torstai 14. lokakuuta 2010

Suomi on sisäsiittoinen, byrokraattinen ja tasapäistävä

Näin räväkästi kirjoitti Hesari 30.10.2009. Asia palautui mieleeni kun havaitsin EMYn eli Janne Saarikon suosittelevan tätä Kimmo Wilskan irtisanomisuutiseen kytkettynä. Ja mikä ettei, sopii sen sanoma siihenkin.


Itse kiinnittäisin sen, monen muun asian lisäksi kahden edellispäivän aikana kirjoittamiini artikkeleihin. Paskalaista puhutaan ja Metsälaki, osa alue- vai työllisyyspolitiikkaa, vaiko puoluetukea. Ja miksi juuri näihin?


Niissä käyty keskustelu osoittaa mielestäni äärimmäisen selvästi missä meillä mennään pieleen. Kaikesta tulee meillä aluepolitiikkaa; maataloustuesta, elinkeinotuesta, korkeakoulupolitiikasta, ympäristötolitiikasta jopa innovaatiopolitiikasta, jota Hersarin pääkirjoitus käsitteli.


Olen muistavinai, että juuri mainitun selvityksen yhteydessä tuli esille TEMin, eli Mauri Pekkarisen suutahdus, kun ryhmä arvosteli ministeriöt innovaatiopolitiikan nimissä tapahtuvaa tukieurojen uhrausta Kainuun soffatehtaisiin. Ja johtiko suutahdus vielä uuteen tilaustyöhön samalta alalta yt kotimaisin, krontrolloiduin voimin?

2 kommenttia:

fundeeraaja kirjoitti...

Maailmaa hallitaan sisäsiittoisesti. Islamilaisissa maissa valtaa pitävät papisto ja klaanit. Uskonnolla on vielä meidän päivinämmekin yllättävän suuri merkitys valtioitten vallankäytössä. Meillä Suomessahan ei ole näin. Meillä valtaa pitävät puolueet, jotka ovatkin sitten todella sisäsiittoisia. Meidän hallintajärjestelmämme on jostakin sosialistisen ja klaanijärjestelmän välimaastoata. Poliittisin mandaatein laajennetaan valtaa niillä reviireillä, joita puolueilla on. Nepotismi on henkilöistyneen sisäsiittoisuuden todellinen siimahäntä. Lapsien ja sukulaisten sijoittaminen valtaan omien intressien turvaajiksi on yleistä niin klaaneissa, uskonnoissa kuin puoluepolitiikassakin. Kun puhutaan poliittisesta korruptiosta ei ole vielä puhuttu nepotismista. Se on kuitenkin samaa lajia korruption kanssa. Valta antaa virkoja ja virat takaavat vallan jatkumisen. Tässä kun ollaan taivasteltu maamme hallintomallin kansanvaltaistamisesta niin ei voi muuta kuin todeta tehtävää mahdottomaksi. Vallan ja hallitsemisen renkaat ovat saaneet takoutua niin vahvoiksi, ettei niitä tavanomaisin keinoin saa irti toisistaan.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että "Vallan ja hallitsemisen renkaat ovat saaneet takoutua niin vahvoiksi, ettei niitä tavanomaisin keinoin saa irti toisistaan." Olet sen ehkä havainnutkin. Avainsana kun on tavanomaisin. Minun ratkaisumallini on JOKU MUU. Mutta tärkeää olisi saada nukkujat ja protestoijat ymmärtämään, että taatusti hylättävä ääni on ainoa, joskin epätavanomainen keino saada vallan ja hallitsemisen renkaat irti sekä toisistaan että kansalaisen lompakolta.