keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kovaa peliä Berliinissä




Angela Merkel on kovaa vauhtia lähestymässä omaa Totuuden Hetkeensä. Joko tällä viikolla vai onnistuuko vetkuttelun jatkaminen yhä vain?

Hänen pohteensa on kristallinkirkas: Kumpi ompi tärkeämpi, Rauha Euroopassa vai Saksan ehdoton ylivalta? Aivan ilmeisesti Angelan nykyinen politiikka ei voi antaa hänelle kumpaakin.

Saksalla on ollut jo muutaman vuoden aikaa maksattaa pienillä euro-mailla - Suomi mukaan lukien – oman maansa pankkivalvonnan lepsuus sekä teollisuutensa ja pankkiensa ahneus. Ja taatusti sikäläiset pankit ja muut rahoituslaitokset ovat tilaisuudesta ottaneet vaarin, maksimiinsa. Näin "ulkopuolisena" voisin tietysti toivoa, että kansallisella ahneudellakin olisi joku raja? Vaan ihmisiä me olemme kaikki.

Jos Saksa ei suostu taipumaan huomioimaan EU - ja EMU - maiden kokonaistarpeita, voimme kuopata tämänkertaisenkin yrityksen aikaansaada yhteinen Eurooppa. Ja Saksa tulee tuntemaan toimintansa seuraukset vaikeimman kautta, nyt sitten kolmannen kerran vuosisadassa.


PS.

Mielenkiintoinen tuo Angelan uhkaus. Eihän demokratiassa kansalaisten tarvitse Johtajaa tappaa, jos politiikkaa halutaan vaihtaa? Se kai on demokratian paras puolustus?

PPS.

Ja lähestyy myös Kataisen, Vanhasen, Urpiaisen ja Kiviniemen tilinteon hetki. Lausuntoa ei tarvinne enää kauan odotella.  Se alkaa: "Ei meillä ollut vaihtoehtoa ..." Saapa nähdä nielläänkö me vielä sekin?

4 kommenttia:

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki

Fatalisti ei tee yhtään mitään, paitsi luottaa ”kohtaloonsa”. Mutta Angela on topakka tyttö ja sanelee järjestystä niille jotka eivät järjestyksen välttämättömyyttä kykene näkemään. Asiassa on vain yksi pulma - sokea ei näe ja siksi sitä on ohjattava kädestä pidellen ja Angela Merkel on juuri tekemässä sitä. Mutta kun sokea on myöskin tyhmä, Demokratian ja isänmaan rakkauden kieroittama ihminen, tylsien mielipiteiden seuraaja, niin mitään muuta ei ole tehtävissä - joten antaa tyhmien mennä omaa polkuaan.

Ystävämme Angela Merkel tekee kaikkensa pitääkseen yllä vanhaa systeemiä, parempaa kun ei ole saatavissa ja jos olisikin, Demokratian nimissä sellaiseen ei ole mahdollisuutta. Mielipiteiden maailmassa realistiset ratkaisut eivät ole mahdollisia. Ne mitkä olevat mahdollisia eivät ole sovellettavissa, meillä kun on aina vastassa ”mielipide”, niin oma kuin muidenkin. Asia on helposti ratkaistavissa, jos niin haluaisimme, mutta sitä ”halua” meillä ei ole, eikä tule olemaan kuin äärimmäisessä hädässä, tai pakon sanelemana. Tulemme ”nielemään” pakon saneleman kun yksi ihmninen antaa mielipiteensä ja muut vaikenevat. Siihen tuupertuvat mielipiteiden kratiat. Kaikki muut tuntemamme systeemit, niin poliittiset kuin uskonnolliset, rakentuvat mielipiteeseen, joten niistä, ei kummastakaan, voi tulla apua tilanteeseen jossa elamme.

Hakki kirjoitti...

Karl

Jos hyvin käy, kaikki jatkuu ennallaan, jos taas käy huonosti kaikki jatkuu kuten ennen.

Suur-Mulukku kirjoitti...

Mie veikkaan, notta Jyrki ja Jutta kuuluvat niihin jotka sanovat jälkeenpäin: "Me noudatimme vain käskyjä."

Hakki kirjoitti...

Suur-Mulukku, kiitos kommentista vaan ei nimimerkistä.

Salaliittoteoriat ovat ehkä viehättäviä, mutta virkansa hoidossa kummallakaan heistä ei ole käskijää. Heidän vastuullisten esitystensä perusteella, mikään ei tietenkään estä heitä moista sanomasta.