perjantai 11. huhtikuuta 2008

Jäätteenmäen jakojäännös on puhunut

11.4.2008 10.17 | hakki47 | Uutiset, Politiikka, Puolustaminen, Itsenäisyys

”Suomi pitää itsestään selvänä sitä, että me autamme toisia ja odotamme, että muut auttavat meitä” hän lausui aamun sanomalehden mukaan. Olkaamme ylpeitä tästä asiantuntevuudesta ja analyyttisestä arviosta. Olkaamme onnellisia siitä vastuuntunnosta, jota kansalliselle turvallisuudelle tästä lausunnosta lankeaa. Isämme aurinkoinen, kiitos.

Eu:n turvatakuupykälän sisältö saman lähteen mukaan:

”Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltiolla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.

Tämän alan sitoumusten on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlannin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.”

Opin ja opetin aikoinaan kriittistä kysymistä. Mielestäni kolme menee ylitse muiden:

Mitä? Miksi? Miten?


Jotta ymmärtäisin, pitäisi noihin kaikkiin löytyä perusteltavissa oleva vastaus tämän asian osalta. Löytyykö? Onko pääministerin lausumassa joku elämää suurempi, kätketty viesti, joka ei tavalliselle tossunkuluttajalle tarvitse auetakaan?

Suosittaisin Vanhaselle esimerkiksi tutustumista Viidakkokirjan tekijän Rudyard Kiplingin tuotantoon:
I have six honest serving men, they taught me all I know.
Their names are what and why and when,
and how and where and who.

Pysyvä linkki | 4 kommenttia »

Ei kommentteja: