3.4.2008 10.22 | hakki47 | Työelämä, Talous, Osaaminen, Business
Yksin rahalla ja hallinnollisella kikkailulla ei huippuja rakenneta. Ne rakennetaan laadulla. Laatu, vain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, ei synny määrää lisäämällä, vaan vaatimustasoa kasvattamalla. Tai kääntäen, kun määrää kasvatetaan laatu huononee.
Meillä opetus laidasta laitaan lähtee tasa-arvon lähtökohdista, tasa-arvosta kaikissa suhteissa. Tasa-arvo ajattelu lähtee käytännössä siitä, että kaikkien pitää olla samanlaisia. Sitä, että kaikkia käsitellään samoin ja, että kaikkille tarjotaan samaa. Mutta ongelmaksi tulee, että ihmiset ovat erilaisia, alueet ovat erilaisia, tarpeet ovat erilaisia. Ja Suomessa vielä se, että meitä on vähän. Kun valmistuvien määrää lisätään laatu huononee.
Toinen ongelma on meidän ylisuuri koulutuksen kaikkivoipaisuuden arvostaminen. Eikä siinä mitään jos kaikkea osaamista arvostettaisi samalla tavalla. Mutta meillä arvostetaan perinteisesti käsitteellistä osaamista ei konkreettisia käden taitoja. Mutta viime lama osoitti, että edes käsitteellinen ”yliosaaminen” ei takaa työturvallisuutta. Yliopisto- ja korkeakoulututkinnon suorittaneita oli työttömänä pilvin pimein. Enemmän kuin koskaan ennen.
Vastauksena tasa-arvo-ongelmiin opistoista tehtiin ammattikorkeakouluja. Ajatuksena antaa ”korkeampaa” opetusta elinkeinoelämän tehtäviin suuntautuville. Yliopistot ja korkeakoulut kun miellettiin valmistavan ihmisiä tutkimukseen ja julkishallinnolle(?). Mutta kuinka monta tutkijaa me voimme omillamme elättää? Kuinka monta virkamiestä? Kuinka suuri osa korkeakouluista ja yliopistoista valmistuneista suuntautui tutkimukseen ja julkishallintoon?
Ja kun arvostamme käsitteellistä osaamista ammattikorkeakoulut valmistavat nyt sitten tradenoomeja ja insinöörejä-amk, jotka osaavat tehdä tutkielmia mutta eivät välttämättä kirjanpitoa tai tehdä lujuuslaskelmia, kolvin käyttämisestä puhumattakaan. Ja nyt sitten pidennetään ammattikorkeakoulutusta maisteritasolle! Missä määrin yliopistojen ja niihin verrattavien korkeakoulujen opiskelijoista nyt siirtyy valmistuttuaan vähemmän elinkeinoelämän palvelukseen tai jää enemmään tutkijoiksi tai virkamiehiksi? Toivottavasti elinkeinoelämä on tyytyväinen.
Varmasti opettajien osaaminen on sitten kasvanut? Ainakin määrää on täytynyt kasvattaa? Opettavat nyt sitten entistä suurempaa määrää opiskelijoita entistä laadukkaammin? Suoltavat entistä enemmän laadukkaampia tutkinnon suorittaneita? Kuinkakohan pitkälle tällä tiellä voidaan edetä? Kalliiksi se tulee; niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Sekä maksajille (meille), että tutkinnon suorittaneille(meille).
Reseptini huippuosaamisen aikaansaamiseksi:
Kehittämisen kriteeriksi laatu.
Tutkintojen vaatimustason nostaminen.
Aloituspaikkojen vähentäminen.
Opettajien laadun valvonta.
Resurssien säilyttäminen.
Asenne vamman (käsitteellinen osaaminen vs. käden taidot) korjaaminen.
PS.
Voihan sitä laatua tietysti parantaa lisäämällä määrää. Mutta sitten on hyväksyttävä suuri määrä raakkia. Ja se on kallista.
Pysyvä linkki | 3 kommenttia »
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti