Mein Kampf saa uusia ulottuvuuksia. Nyt ainoa valtakunnallinen julkaisee ensimmäisenä kommenttina alla olevan tuotokseni ja päättää, ilmeisesti tarkan harkinnan jälkeen poistaa sen.
"Kannattaako tuosta nyt niin kovasti revitellä ja henkseleitä
paukutella? Vasta viisi vuotta sitten samainen aviisi julkaisi tasapainottavan
maaraportin Suomesta otsikolla All is not as it appears in frozen land. Silloin
se mielestäni vaiennettiin kuoliaaksi päivässä parissa.
Kirjoitin siitä silloin oikein artikkelinkin,
Tärkeää on vain puutarhanhoito. Silloinkin suomalaisen joukkomurhan jälkilöylyissä.
Hyvä toki kun kirjoitetaan ja kehutaan. Kunhan ei vain
kihahda päähän. Herääminen voi monelle vielä muodostua liian kovaksi kokemukseksi."
Ja poistamiseen sillä toki oikeus on. Eikä tuo ollut ensimmäinen kerta. Mutta ihmettelen kyllä miksi.
Kommentin tärkeimmäksi osaksi muodostui minulle tuo pieni lause " Silloinkin suomalaisen joukkomurhan jälkilöylyissä." Lukiessani uudestaan aikoinaan kirjoittamani ja siinä olevat linkit ja päivän uutiset, aloinkin kehitellä aiheesta omaa artikkelia.
Aloin yhdistellä silloiset ja nykyiset tuntemukseni, Hyvinkään joukkomurhan, poikien kasvavan syrjäytymisen, lasten huostaanottojen kasvun, koulun vääristyneen tasa-arvokäsityksen opetuksessa, tietokoneiden sotasimulaattorit, netin mahdollistaman täydellisen vetäytymisen IRCien ja Facebookin sosiaaliseen maailmaan, elinkeinoelämän satumaiset bonukset ja optiot, poliitikkojen vaalirahat ja suojatyöpaikat, ikiomat Hyvä Veli - verkot ... niin ja puolueiden ja niiden nuorisojärjestöjen leväperäisen ja runsaan rahoittamisen ja tukirahojen käytön olemattoman valvonnan. ( Poliittisten nuorten avustukset syynissä, Sauli tai Kalli, Nuorisosäätiö tai Alkuasunnot, Kokisnuoret tai Prometheus - missä mättää? )
Niin missä?
Meidän arvomme ovat ns. perseestä. 60 - lukulaisten tasapäisyysvaatimusten seurauksena olemme hyvinvointivaltiota rakentaessamme hylänneet ihmisen inhimillisen, tavallisen tavan toimia. Olemme rakentaneet pahoinvointiyhteiskuntaa, jossa ihminen on yhä useammin toiselle ihmiselle susi.
Lapsillemme ja nuorillemme virkamies "täti", opettaja, sosiaalityöntekijä ovat liian usein ensimmäiset lähimmäiset. Tai ainoat. Me vanhemmat toteutamme vapaata kasvatustamme tai itseämme. Laatuaikaa ja harrastuksia jokaiselle perheenjäsenelle, kaikille erikseen. Liian moni on suvaitsemassa lapsiltamme - ja itseltämme, toisiltamme - ihan mitä käytöstä tai "tämän peräänkuuluttamia oikeuksia" tahansa. Tarvittaessa eduskunnan oikeusasiamies poistaa viimeisetkin rajojen asettamisen mahdollisuudet(?).
Hallintomme, ja valitettavan suuri osa erityisesti julkisen sektorin suorittavastakin portaasta täyttyy leipäpapeista, korkeasti koulutetuista sosiaalityön, opettamisen ja ihmisen henkisen tukemisen asiantuntijoista. Liian monelta puuttuu se olennainen, se uskallus, kyky tai mahdollisuus toteuttaa sääntö- ja lakiviidakossa se olennainen, kyky olla ihmiselle ihminen. Ja toimia terveen järjen vaatimuksia vastaavasti.
Me olemme kyllä valmiita siihen, että puolueet saavat itse päättää miten paljon panostetaan puoluetyöhön ja puolueiden nuoriso-, vanhus-, paikallis-, invalidi-, ym. kissanristiäisjärjestöihin. Mutta puolueisiin sitoutumattomille, yksilönä ja ihmisenä kasvamista edistäville yhteisöille sallimme, että he osoittavat vain roposia. (Näin sillä edellytyksellä, ettei moinen järjestö "sattumalta" ole valikoinut yhteisön hallintoon poliitikkoa.)
Huh. Huh. Olihan vuodatus. Ja vain moisen Financial Timesin maaraportin uutisoinnin vuoksi? Kumpikohan niistä paremmin todella kuvaa Suomea ja meitä suomalaisia? Nykyinen vai se edellinen? Kannattaisiko meidän joskus katsella ihan itse peiliin ja ratkaista, mitä sieltä näkyy?
11 kommenttia:
Hakki
En ole täysin tietoinen ilmaisusi tarkoituksesta? Tunnistin kylläkin suomalaisen sanontasi, mutta olisiko niin, että tarkoitit ”per se” käsitettä enemmänkin kuin jätteiden poistamista suolistosta?
Jos voisimme palata siihen tosiasiaan, että mitä tietokoneeseen on ohjelmoitu, on ainoa mitä siitä voi saada ulos. Aivo on tietokone ja siihen ladatut arvot, ajatuksen ”ulosteet” , voivat olla vain aivoon ohjelmoidun kaavan mukaisia. Niitä ei voi poistaa vastakkaisilla käsitteillä, vaan pelkästään tehdä lisääntyvää sekaannusta, ilman, että mitään uutta voisi syntyä. Se on, jos saan lupasi ”ulostaa”, saman vanhan ympyrän kiertämistä, eikä siitä ole ulospääsyä niillä arvoilla joilla olemme ympyrän rakentaneet. Tuo ei liene yksinkertaisuudessaan ole loukkaavaa?, vaikka sellaiseenkin johtopäätökseen on mahdollisuus – niillä arvoilla joilla peliämme johdattelemme.
Hei Karl
Tarkoitan kyllä sitä mikä jokaisella meistä roikkuu tuolla keskivartalon takapuolella. Vertailusi tietokoneen ohjelmointiin on mielenkiintoinen, koska ensimmäinen reaktioni oli - ei ollenkaan samaa. Kuvaisinkin arvoja ennemminkin tietokonetta käyttävän tahdon- tai tahdottomuuden ilmaisuksi. Työvälinettä kun myös voidaan käyttää niin hyvään kuin pahaan, rauhan töihin tai sotaan.
Jin ja Jang. Negatiivinen ja positiivinen "voima". Ihmisen sisään on rakennettu mahdollisuus toimia kummalla tavalla tahansa. Ja nykyisin taidamme olla kokonaisuuden ja inhimillisyyden kannalta Jin - ajassa.
Hejsan Hakki!
Jing ja Jang on eräs toteamus ihmisen aivon jakautumisesta – ”hyvään ja pahaan” - mikä on mielestäni eräänlainen vapauden esiintymä. Tarkoitan vapaudella, en tosin valintaan perustuvalla, vaan pikemminkin luonnon tarjoaman mahdollisuuden löytää se sisäinen ”elin” mikä voisi tuoda esiin ne tekijät jotka ajavat meitä jokaista vaistonvaraisiin johtopäätöksiin. Tiedämme tätänykyä paljon ihmisen ja eläimen samanlaisuudesta, mutta kuten hyvin tiedät, emme ole halukkaita katsomaan jotakin sellaista mikä mahdollisesti voisi paljastaa tradionaalisten käsitteiden nurinkurinsuuden ja siksi pyrimme välttelemään tulemasta liian lähelle todellisuutta itsestämme. Kun ottaa huomioon tietokonetekniikan valtavat harppaukset viime vuosina ja että ihmisen aivo kekseliäisyydellään rakensi jotakin sellaista mistä sillä ei edeltäneenä vuosikymmenenä ollut edes hajuakaan ja kuinka huomisen keksinnöt, ikäänkuin tunnetaan jo tänään, siitäkin huolimatta ettemme ole vielä löytännet siihen tarvittavia raakaineita.
Ajatuksenjuoksu on koneelinen tapahtuma koska sen toiminto tapahtuu aivan samoin perustein kuin compuuttorinkin. Se voi tehdä ratkaisuja vain oppimien tietojensa ja oman kokemuspohjaan nojautuen, mitkä useinkin esiintyvät pelkkien mielipiteiden ohjaamina, ilman vähäisintäkään logiikkaa. Sellaisen ajatusprosessin, kuten kaikkien uskomusten, poliitisten ja religio-poliittisten on laita, voidaan tätänykyä tietokoneen ”ajatuksellisella selkeydellä” todistaa paikkansapitämättömiksi, pelkiksi taikauskon luomuksisksi. Yhteenvetona voidaan sanoa, että ihmisen ajatus täytyi ensin rakentaa kone joka todisti sen rakentajalle sen omien, ”ihimillisten” ajatusten pätemättömyyden tosiasioiden edessä, ja, että ”Jing Jang” jaoittelu on eräänlainen palapeli jossa ”oikea – väärä” järjestemällisesti asetettuna voivat olla itse evolutionarisen kehityksen ”Quantum Leap”.
Jin ja Jang, saman asian, ilmiön, ominaisuuden, tapahtuman kaksi toisensa täydentävää puolta, jotka muodostavat kokonaisuuden. Sattuma, ilmiöiden "mutaatio" ajatusprosessissa on se mikä tekee elämästä niin mielenkiintoista. Siksi, vaikka yhdynkin käsitykseesi, että ajattelu on prosessi ja arvot osa niistä raaka-aineesta, jota prosessi käyttää tulosten aikaansaamiseksi, "mutaatioiden" mahdollisuuksien suuri määrä huolehtii siitä, että ihmisen ajattelua ei kone koskaan voi täysin korvata. Eikä pidäkään.
Hakki
Meillä jokaisella on tausta, koostuneena kaikesta siitä mitä olemme keränneet, tai pikemminkin mitä meihin on ohjelmoitu ”taipaleemme aikana”. Sen ja vain sen puitteissa voimme tehdä johtopäätöksiä, tulkintoja tapahtumista. Ihmisen uskomus tekemiinsä johtopäätöksiin, olipa ne sitten uskonnollisia tai poliittisia, ovat aina estäneet luontaisen kehityksen. Niiden kaikkien perusrakenne pakottaa seuraajansa määrätynlaiseen pakkopaitaan - muutenhan ajatusta ei voisi olla olemassa – olisimme eläimiä. Ajatuksen logiikka voi rakentaa rajattomasti näennäisesti uutta, mutta vain silloin kun sen kulkua ei ole estämässä mielenkiinnikkeet, joita kaikki uskomukset vain voivat olla. Mutta olla niistä erillisenä – siinäpä vasta onkin vaikea tehtävä, sillä ilman niiden näennäistä turvallisuutta on hyvin vaikeata elää ja siksi niistä on muodostunut ”kulttuuri” joka pitelee meitä jokaista uskomusten kahleissa. Vanha sanonta, ”työ neuvoo tekijäänsä” on tapahtumassa juuri tietokone alalla. Kuvittelemme ”koneen” ajattelua erilliseksi rakentajastaan, mutta sellainen ajattelu ei voi todistaa muuta kuin, että ihmisen ajattelu ei voi nahdä jotakin yhtenäisenä, vaan sen ”Jing-Jang” todistelu pyrkii emotionaalisiin johtopäätöksiin, pelosta mennä ajatukselle tuntemattomaan suuntaan.
”Sattuma tekee elämästä niin mielenkiintoista” ja kumminkin pyrimme rajoittamaan sattumien tapahtumaa kaikenlaisin perukkein suojautumalla abstraktisiin selittelyihin sen sijaan, että antaisimme sille sijaa omassa ajatusmaailmassa. Sellainen tila ei voi olla vaihtoehtojen sanelemaa, sillä vaihtoehto sisältää siirtymisen jo tunnetusta toiseen tunnettuun ja noin tehden estää mutaatioprosessin tapahtumasta. Ehkä kysymyksessä ei olekaan koneen ajattelun korvaamisesta ihmisen ajattelulla, vaan pikemminkin apuvälineenä, ikäänkuin peilikuvana jossa ihmisen ajatus on tullut tajuamaan konemaisen samanlaisuutensa.
Karl
Alamme taas edetä tuonne metafyysisen tuolle puolen?
Kuitenkin, kun maailmassa on nyt ihmisiä yli 7 miljardia, heillä on toisistaan usein hyvin voimakkaastikin poikkeavia uskomuksia X-änteen potenssiin, riittää uusien vaihtoehtojen kehittämiseen avoin mieli muita ihmisiä kohtaan. Ja koska lähes 7 miljardin toisistaan poikkeavan ihmisen kohtaamiset, uskomusten ääripäiden osalta ainakin, ovat taatusti satunnaisia, erilaisuuksien satunnainen yhdistely on se kehityksen voimavara, jolle ihmiskunnan tulevaisuutta on mahdollista rakentaa.
Kansojen, yhteiskuntien ja kulttuuriperintöjen samanlaisuus on Jin Jang voimista toinen - se säilyttävä - uskomusten erilaisuuksien varaan rakentuva toinen - se kehitystä eteenpäin vievä.
Maapallon kutistumisen myötä ihmisen ajatusprosessin muuttumisen ääripäitä lienevät tuttuun ja turvalliseen tukehtuminen tai satunnaisen muutoksen myötä entistä elinvoimaisemmaksi kehittyminen?
Eikä ajattelun logiikan - siis ajattelun prosessin rakenteen - välttämättä täydy tuon kehityksen aikana muuttua ollenkaan. Eihän se ole ihmiskunnan tähänastisen historian aikanakaan ilmeisesti perusteiltaan muuttunut, vaiheittensa painotukselta varmasti.
Hakki
Tarkoitatko, että olisimme todellakin menneet metafyysisen ”tuolle puolen”? Eikö ole, tai olisi asiallisempaa olla sitomatta asioita ja tapahtumia nimellisiin käsitteisiin, miellummin kuin rajoittaa ne sanallisiin karsinoihin? On itsestään selvää, että joudumme käyttämään sanallisia ilmauksia kommunikation ollakseen mahdollinen. Mutta katsoisin Jing-Jang jaoittelun esteeksi nähdä ”big picture”, siitäkin huolimatta, että ajatuksen toiminto on tunnetusti jaoitteleva. – “In the big picture is the lesser, but in the lesser is not the greater”.
“Ajatusprosessin ääripäitä lienevät tuttuun ja turvalliseen tukehtuminen tai satunnaisen muutoksen myötä entistä elinvoimaisemmaksi kehittyminen”. Elinvoimaisuus näkyy selkeimmin juuri teknillisen kehittymisen tuloksena ja nahdäkseni henkinen kehittyminen ei ole, eikä voi olla erillinen teknillisestä, sillä henkinen innovatio rakentaa kaiken teknillisen. Ajatusprosessin rakenteen muutos, kuten sanoit, tuon kehityksen aikana ei täydy muuttua ollenkaan. Jos todellista muuttumista tapahtuisi itse prosessissa se olisi nähdäkseni arvojen muutumista. Muutenhan olisimme jatkamassa eilisen surkeutta. Tähänastinen ”historia”, sikäli kuin katsomme sen tarpeelliseksi, ei voi muuttaa itse itseään, joten eläminen menneen, historian mukaan, voi mahdollistaa vain menneen jatkuvuuden.
Tapahtumat kautta maailman ja eritoden Euroopan kohdalla pakottavat muutokseen arvojärjestelmille joidan varassa olemme tottuneet elämään. Ihminen itse on rakentanut, sanottakoon vaikka evolution tuloksena, kaiken sen mistä nautimme tai kärsimme ja sen myötä aina joutunut ”seinää vastoin” jonka hän itse elintavallaan on aina jatkanut pienillä muutoksillaan. Aineelliset muutokset monine parannuksineen aina onnistuvat. Mutta, silloin kun menemme korjailemaan käsitteelisiä, kuten uskonnot ja politiikat ovat osoittaneet, tulos on aina ollut ”ojasta allikkoon”. Tapahtumien vaatimukset tätänykyä vaativat fundamenttaalista suunnan muutosta ja se on tapahtumassa.
Karl, sorry.
Kun ei meillä ole sanallisia käsitteitä parempaakaan tarjolla, täytyy tyytyä niihin. Kommunikointi musiikin, kuvaamataiteen tai kirjallisen fiktion keinoin ei ole oikein alaani.
"Jos todellista muuttumista tapahtuisi itse prosessissa se olisi nähdäkseni arvojen muuttumista." Olen eri mieltä. Arvot ovat osa niistä raaka-aineista, joita ajatusprosessimme käyttää. Jos arvojen muutos aikaansaisi ajatusprosessin muuttumista, se tarkoittaisi luopumisesta niistä "mekaanisista" tavoissa, joilla raaka-aineita käsittelemme. Tätä on tuskin tapahtumassa.
Empiirinen oppiminen tapahtuu suurelta osin vai erehdyksien kautta. Toivottavasti edessä häämöttää vielä monta allikkoa. ;-)
Vaikka olenkin kanssasi samaa mieltä siitä, että "Tapahtumien vaatimukset tätä nykyä vaativat fundamentaalista suunnan muutosta ja se on tapahtumassa", en usko, että se ajatusprosessin muutoksesta tapahtuu vaan sattumalta. Arvot kun muuttuvat ajassa. Jatkuvasti.
Hakki
”No sorrys, nor sorrows”, mitä tapahtuu on jatkuvasti muuttuvaa. Ehkä liian hitaasti nähdäksemme eron eilisen ja tämänpäivän tapahtumissa, mutta siellä se vain on – nähtävissä - jos niin haluaa. ”Olen eri mieltä” ja juuri siksi nämä jutustelut ovat jatkuneet. Muutenhan meillä ei olisi mitään sanottavaa. Arvot joiden varassa roikumme eivät voi olla realiteetteihin rakentuneita. Ollakseen toisin emme menisi allikosta toiseen. Mitä tekisimme, ei ole havaittavissa vanhoilla arvoilla joilla uusia pyrimme etsimään, mutta kun se on kaikki mitä tiedämme, emme osaa pysähtyä. Pysähtymättä itse ympärillä oleva ei voi pysähtyä ja ympärillän oleva pysähtyy vain itsensä pysähtyessä.
Karl
Totta kyllä. Kun olemme eri mieltä ja pysähdymme kysymään "miksi noin", meillä on ainakin mahdollisuus testata omien ajatuksiemme ja arvojemme perusteita. Ja pysähtyä. Ja aina se on yhtä riemastuttavaa. Kiitos siitä.
Hakki
So very true - and many thanks to you self too! Jatketaan kun aiheita taas tulee. Karl.
Lähetä kommentti