Lisää tätä

18.3.2007 16.57 | hakki47 | Hyvinvointi, Raha & valta, Työelämä, Politiikka, Talous

Riippumatta eduskuntavaalin tuloksesta noin 3 tunnin kuluttua kerron, että otsikolla ei ole mitään liityntää siihen. Otsikko liittyy uuteen blogaajaan jonka juttuun törmäsin tänään aamulla. Koska se herättää keskustelemaan, väittelemää, kritisoimaan jne. jne. tulkoon nimikin mainittua nyt, kun oikean reunan julkisuus on päättynyt. Blogin nimi on “Politiikan tuettava oikeasti yrittelijäisyyttä” henkilön Marjasinikka Väänänen. Lisää tällaisia keskustelun avauksia. Me tarvitsemme uusia näkökulmia. Alla oma kommenttini.

Vautsi! Hieno keskustelun avaus! Kiitos siitä!

Tapanani on ollut copy/pasteta alkuperäisestä tekstistä sitaatit, joita sitten kommentoi. Ei käy tässä. Tässä on yksinkertaisesti liikaa täyttä asiaa. Täytyy yrittää sitten vastata ilman kainalosauvoja.

Analyysiisi tavasta, jolla yhteiskuntamme on kehittynyt hyvinvointivaltioksi olen valmis yhtymään. Jopa siihen, että vastakkainasettelu duunareihin ja kapitalisteihin olisi osaksi mennyttä aikaa, vaikka kaikki tiedämme, että öykkäröinti ja hädänalaisen hyväksikäyttö ei ole mihinkään ihmiskunnasta poistumassa. Toisaalta nykyajan hädänalaiset ovat hädänalaisia eri tasolla, vaikka ei välttämättä edes korkeammalla.

Laman aikana 1991 – 95 kehittelimme ajatuksia kolmesta suomalaisesta kartellista, jotka terveen yhteiskuntakehityksen vuoksi tulisi purkaa. Niistä ”maatalouskartelli” purkaantui viimeistään EU-jäsenyytemme myötä. Kaksi jäi jäljelle: ”AY-kartelli” ja ”Puoluekartelli”. Viime vuosikymmeninä nämä kaksi ovat, SAK-SDP (’työväenpolitiikka’ – saavutetun vallan pönkittäminen) kytköksen vuoksi sekaantuneet entisestään.

Pidän voimakasta AY-liikettä hyvinvointivaltion edellytyksenä, samoin toimivaa työehtosopimusjärjestelmää ja työlainsäädäntöä. Se, että muutosvastarinnalla ja pelolla pyritään pönkittämää vanhoja rakenteita toimii ”dialektiikan opin” (termi, jonka sisältö on jäänyt tähän asti kysymysmerkiksi) mukaisesti itseään vastaan. Erityisesti ay-liikkeen tulisi keskittyä omaan rooliinsa, työntekijöiden ja toimihenkilöiden työ- ja palkkaehtojen kehittämiseen. Käsistähän tämä yhteiskunnan välttämätön voima, ryöstäytyi jäsenmaksujen työnantajaperinnän myötä 60-luvun toisella puoliskolla.

Ajattelin tämän vuodatukseni päättää muuntamalla varovaiset otaksumaksi kärjistetyiksi väitteiksi: Vaihtoehtojen kasvettua julkinen sektori syö myös yrittäjän leipää. Yhteiskunnan varoin rahoitetut toimijat kahmivat itselleen sellaistakin työtä, jonka yritykset voisivat hyvin tehdä tuottavan ja kilpailukykyisen liiketoiminnan pohjalta. Olen itse sitä mieltä, että se pääsääntöisesti johtuu julkishallinnon palveluksessa olevien peloksi muutosten seurauksista.

Tätä tuumausta pitäisi jatkaa pitempään!
Mutta on muistettava: valtaa ei anneta, se otetaan