kolmannen Valtakunnan touhua ollenkaan. Siellä ei moisen sirkuksen olisi edes annettu syntyä. Mutta ajalle ennen Kolmatta Valtakuntaa tämä on yksi yhteen.

Ei älykkyys kysy ideologiaa. Ja kun ihmisistä kuitenkin on kyse, nitkahdus arvoissa tapahtuu kovin helpolla ilman ideologiaakin. Pelkät olosuhteet muokkaavat otteita kuten jenkeissä aikoinaan opiskelijoilla tehty koe osoitti. The Stanford prison experiment. Ja joukossa vallan juovuttava olo korruptoi arkkienkelinkin.

hakki kirjoitti...

Vox

"Yhtiön osakkeita sitten vain vakuudeksi lainoille. Kaikille halukkaille sopivin annoksin.
Niille, jota eivät vakuuksia halua, ei tokikaan niitä väkisin tyrkytettäisi !
Tätähän Suomi alkujaan esitti.
Kreikkahan se sitä setelirahaa Suomelle tyrkytti, josta Angela suuttui !"

Niin suuttui ja poisti vakuudet kuulemma pöydältä kokonaan. Mutta yrittänyttä ei laiteta. Toivotaan, että tässä kävisi parempi onni.

ToBe kirjoitti...

Minun ajatukseni Halla Ahosta lähtee siitä, että mitä vähemmän hänenkaltaisiinsa kiinnitetään huomiota-sitä suurempi on mahdollisuus ohittaa heidän epämääräiset aatteensa.Itse asiat sinänsä voi käsitellä ilman vihapuheitakin.Maahanmuutosta ei saa tulla joidenkin ääniautomaatti joka ajaa muut samalle kaukalolle..se on juuri Hallaisten Ahojen tavoite jossa ovat osin jo onnistuneet.Vihaan ei saa vastata vastavihalla.

Jutta näyttää puhuvan suulla suurella ja Backman säestää..saa kuulemma muu eurooppa nyt miettiä miten tukea tulee.
Jos Suomi keksi tukipaketin on syytä myös ratkoa mistä on kysymys tai sitten mennä kaatamaan koko Kreikanapu ja ottaa vastaaqn mitä se tuo tullessaan.Toivottavasti Jutta tietää mitä on tekemässä.Meille hän ei sitä kerro koska se menee kuulemma mediapeliksi.
Olemmeko antaneet todellakin Jutalle valtakirjan päättää koko euroopan kohtalosta jos hiukan karrikoin?

hakki kirjoitti...

OrNot

Ajatuksesi Halla-Ahosta perustuu siihen miten asioitten pitäisi olla. Ongelma lieneekin siinä, ettei todellisuus siihen taivu?

Vihaan on reagoitava. Vastaviha vain vaikeuttaa elämistä.

Taisin katsoa samaa uutista? En usko, että Jutta edes ymmärtää missä leikissä on mukana. Onneksi pojat auttavat, tasa-arvon nimissä.

"Olemmeko antaneet todellakin Jutalle valtakirjan päättää koko euroopan kohtalosta" Emme me. Jyrki on antanut.

Vox Populi kirjoitti...

Ei Jutta Urpilainen toki yksin päätä Euroopan asioista, hänellä ovat apulaisinaan Angela Merkel ja Christine Lagarde.
Kolme ämmää, kuin Mitä Missä Milloin !

hakki kirjoitti...

Vox

Jutan apulaisina tuskin toimivat sen paremmin Angela kuin Christine? Eiköhän sieltä löydy vain ihan kotimaisia poikia; Eero, Lauri, Erkki ja Jouni? Sieltä se viisaus ja paatos kumpuaa.

fundeeraaja kirjoitti...

Mielenkiintoista aprikointia. Vox totesi aivan oikein vihan olevan tunnetila siinä kuin rakkauskin. Vihan ilmaisemisen kieltämisellä ei viha häviä. Kiellolla voidaan kyllä rajoittaa vihan leviämistä. Tästä on mitä ilmeisemmin kysymys kun maamme arvojohtajatarkin on niin kovasti huolissaan vihapuheista ja kirjoituksista. Tässä maassa pitäisi olla tietoa siitä kuinka valtava voima viha voi olla. Suomi ei oliei koskaan selvinnyt talvisodan koettelemuksista ilman syvää vihaa vihollista kohtaan. Tätä vihaa lietsottiin systemaattisesti nimenomaan yhteiskunnan propagandakoneiston kautta. "Ne tulevat ja raiskaavat vaimonne ja tappavat lapsenne". Vihapuhetta parhaasta päästä ja täysin tietoisesti tuotettua. Nyt kun vihapuheet tulevat kansan parista ne ovat muuttuneet tuomittaviksi.
Kansan vihapuheista ollaan huolestuneita ilmeisesti siksi, että ajat muuttuvat päivä päivältä huonommiksi ja nimenomaan väärien poliittisten valintojen vuoksi. Poliittisissa piireissä pelätään vihanpidon löytävän ennen pitkää oikean kohteen,-politiikan.
Maailman nälkäongelmaankin voisi löytyä ratkaisu kieltämällä puheet nälästä? Voitaisiinko ajatella, että ylikansoittuneitten maitten väestöongelmasta päästäisiin kieltyämällä niissä rakkaus?

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Höpönlöpö. Ei talvisodassa tarvinnut suomalaisten vihaa lietsoa. Eikä lietsottu. Nuo raiskaus- ja lastentappojutut kuuluvat toisessa maailmansodassa isommassa mittakaavassa lähinnä Saksan ja Neuvostiiton kähinöihin.

Kansan vihapuheiden kasvusta on syytäkin huolestua. Kasvu lisää vihan muttumista tunteesta teoksi. Siitäkin meillä on hyviä esimerkkejä. Erityisesti huolta kai kannetaan lisäksi siitä mihin vihapuheet ovat kohdistuneet.

ToBe kirjoitti...

Lopultakin vastuu on pääministerin.Jyrkin on päätettävä ettei tämä hallitus toimi ja pyydettävä eroa.Sitten on joko uudet vaalit tai Jutta saa jatkaa niinkuin toivon.SDP:n vaalilupausten toteeuttaminen on SDP:n asia eikä koko euroopan.
Tämäkin kuulostaa vihapuheelta vaikka yritän vain saada tolkkua siihen miksi koko takuuhomma vaikuttaa huvittavalta.
Muistaakseni Kreikan tuki kaiken kaikkiaan on niin naurettavan pieni summa jos katsotaan koko budjettia ja lisääntyvää omaa velkaamme.Nyt sataa populistien laariin jonne muuten Juttakin on puolueensa sijoittanut.Porin torilla taputetaan kuin sankarille kun Jutta ei taivu.Kansa joutuu maksamaan Jutan politiikan jota voimme kutsua nyt nahkiaispolitiikaksi.Edesmenneen Harri Holkerin aikoina sentään saimme silakkaa.

Kuten sanoin...vastuu on pääministerin, mutta hiljaista on-niin hiljaista.

ToBe kirjoitti...

Sorry hakki..sinulla on blogeja niin monta että kommentoinnit menee usein ristikkäin.
Halla Ahoon palatakseni on mielestäni äärimmäisen vahingollista että demarit pitää asiaa esillä ja toteaa ettei Halla Ahoa pitäisi laskea mihinkään näkyvään asemaan eduskunnassa.Vihreät innolla yhtyy mielipiteeseen ja Ärkope naturligtvis.
Miten luulette normaalin ihmisen käyttäytyvän kun kielletään.Se innostuu ja jopa tällainen Persuvastainen allekirjoittanut siirtyy puolustamaan Halla Ahon oikeutta olla eri mieltä.Se on liberalismia että saa olla omaa mieltään.Ollaan hiljaaa ja aurinko porottaa hallan pois ahoilta.Sanon kuin eräs olutmerkki aikoinaan" Älä ota sitä vakavasti".Enemmän olen huolissani kaduilla lisääntyvästä väkivallasta kuin Halla Ahon blogeista.

hakki kirjoitti...

OrNot (tuohon ensimmäiseen)

Ei uskalla sen paremmin kokikset kuin demaritkaan nyt erota. Olivatpa Jyrki tai Jutta ihan mitä mieltä tahansa. Kummallakin puolueella on mahdollisuus harjoittaa politiikkaansa vielä lähes neljä vuotta. Jos nyt järjestettäisi vaalit, ne katoaisivat kepun lailla kumpikin poliittisen historian lehdille pitkäksi aikaa. Sitä eivät puoluebyrokraatit salli. Eivät vain uskalla.

Mutta hyvin paljon pitäisi otteissa parantua, jos kuvittelevat pystyvänsä paikkansa neljän vuoden kuluttua pitämään. Eikä aikakaan ole heille suosiollinen.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

hakki kirjoitti...

OrNot (tuohon toiseen)

Olen tässä kanssasi samaa mieltä.

Mutta katujen väkivalta juuri lisääntyy sen suvaitsevan liberalismin myötä, jota tämän maailman Halla-ahot osaavat hyväkseen käyttää. Aika ei enää ole sellainen, että aika porottaisi pois belsebuubeja. Siitä ainoan oikean totuuden uho, hallituksen kyvyttömyys ja media pitävät huolen.

Alkaisi olla suoran kansalaisvastuun aika?

fundeeraaja kirjoitti...

Kannattaa tutustua maamme propagandan kohteisiin ja päämääriin 1920-1945. Siinä oli viha päällimmäisenä. Valitettavasti vaan puolustusmäärärahat olivat väärässä suhteessa uhoon nähden.
Vihakirjoituksina tiettyä aatesuuntaa vastaan voidaan pitää myös kepua kohtaan lausuttuja halventavia kannanottoja. Olisikohan vihapuhetta yhteiskuntaa vastaan myös parlamentaarisesti hyväksytyn veropolitiikan täydellinen julkinen lyttääminen?
Kuinkahan pitkälle voidaan mennä mielipiteenilmaisun kieltämisen kanssa vihapuheisiin vetoamalla? Missäköhän kohdassa huomataan maassamme harjoitettavan sensuuria ja sananvapauden riistoa?

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Propagandan päämäärät erityisesti 20 ja 30 luvuilla on asia sinänsä, todellinen toiminta toinen asia. Sekin vaihteli ajan myötä. Edellinen kommentisi koski Talvisotaa ja suomalaisten virallista vihapropagandaa venäläisiä kohtaan.

Ihan mielenkiintoista on kieltämättä kyse siitä, mikä oikeastaan on vihapuhe? Kritiikkiä, vahvaakin saa varmaan esittää, kunhan se ei ole valheellista tai toisen kunniaa loukkaavaa tai hyvän tavan vastaista? Samoin jos sillä ei pyritä kiihottamaan kansanjoukkoja - edes omia - jotain toista ryhmää vastaan esimerkiksi sukupuolen, koulutuksen, uskonnon, kansalllisuuden, ihonvärin tms. perusteella. Näin siis nopeasti harkittuna.

Voin siis käsitykseni mukaan arvostella sekä kepua puolueena että sen yksittäisiä jäseniä. Mutta en saa usuttaa "kunnon kansalaisina" pitämiäni tekemään heistä selvää, ainakaan vain sen perusteella että he ovat kepulaisia.

Veropolitiikasta en kyllä muista vihapuheita juurikaan kirjoittanut. Mutta kukapa meistä veroja rakastaisikaan? Vihaa yhteiskuntaa tai sen jäseniä kohtaan en kyllä muista esittäneeni. Puolueita ja puolue-eliittiä kritisoin - perustellusti - mutta toivottavasti rankasti.

Vihapuheitten kieltämisestä en tässä puhu mitään. Mutta kuten olen tainnut muutamankin kerran kirjoittaa; mielestäni meidän tulisi olla pohteissamme vihakirjoittelun ja aggressiivisuuden lisääntymisestä esim. yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Vox Populi kirjoitti...

Hakki, fundeeraaja ym

Jos on vaikeaa määritellä, mitä on vihapuhe, niin vaikeaa on sanoa, mikä on vahvaa kritiikkiä, mikä kunniaa loukkaavaa ja erityisesti mitä on hyvien tapojen vastaisuus.
Entäpäs kansanjoukkojen kiihottaminen. Pitääkö joukon myös kiihotuksesta kiihottua ? Mikä on joukko ?
Mitä merkitsee kiihottuminen ? Pulssitason nousu, adrenaliinia verenkiertoon, tiheä hengitys, kohonnut verenpaine ?
Mikä taho tällaisen voi rekisteröidä ?

Kokemusperäisesti tiedämme, että esim. ns. sukupuolinen häirintä voi olla mitä vain, mitä itsensä kyseisen häirinnän kohteeksi omasta mielestään joutunut ilmoittaa kokeneensa; kaikkea katseesta kiinni käymiseen.

Kritiikiksi voi kohde mieltää mitä tahansa mitä omat aivot tajuntaan syöttävät.
Kunniaa loukkaa mikä tahansa, mikä ei kehu tai ylistä.
Hyvien tapojen olemus ( todella subjektiivinen asia ) voi olla vaikkapa Lenitalta omaksuttu näkemys tai jotakin, mikä muistuttaa alokasäkseerausta.

Hikkaj taannoin eräässä blogissaan kertoi erään kotikommunistimme aikoinaan haukkuneen Ehrnroothin sukua.
Yksi sukunsa edustaja oli uhannut kunnialoukkaussyytteellä. Mutta kunniaapa ei olekaan koko suvulla vaan yksilöllä. Olisi pitänyt haukkua nimettyä E:a. Kotikommunistimme tunsi lain !
Toisaalta Ehrnroothit eivät muodostane kansanryhmääkään, joten täysin lainmukaista, ja siis sopivaa, on panna sukua alta lipan ! :-)

Poliittisten puolueitten kanssa lienee samoin, eivät ole yksilöitä eivätkä kansanryhmiä.

Persuthan ovatkin juuri nyt sellainen porukka, johon lain rajoja testataan vähän joka suunnasta.

Onneksi meillä istuu oikeusistuimissa viisaimmistomme, joka osaa lukea ihmismielen kiemuroita, ja tietää milloin viha on sellaista, että häkki heilahtaa ! :-(

ToBe kirjoitti...

Hakki...jos olisin poliittisesti kiero? Jos olisin niin ajaisin Halla Aholle yhä enemmän näkyvää asemaa, kunnes Timo Soini joutuisi luopumaan oman etunsa vuoksi noista Hommafoorumin porukoista.Se jakaisi Persut kahtia ja piikkipaikkaa ei ainakaan saisi mitenkään.
Nythän kauhuskenaario on se, että Göringin (SA/ Ernst Röhm) suuri enemmistö hallitsee, mutta Himlerin (SS/Halla Aho)
pienemmät mutta kiivaammat miehet ovat vähemmistössä.

Luotan Soiniin ettei hän anna jaon tapahtua, mutta toisaalta riittävän ahne ja himokas Jussi H.A. ei malta olla kakkos-kolmosketjussa.Oma puolue innoittaa Eiran tohtoria.
Myönnän että ajatus on tulella leikkimistä ja huonostihan siinä on käynyt ennenkin.Toisaalta mihin ihmeeseen kansa uskoo kun koko homma on yhden Fuhreri Timon varassa.?Eikö normaali ihminen ymmärrä ettei Soinin takana ole ketään.Yksi Sampo Terho ei tammea synnytä.
Näitä pohtii varmaan se toinenkin puolueiden thinktankki?

Hallituksella on kaikki eväät tehdä asioita joilla liekki sammuu ja elämä voittaa.Mutta kun aika menee nyt Kreikka ja takuu sanojen tankkauksessa.Tiku ja Takuu..siinä se pari.Jyrki on ensimmäinen.

Vihapuheiden kieltäminen johtaa ainakin minut vihapuheiden kannattajaksi.
Mistä minä suutuin tänään? Vihaksi pisti vaikkapa Vihreiden idea alkaa verottaa oman auton käytön kilometrikorvauksia.
Osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä millaisissa ammateissa ihmiset työskentelevät.
Ei tainnut tulla mieleen, etteivät kaikki mene aamulla kunnanvirastoon tai valtion pankolle.Joidenkin on haettava leipä maailmalta ihan omalla autolla ja omalla riskillä.
Odotan loogisesti vasemmistoliitolta linjakasta ehdotusta työnantajien vlisäverosta aina kun luovat uuden työpaikan.Ne porvarit kuitenkin riistää niitä ja siksi maksakoon!! Näitä me nyt joudmme kestämään. Olutkin ehkä laimennetaan. Naurettavaa. Olisi aika aloittaa se kuuluisa hallitustyöskentely ja lopettaa kivien asettelu polkujen varsille.UGH.

fundeeraaja kirjoitti...

Minä en vaivaudu inttämään. Totean vaan, että maassamme harjoitettu propaganda mainitsemani ajanjakson aikana oli yksi sen aikaisen maailman tehokkaimpia ja määrätietoisimpia ja pohjautui pitkälti vihaan toista kansakuntaa ja "rotua" vastaan. Päätarkoituksenani oli tuoda esille, että vihan lietsonta on ollut yleensä suurempien organisaatioitten kuin yksilön määrätietoista toimintaa. Kun halutaan kitkeä vihapuheet se voidaan tehdä siinä tarkoituksessa, ettei tunne leviäisi laajempiin joukkoihin. Mielestäni laajojen ihmisjoukkojen tuntemalla vihalla on todennäköinen syy, jonka poistamiseen pitäisi keskittyä. Viha ei ole hetken mielijohde. Jos se sellainen on se on ilmeisen ohimenevää.
Sen lisäksi, että viha on tunnetila se on myös suhteellista. Kepulaiset pitävät varmaan vihapuheina heihin kohdistuneen kritiikin.

hakki kirjoitti...

Vox

Älä hyvä mies sekoita selvää asiaa. ;-)

hakki kirjoitti...

OrNot

En oikein ymmärtänyt; "Nythän kauhuskenaario on se, että Göringin (SA/ Ernst Röhm) suuri enemmistö hallitsee, mutta Himlerin (SS/Halla Aho)pienemmät mutta kiivaammat miehet ovat vähemmistössä." Itse olen huolissani juuri päinvastaisesta. Ja, kuten tiedät pitkien puukkojen yö teki selvää myös Röhmistä.

Jo silloin Aatu oli kiistaton Johtaja. En oleta Soinilta samaa piilossa olevaa agendaa. Timomme ei ole sen paremmin yhtä nuori kuin yhtä tervekään, kuin Aatu omana aikanaan. Ja koneisto, agenda, uho ja ideologia joka on kerran saatiu "lentämään" on valitettavan helppoa valjastaa kaiken maailman kataluuksiin. Vrasinkin tällaisella taustalla.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Olen eri mieltä kanssasi, mitä tulee sekä ajan pituuteen kuin kohteeseenkaan. Aina ensimmäiseen sortokauteen suomalaiset taisivat olla tyytyväisempiä venäläisiin kuin ruotsalaisiin "hallitsijoihin"? Sitten tuli panslavistinen yhtenäistämisoppi ja alkoi syntyä erimielisyyttä. Ensin "maitten" ja "kansallisuuksien" välillä. Myöhemmin, paljon myöhemmin yhteiskuntaryhmien välillä "Suomessa".

Sanot "vihan lietsonta on ollut yleensä suurempien organisaatioitten kuin yksilön määrätietoista toimintaa". Niin varmasti onkin. Mutta se alkaa aina yksilöistä, aina. Niitä massat alkavat, eri syistä, seurata.

Varmasti jokainen on sitä mieltä, että syyt pitäisi poistaa. Mutta, mutta...

fundeeraaja kirjoitti...

Joudun inttämään vasten tahtoani. Suomalaiset, tavallinen kansa, olivat tyytyväisiä Venäjään ja venäläisiin. Suuri osa suomalaisista oli liian tyytyväisiä vielä Neuvostoliittoonkin. Juuri ja nimenomaan siksi maamme propagandakoneisto pani parastaan saadakseen lietsottua sen vihan, joka tarvittiin kansan yksimieliseen sotaanlähtöön.
Huomaatko kuinka eri näkökohdista voidaa ajaa samaa asiaa!

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Intä mitä intät. ;-) Kaiken sen perusteella mihin olen tähän mennessä tutustunut katson, että olet väärässä. Yksimielinen sotaan "lähteminen", jos nyt sellaisesta voi edes puhua, johtui hyvin yksinkertaisesti siitä, ettei katsottu muita vaihtoehtoja edes olevan. Muista nyt, että puhutaan Talvisodasta.

fundeeraaja kirjoitti...

Talvisodasta hyvinkin, johon Suomi meni "yksimielisenä". Sisällissodasta oli kulunut vajaat 20 vuotta. Kyllä piti saavuttaa nopeasti se "yksimielisyys".
Talvisodan rintamajoukot olivat runsaat 100.000 miestä pienemmät kuin jatkosodassa. Piti näet jättää kotirintamalle vahvistetut joukot koska sinne jätetiin ns. epäluotettava aines, jota ei vihapropaganda ollut vielä läpikäynyt. Jatkosodassa nämä molemmat rekrytöitiin sotajoukkoihin kun ei tarvinnut pelätä vallankumousta. Turvan toi maassa olevat saksalaiset sotajoukot.
Nimenomaan talvisodan vihapropagandasta ja yleistilanteesta meillä on edelleen ilmeisen erheellinen käsitys. Ellet usko niin kysy vaikka prof. Ylikankaalta.

ToBe kirjoitti...

Nuo dritte reich vertaukseni eivät aina istu nappiin.Eri aika erilaiset asiat.
Samaa niissä kuitenkin on, vaikka nymymaailma on varmasti vähintään yhtä sekava ja monimutkainen kuin Saksa 20-30 luvulla.
Persuja on monenlaisia.Ei noita maakunnan peruspersuja voi mitenkään niputaa samaan sakkiin kuin Kike Elomaat ja muut osin julkkupelillä nousseet.Julma Juha on totinen Kokkomuslainen kuten Lasse Viren esimerkiksi.Nousu Persujen kautta veetää juuri nyt puoleensa monia joita ei pitkä puolueura olisi koskaan kiinnostanut.Herra Putkonen metallin lobbari sai kokoaan suuremman äänen Persujen avulla.Hajanainen on siis Persujen joukko ja kenenkään ulkopuolisen on aika turha huudella Soinille valtaa saada joukko samaan muottiin.Miksi pitäisi.Eduskunnassa on 200 edustajaa ja ehdiän pitäisi edustaa kansaa eikä puolueita?

Tämä vihapuhe on nykypäivää.Huomasin jo 90 luvulla kun minusta seuraava sukupolvi piti hauskana huumoria missä naurettiin toisten vajavaisuuksille.Ne asiat olivat minun nuoruudessani out of question...ei vammaisille saa nauraa vaikka olisi kuinka hyväntahtoinen vitsi.Maailma muuttuu ja nyt tuntuu että saa sanoa kenestä tahansa mitä tahansa.Onko se kivaa vai ei jää oman harkintaan.Vihaako Halla Aho maahanmuuttajia? Ei varmasti vihaa.Miksi vihaisi? Hänellä on sama logiikka kuin vaikkapa Paavo Väyrysellä oli ja on kehitysapuun.Paavo halusi avun olevan suoraa yritystukea ja johtaisi vastakauppaan jne.Paavo halusi enemmän takaisin ja vähemmän pelkkää humanitääristä.Tuskin Paavokaan vihaa yhtään pakolaislasta.Meillä näitä asioita käytetään nyt lyömäkirveinä ja se aiheuttaa vastavihaa.Harvapa meistä haistattelijalle sanoo muuta kuin haista ite.
Mistä alkaisi se yhteisen päämäärän etsintä? Ainakaan nykyiset puolueet eivät ole onnistuneet-eikä näköjään tulevat.
Kuten huomaatte menen Halla Ahon taakse, koska minua ärsyttää miten häntä syyllistetään ja leimataaan.Menen pienen puolelle.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Et kai sinä moista roskaa usko?

Vox Populi kirjoitti...

Niinpä

Kuten tuossa yllä jo kirjoitin, ovat persut nyt joutuneet testiobjekteiksi.
Heissä nähdään ja heihin kohdistetaan kaikkea mitä laki sallii ja mitä ei salli. Rajoja haetaan.

Halla-Aho on muodostunut ominaisuuksiensa johdosta erityiskoehenkilöksi.

Ehkäpä tämä testijakso paljastaa, missä mennään.

hakki kirjoitti...

OrNot

Ihan varmasti Das Dritte Reich-vertaukset menevät pieleen. Jo siksikin, että 20-30 luvulla ei vielä kenelläkään, eikä varsinkaan meidän kaltaisilla taviksilla voinut olla edes hajua siitä, mihin kehitys johtaa. Itse asiassa oli ennemminkin syytä tukea ao. liiketta monistakin, jälkikäteen enteellisiksi osoittautuneista tapahtumista ja ratkaisuista. Vasta 1945 ratkaisujen jälkeen alkoi tulla selväksi mitä oli tapahtunut ja mitä tehty. asta sen jälkeen natsien tekemistä on pidetty hirviömäisenä ja kaikki toiminta on niputettu "peruspahaksi", hirviömäisyydeksi.

Yhteiskunallinen tilanne niin Suomessa kuin Euroopassakin on kovin samanlainen kuin silloin. Ja kovin samantyyppisillä argumenteilla ratsastetaan. Ja kovin samanlaisten argumenttien voimalla haetaan poliittisia voittoja. Täytyy myöntää, että olen syvästi huolissani siitä, että historia, irti päästettyjen tunteitten voimasta on toistamassa itseään.

Vox Populi kirjoitti...

Hakki ja ToBe, ym

Väittely historiallisesta totuudesta on toki kiinnostavaa, mutta menneisyyden manipulointi ei ole niin hedelmällistä kuin tulevan povaaminen. Tai makuasiastahan on kysymys.

Vertaileva historiantutkimus antanee joskus vastaukset esim. kysymyksiin:
Onko EU uusi Titanic ?
Onko Kreikka sadun heinäsirkka, jonka muurahainen jättää talveen kuolemaan, vaiko apokalyptinen heinäsirkka, joka tuhoaa kaiken tieltään ? Se Titanicin jäävuori !

Jos kohta muulle maailmalle totuus Tomaniasta valkeni vasta 1945, oli Chaplin jo 1940 jyvällä siitä, missä mentiin.
Ainoa merkittävä lapsus Diktaattori-elokuvassa oli mielestäni se, että keskitysleirivangit saivat elokuvan mukaan postilähetyksiä omaisiltaan.

hakki kirjoitti...

Vox

Yritinkin muistella Chaplinin elokuvan nimeä edellistä kommenttia kirjoittaessani. Mutta kun oli olevinaan muita kiireitä, en jaksanut paneutua sen etsimiseen. Hienoa, että varsin epäratinaalinen, taiteellinen, siloiteltu mutta suorastaan viiltävän kaukonäköinen visio tuli näin myös mainittua. Eihän kukaan voinut silloin edes ajatella mitä aika toisi tullessaan.

Nyt voi.

ToBe kirjoitti...

Muistan aina kun eräs markkinointijohtaja loihe lausumaan mitä markkinointi on?
Se on kuin elämä-heikon informaation pohjalta tehtyjä päätöksiä ja rajoitettujen resurssien varassa tehtyjä toimia.

Timo Soini yrittää väittää, että meillä on ihan oikeasti on mahdollisuus muuttaa koko maailmanmeno. Jeesus yritti samaa ja moni moni muu. Putinin totuus on varmasti ihan yhtä hyvä kuin muiden ja kuitenkin me näemme hänessä puhtaasti historiallisen inkarnaation entisestä Neuvostoliitosta. Maailma on sellainen ettei sitä kukaan hallitse kaiken aikaa, mutta jos meillä olisi edes tieto mitä yhdessä haluamme voisimme yrittää löytää polun pään.Tepastelu valoa kohti onnistuu vain jos on valo.

Halla Ahon suun tukkiminen ei ole mikään ratkaisu.Jos haluamme kieltää Halla Ahojen olemassaolon voimme samantieen kieltää kaikki muutokset.Tulee mieleen tässä kohtaa Kalevi Sorsa jolle muuttunut mediakäytös oli järkytys viimeisinä vuosinaan.
Hän putosi jopa presidenttikisasta kun ei ollut ajassa vaan puolueen luomassa harhakuvassa.Noin voi käydä jopa vanhalle lehtimiehelle.Halla Ahoja tulee lisää ja niin tulee onneksi muitakin ajatuksia.Yhden totuuden Suomikin on kuollut.Onneksi.

hakki kirjoitti...

OrNot

Suiden "väkivaltainen/pakollinen" tukkiminen ei ole vastaus ollenkaan. "Tepastelu valoa kohti onnistuu vain jos on valo." Yhtä tärkeä on myös se, kuka valoa kannattelee. Ja mitkä ovat hänen motiivinsa. Vain onko se sittenkin se maailmankuulu juna?