keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Mikä on kun ei taidot kunnissa riitä?


Sen lisäksi, että kuntauudistuksen tarkoituksena lienee ollut säästää ja/tai keventää kaikkien kansalaisten verotaakkaa ja samalla luoda edellytyksiä kuntapalveluiden laadun parantamiselle, kuntien koon kasvattamisella on vielä huomattavasti suurimerkityksellisempi merkitys.


Tyhjästä on vaikea nyhjästä.

Kun ei kuntauudistuksesta taaskaan tule mitään on korkea aika poistaa kunnilta vastuu mm. terveydenhoidon järjestämisestä. Aivan ilmeisesti kuntapäättäjien osaamisen puute on keskeisin syy mm. jatkuvaan marinaan terveyskeskusten laaduttomasta palvelusta.

Tämä osaamisen puute tuskin on terveydenhoitohenkilöstön osaamisen puutetta vaan paikallisten poliitikkojen, oikeammin politbyrokraattien osaamattomuutta. Muuten ei ole selitettävissä sen paremmin erot eri kuntien välillä, kuin varsinkaan julkisen ja yksityisen terveydenhuollon / sairaanhoidon välillä. Erottavana tekijänä kun on terveydenhoidon toiminnallinen päätöksenteko, poliittinen päätöksenteko. 

Poliittisesti johdetut kunnat eivät yksinkertaisesti osaa, ja mitä pienempi kunta, sitä suurempi osaamattomuuden todennäköisyys. Lisäksi "puolueparlamentarismin" ulottaminen kuntiin on halvaannuttanut asioiden hoitamisen, nostamalla puolueiden välisen poliittisen pelin asioiden hoitamista keskeisemmäksi tekijäksi. 

Kun osaamattomuus on keskeisin syy, asiaa ei korjaa sen paremmin asioiden hoidattaminen kuntayhtymillä kuin niiden ulkoistaminen yksityisille. Itse asiassa hinta kuntalaisille vain kasvaa, kun ei kunta edes osaa ostaa ja valvoa, että myös saa ostamansa.

10 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Kauniaisten kaupunki on tosi pieni kunta. Noin 8000 asukasta mutta kyllä täällä julkinen terveydenhuolto osaa. Ja muistikuvani mukaan myös Sipoo on hoitanut erinomaisesti julkisen terveydenhuollon. En siksi alkuunkaan usko että taso on kunnan koosta kiinni.

Hakki kirjoitti...

Uskoa saa meistä jokainen ihan mihin tahansa?

"Poliittisesti johdetut kunnat eivät yksinkertaisesti osaa, ja mitä pienempi kunta, sitä suurempi osaamattomuuden todennäköisyys. Lisäksi "puolueparlamentarismin" ulottaminen kuntiin on halvaannuttanut asioiden hoitamisen, nostamalla puolueiden välisen poliittisen pelin asioiden hoitamista keskeisemmäksi tekijäksi."

Kauniainen, Sipoo sen paremmin kuin muutkaan kasvukeskusten ympäryskunnat tuskin kuvaavat hyvin keskimääräistä suomalaista kuntaa edes koulutustason perusteella? Tulotasosta nyt puhumattakaan.

Igor kirjoitti...

Sittenhän siis kyse ei olisikaan vain kunnan koosta?

Hakki kirjoitti...

Ajattelitko ehkä maantieteellistä kokoa? Vai kassan? ;-)

Anonyymi kirjoitti...

+++ Kun ei kuntauudistuksesta taaskaan tule mitään on korkea aika poistaa kunnilta vastuu mm. terveydenhoidon järjestämisestä +++

Hakki, tässä olen täydellisesti samaa mieltä. Miksi kunnan ylipäätänsäkään pitäisi järjestää terveydenhoito, eikö se paremminkin olisi KELAn asia, jolloin voitaisiin järjestää kuntarajoista riippumaton terveydenhoito. Tässä järjestelmässä terveyspalveluita tarvitseva voisi hakea niitä sieltä mistä se kätevimmin kävisi päinsä ja missä palveluiden taso olisi parasta.

Samalla koko terveydenhoitojärjestelmä voitaisiin panna täydellisen uusiksi. Aikanaan tämä järjestelmä adoptoitiin Suomeen DDR:stä, ja siltä se nyt näyttääkin. Länsi-Saksassa oltiin päädytty toisenlaiseen käytäntöön, terveyspalvelut sai kukin hakea haluamaltaan yksityiseltä lääkäriltä, joka sitten laskutti sitä kassaa, jossa oltiin jäsenenä. Tämä järjestelmä on täällä Saksassa edelleenkin käytössä ja toimii mennen tullen paremmin ja tehokkaammin kuin suomalainen terveyskeskus.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

Kansaneläkelaitos on mahdollisesti Suomen suurin tsaarinajan tehottomuuden hallintolinnake, perustamisajankohdastaan huolimatta. Ennen kuin sen hallinto saadaan demokratisoitua, nykyaikaistettua ja tehostettua, en antaisi sille ensimmäistäkään uutta tehtävää. Jo nyt se on pilkkomistaan odottava efelantti.

Samaan hengenvetoon voisi kysyä, miksi yksittäisen kunnan pitäisi 5 miljoonan ihmisen maassa vastata opetuksesta? (Peruskoulukin lienee Stasin sukua?) Tai kansalaisten tasa-arvoisen kohtelun vaatimuksen nimissä sosiaalitoimesta? Paikallispoliisi, jopa palokunta taitavat nekin jo usein hoitua mitä erilaisimmin yhteistyöviritelmin?

Tautologian uhallakin; me tarvitsemme riittävän suuria paikallishallinnon tehokkaita yksikköjä, joista löytyy riittävästi osaamista hoitaa yleiset ja yhteiset asiat alueen kantokyvyn mukaisesti. Poistettakoon kunnallinen itsehallinto ja korvattakoon se maakunnallisella itsehallinnolla.

Anonyymi kirjoitti...

+++ Tautologian uhallakin; me tarvitsemme riittävän suuria paikallishallinnon tehokkaita yksikköjä, joista löytyy riittävästi osaamista hoitaa yleiset ja yhteiset asiat alueen kantokyvyn mukaisesti. Poistettakoon kunnallinen itsehallinto ja korvattakoon se maakunnallisella itsehallinnolla. +++

Hakki, tätä olen toitottanut jo vuosikausia. Ja käynyt aiheesta sähköpostivaihtoa Kuntaliiton johdon kepulaisen edustajan kanssa. Muutosta vastustaa lähinnä Kepu, sillä sen valta rural -Suomessa romahtaisi.

Suomen kuntajako on relikti niiltä ajoilta, jolloin logistiset järjestelmät olivat aivan toiset kuin nykyisin, ajalta jolloin hevonen, juna ja höyrylaiva edustivat "menemisen meininkiä".

Mutta ei tämä asia etene; poliittisella establishmentilla on asiassa liikaa menetettävänä ja tälle establishmentille kansakunnan paras on todella sekundääristä.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

"Mutta ei tämä asia etene; poliittisella establishmentilla on asiassa liikaa menetettävänä ja tälle establishmentille kansakunnan paras on todella sekundääristä." Aamen.

Juuri näin.

Sitten kun kansa on lopullisesti saanut kyllikseen ja siirtyy tekemisen tasolle, nuo samaiset eliitin edustajat patistavat ensin mellakkapoliisit ja sen jälkeen panssarit kaduille. Ja jos tilanne ei tällä ratkea ratkea, kääntävät takkinsa ja kukkoilevat taas tunkiolla; eihän me vaan ne muut.

Näin on aina käynyt. Venäjä, Tunisia, Libya, Egypti ... Miksei siis kävisi meilläkin? Lampaita olemme mekin.

Igor kirjoitti...

Perustuuko käsityksesi Kelan tsaarinajan tehottomuuteen johonkin tutkimuksiin vai onko vain subjektiivisen pohdiskelun tulos? Ei minullakaan ole parempaa tietoa mutta en rohkene tuollaisiakaan johtopäätöksiä tehdä. Aika hyvin Kela on kehittänyt sähköistä asioimistaan ja palveluaan mikä on julkishallinnossa poikkeuksellista.

Kokonaan kunnallisen itsehallinnon poistaminen ja korvaaminen Suomesta voi olla perustuslaillinen ongelma. Sen takia ilmeisesti ajetaan kuntaliitoksia koska se ei välttämättä edellytä uusia lisärakenteita.

En kerta kaikkiaan usko suuruuden ekonomiaan, sillä uskosta siinä on kysymys puolin ja toisin. Minusta ongelma-alueet pystytään hoitamaan erilaisin yhteistyömuodoin. Mutta totta on että ihan uskon asiasta tässäkin on kyse.

Hakki kirjoitti...

Igor

Enpä ole tutkimuksia KELAn tästä puolesta nähnyt. Olen, kuten useimmiten, median raportoinnin (tiedäthän tuo neljäs valtiomahti ;-) ), omien havaintojen ja kokemusten, kuulopuheiden ja omien 65 vuotiaan ennakkoluulojeni varassa. Kuten meistä kai suurin osa?

Onhan se perustuslaillinen ongelma. Ja vaikeakin sen ratkaiseminen varmasti on, mutta ratkaistava se on. Tämä artikkeli puuttuu keskeisimpään syyhyn, päättäjien osaamattomuuteen. (Halutessasi suosittelen tutustumaan vaikka pariin KL.fin blogiin - Metsäläisen mietteitä ja Laukaan kuntapolitiikkaa (kappas vaan, on poistettu), no kyllä tuosta yhdestäkin hyvin liikkeelle pääsee. Ja muistaakseni sinulla on omiakin kokemuksia?

En minäkään suuruuden ekonomian toimimiseen lähtökohtaisesti usko. Onneksi pienellä ja ketterällä on aina mahdollisuutensa. Mutta sen paremmin kuntapolitiikkaa kuin valtakunnan valtakunnan politiikkaakaan ei voi jättää ketteryyden varaan. Meiltä kun puuttuvat johtajat. (Melkein tekisi mieli käyttää iso kirjainta alussa, mutta se luo vääriä mielikuvia.) Se mitä tarkoitan, löytyy kirjoituksestani 28.02.2007 Kumpujen yöstä.

Kun muutenkin jo vähäväkinen agraarinen haja-asutettu maa siirtyy nopeasti jälkiteolliseksi, agraariaan (siis sille alueelle) jäävät etupäässä ne jotka eivät muualle voi, halua, uskalla jne. siirtyä. Ja valitettavan usein jääjät eivät välttämättä edusta ajattelultaan sitä kehityksen dynaamisinta ainesta. Siitä ei sitten kovin pitkää askelta ole kehityksen loppumiseen ja saavutettujen etujen jääräpäiseen turvaamiseen, tai kuviteltuun turvaamiseen.

En epäile, etteikö ongelma-alueita pystyttäisi hoitamaan erilaisin yhteistyökuvioin. Mutta kovin kalliiksi tulee, kun 336 kunnan maassa vielä sen päälle on keskeisiä kansalaispalveluja (Sosiaali- ja terveys, opetus, turvallisuus, infra) hoitamassa "vähintään toinen mokoma".

Satuin esimerkiksi havaitsemaa, että yksin Helsingissä on, Helsinki on osallisena yli sataan. Suurin osa täysin piilossa, käytännössä kuntalaisille tuntemattomia ja mikä tärkeintä täysin (paitsi tiukan teoreettisessa tarkastelussa) kaiken demokraattisen johdon ja valvonnan ulkopuolella.

Erilaisilla viritelmillä ja yhteistoimintamuodoilla ei valtio eikä ainakaan demokratia voi toimia. Se ei enää siinä vaiheessa ole enää kenenkään hanskassa. Kaikkein vähiten kansalaisten.