torstai 15. maaliskuuta 2007

Vapise Kiina, Suomi tulee




15.3.2007 9.01 | hakki47 | Hyvinvointi, Raha & valta, Työelämä, Uutiset, Talous, Asiakaspalvelu ja viestintä

Lainaus Kauppalehden eilen julkaistusta kyselystä:
”Yhtiön mukaan Suomen on vaikea kilpailla sellaisten maiden kanssa, joilla on “kaikilla tavoin paremmat toimintaedellytykset - halvempi työvoima, parempi sijainti ja edullisimmat raaka-aineet”.

Samana päivänä oli artikkeli Incapin suuntaamisesta terveyssektorille. Kiinnitin itse huomioni Incap mainokseen jonkin rähjäisen hallin seinällä. Jossain pääkaupunkiseudulla. (No, nyt on se likaisin aika.) Mutta voisiko olla myös niin, että heillä kiinnitetään huomio olennaiseen?

En tiedä yhtiöstä mitään. Sitä paitsi olen (toivottavasti) oppinut sen, että ainakaan hallintani ulkopuolella olevia ei kannata glorifioida. Mutta kun olen peistä taittanut suomalaisen tuotannollisen osaamisen kaupallisen selviämisen puolesta, niin olisiko alla olevassa riittävästi ohjenuoraa jatkoa silmällä pitäen, yhtiöstä riippumatta? Edes yksi tapa? Alla oleva COPY/PASTE ja lihavointi ovat minun.

”Incapin Helsingin tehtaan johtaja Mikko Leidén pitää Helsinkiä ihanteellisena paikkana tehtaalle. Omaa väkeä talossa on 64, mutta kiireaikoina ruuhkaa on purkamassa 5-15 vuokratyömiestä, joiden saanti ei pääkaupunkiseudulla ole ongelma. Vastaavaa joustomahdollisuutta ei esimerkiksi Vuokatissa ole. Lisäksi erikoistuminen pieniin ja keskisuuriin sarjoihin on taannut sen, ettei työ ole karannut halvempien kustannusten perässä Aasiaan.

Hintakilpailu on kuitenkin tosiasia, jonka kanssa myös Incapin on elettävä. Tähän yhtiö on vastannut laajentamalla Viron Kuresaaressa sijaitsevaa elektroniikkatehdastaan.

Kun Kuresaari panostaa volyymiin, Vuokatin elektroniikkatehtaalla ajetaan sisään uusia tuotteita. Ohutlevypuolella Helsingin tehdas on erikoistunut prototyyppivalmistukseen, Vaasa taas on keskittynyt suurempiin kokonaisuuksiin ja moottorikomponentteihin.

Väestön ikääntyessä terveyteen ja hyvinvointiin panostaminen voi osoittautua viisaaksi vedoksi, varsinkin, kun perinteinen volyymituotanto siirtyy yhä enenevässä määrin halvempien kustannusten perässä kehittyville markkinoille. Erikoistuminen, kulukuri ja selvät roolijaot tuotantoyksiköiden välillä ovat haasteita, joista Incap on päättänyt selvitä. ”

Pysyvä linkki | 2 kommenttia »

Ei kommentteja: