Osaajat hyvinvointivaltion uhkana

Innoittajana KL Uutisblogi 21.03.2007 ”Palkkasi ei nouse mutta työt lisääntyvät”

Kävivätpä kommenttien kirjoittajat läpi suomalaisten työelämään suhtautumisen koko kirjon. Herravihasta yrittäjyyteen ja yrityksen tarpeisiin globalisaation paineissa. Täällä Pohjantähden alla heräsi eloon kaikessa komeudessaan. Kyllä Väinö Linna suomalaisensa tunsi. Minä en, mutta haluaisin kyllä.

Laillinen, kattava ja tehokas ammattiyhdistysliike on hyvinvointivaltion säilymisen edellytys. On todella valitettavaa, että SAK on pilannut maineensa etujärjestönä ylittämällä toimivaltansa rajat liian usein. Tuntuu siltä, että erityisesti nuoremmat katsovat ay-liikkeen olevan osa valtakoneistoa ja historiaa jota kuvaavat lakot, niin lailliset kuin laittomat, aiheelliset ja aiheettomat. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että yksittäinen toimihenkilö/työntekijä on aina heikompi osapuoli työsopimusta tehtäessä. Mitä globaalimpi maailma, sitä huonompi ja heikompi hänen asemansa on. Työntekijävaihtoehtojen määrä työnantajille on kasvanut globalisaation myötä potensseihin. Osaamisesta huolimatta. Ja ehkäpä juuri silloin jos osaamista vaaditaan.

Meillä on SAK:n lisäksi toinenkin ay-keskusjärjestö, STTK. Menee toimintansa ja tulostensa osalta kai paljolti samaan piikkiin SAK:n kanssa. On ehkä ollut kannanotoiltaan enemmänkin sisäsiistimpi seurailija (Sitten Jorma Reinin) ja siten välttynyt turhan suurilta ylilyönneiltä. Ja imagonsa rapautumiselta.

Sitten on korkeakoulutettujen AKAVA. Edustamiensa julkisalojen osalta se lienee luettavissa osaksi ay-liikettä. (esim. lääkärit, opettajat) Yksityisalojen osalta sitä pitäisi kai kutsua koulutusliittojen keskusjärjestöksi. (esim. DI:t, Insinöörit, Arkkitehdit, Ekonomit) Painotetusti kai näitten, hyvää vauhtia työsuhteitten osalta vaaravyöhykkeeseen joutuvien, osaajaryhmien tyytymättömyyteen pohjautuvat puheet AKAVAN huonosta edunvalvonnasta.

Eipä se liene suurikaan ihme kun ao. liitoissa keskeisin yhdistävä tekijä on koulutus, ei työntekijäasema. Kai se vaan on niin, että Runeberg edelleen pätee ”ei oikeutta maassa saa, ken itse sit’ ei hanki”. Eivätkä näiden liittojen jäsenet saa yksin aikaan yhtään mitään, vaikka yrittäisivät. Jos jäsenistöllä ei ole ollut aikojen kuluessa riittävästi taistelunhalua, turha liittoa on syyttää. But the times, they are a changing?

Ensimmäistä, ja ainoaa lakkoani vuonna 1969 organisoidessani, jopa tuiki tavallisessa toimihenkilöammatissa toimivia jäseniä oli lähes mahdotonta saada ymmärtämään, että ainoa tapa nostaa palkkaa ja parantaa työehtoja ryhmänä on valmistautua lakkoon. Sama pätee vielä nytkin valtaosaan AKAVAlaisia ja kaikkiin liittojen ulkopuolella oleviin. Mutta uutisbloginkin kommentteihin viitaten, tyytymättömyys kasvaa. Ja tiukan paikan tullen vai voima merkitsee, myös työehtosopimusneuvotteluissa. Sen käyttö vaatii myös kuria.

Erityis- ja korkeakoulutetut muodostavat yhä suuremman osan työvoimasta. He valmistuvat yhä vanhempina, palavat loppuun yhä nuorempina ja ovat siis ”kuranttia kamaa” entistä lyhyemmän ajan. Eikä pelkällä nuoruuden voimalla kauan toimeen tulla. Nykyään heidät voidaan lisäksi myös kuranttikaudella milloin tahansa korvata vähintään yhtä osaavilla intialaisilla, kiinalaisilla, bangladeshilaisilla, muista puhumattakaan. Ja heitä riittää. Joko niin, että työ siirtyy sinne tai tekijät tänne. Kumpi vain paremmin sattuu sopimaan. Ja yksittäisen yrityksen tai toimialankin osalta hyvä niin. Laillinen, kattava ja tehokas ammattiyhdistysliike on hyvinvointivaltion säilymisen edellytys.

Ei suomalaista hyvinvaltiota tarvitse eikä pidä hävittää ainakaan globalisaation vuoksi. Sen jatkuvuus on omista kansallisista ratkaisuistamme kiinni. Mutta uusia ratkaisuja tarvitaan. Ja toimia päätöksenteon jälkeen.

Mutta niistä myöhemmin.