Mitä mahtavat Brysselissä päättää?

Suomen syntymiseen ja säilymiseen ovat itsemme ja sattuman lisäksi vaikuttanut neljä meistä riippumatonta voimaa; Ruotsi, Venäjä, Saksa ja Ranska ja viimeisimpinä merkkivuosina ovat 1808, 1917, 1939, 1944, 1989. Heistä meidän aluettamme ovat itselleen hamunneet vain Ruotsi ja Venäjä. Saksalle ja Ranskalle olemme olleet aina vain omien tavoitteiden saavuttamisen väline. Taidamme taas olla?

Jos jäsenyys EVMssä on eurossa olemisen edellytys ja, jos meillä ei sen puitteissa myöhemmin tehtäviin päätöksiin ole edes mahdollisuutta omaa sitoutumistamme rajoittaa, ei auta muu kuin erota EMUsta. Suomen kaltainen pieni maa voidaan imeä taloudellisesti kuiviin esimerkiksi sillä yksinkertaisella tavalla, että myöhemmin nostetaan EVMn pääomavaatimusta tasasuhteisesti tasolle, jota emme kestä. 

Tällaisen päätöksen tekemiseen riittävät kuuden suurimman äänet (ja varat) seitsemästätoista, kolmen suurimman lisäksi Espanja, Hollanti ja Belgia. Kaikki ovat Euroopan länsireunalla, vapaitten vetten äärellä. Kaikki ovat entisiä suurvaltoja. Varmasti EMUn ulkopuolella olevat 10 EU-maata joutuvat kaikki vielä uudemmankin kerran harkitsemaan nykyvaluutastaan luopumista. 

Nyt tehdyillä päätöksillä luodaan kahden kerroksen EU. Toisaalta liitovaltiota rakentava Saksan ja Ranskan johtama ydin, toisaalta sen ulkopuolinen, itsenäisten kansallisvaltioiden muodostama talousyhteisö. Olemme joutuneet havaitsemaan, että edellisen EUn päätökset tehdään jo nyt Pariisin ja Berliinin yhteistyönä ja muut unionin jäsenet asetetaan käytännössä fait accompli tilanteeseen. He saavat vielä korjata oikeinkirjoitusta, tai mahdollisesti joskus muuttaa pilkun paikkaa, mutta siinä se. 

Tällä meidän tontillamme asustavalla kansalla ei ole mahdollista tätäkään hyväksyä. Ei ainakaan, ennen kuin se on saanut takeet turvallisuudestaan. Ei ole olemassa tahoa, joka - itsemme lisäksi -  voisi sellaisen uskottavasti antaa.

Kun EU-jäsenyydestä aikoinaan Suomessa äänestettiin, painotettiin kolmea asiaa. Kauppaa, maataloutta ja turvallisuutta sen lisäksi, että ilmeisen suuri osa suomalaisista katsoo perinteisestikin kuuluvansa Eurooppaan.  Itselleni keskeisiä olivat kauppa ja maatalous, enkä EUn jäsenyyden tuomaan turvallisuuslisään silloin uskonut. 

Kaupan ja talouden kehittymisen osalta odotukseni ovat rajusti ylittyneet. Maatalouden jatkuvaan kansalliseen tukemisalttiuteen olen ollut erittäin pettynyt. EUn tuoma turvallisuuspoliittinen lisäarvo on, ja täysin vastoin odotuksiani ollut hyvin merkittävä, merkittävämpi kuin suoranainen jäsenyytemme NATOssa. 

Kuitenkin, jos eurosta eroaminen - edellä mainituista syistä - tulee välttämättömäksi, ja jos Saksa ja Ranska sen vuoksi katsovat, ettemme siksi voisi edes olla EUn jäsen, ei meidän auta muu kuin erota EUsta.

Politiikassa asiat ovat sellaisia miltä ne katsojasta näyttävät. Näin erityisesti kansainvälisessä politiikassa. Miltä mahtaa nyt tuntua Lontoossa, Washingtonissa, Moskovassa ja Pekingissä? 

Tämä nopeana ensireaktiona nyt käytettävissä olevien uutistietojen pohjalta.