perjantai 9. joulukuuta 2011

Mitä mahtavat Brysselissä päättää?




Suomen syntymiseen ja säilymiseen ovat itsemme ja sattuman lisäksi vaikuttanut neljä meistä riippumatonta voimaa; Ruotsi, Venäjä, Saksa ja Ranska ja viimeisimpinä merkkivuosina ovat 1808, 1917, 1939, 1944, 1989. Heistä meidän aluettamme ovat itselleen hamunneet vain Ruotsi ja Venäjä. Saksalle ja Ranskalle olemme olleet aina vain omien tavoitteiden saavuttamisen väline. Taidamme taas olla?

Jos jäsenyys EVMssä on eurossa olemisen edellytys ja, jos meillä ei sen puitteissa myöhemmin tehtäviin päätöksiin ole edes mahdollisuutta omaa sitoutumistamme rajoittaa, ei auta muu kuin erota EMUsta. Suomen kaltainen pieni maa voidaan imeä taloudellisesti kuiviin esimerkiksi sillä yksinkertaisella tavalla, että myöhemmin nostetaan EVMn pääomavaatimusta tasasuhteisesti tasolle, jota emme kestä. 

Tällaisen päätöksen tekemiseen riittävät kuuden suurimman äänet (ja varat) seitsemästätoista, kolmen suurimman lisäksi Espanja, Hollanti ja Belgia. Kaikki ovat Euroopan länsireunalla, vapaitten vetten äärellä. Kaikki ovat entisiä suurvaltoja. Varmasti EMUn ulkopuolella olevat 10 EU-maata joutuvat kaikki vielä uudemmankin kerran harkitsemaan nykyvaluutastaan luopumista. 

Nyt tehdyillä päätöksillä luodaan kahden kerroksen EU. Toisaalta liitovaltiota rakentava Saksan ja Ranskan johtama ydin, toisaalta sen ulkopuolinen, itsenäisten kansallisvaltioiden muodostama talousyhteisö. Olemme joutuneet havaitsemaan, että edellisen EUn päätökset tehdään jo nyt Pariisin ja Berliinin yhteistyönä ja muut unionin jäsenet asetetaan käytännössä fait accompli tilanteeseen. He saavat vielä korjata oikeinkirjoitusta, tai mahdollisesti joskus muuttaa pilkun paikkaa, mutta siinä se. 

Tällä meidän tontillamme asustavalla kansalla ei ole mahdollista tätäkään hyväksyä. Ei ainakaan, ennen kuin se on saanut takeet turvallisuudestaan. Ei ole olemassa tahoa, joka - itsemme lisäksi -  voisi sellaisen uskottavasti antaa.

Kun EU-jäsenyydestä aikoinaan Suomessa äänestettiin, painotettiin kolmea asiaa. Kauppaa, maataloutta ja turvallisuutta sen lisäksi, että ilmeisen suuri osa suomalaisista katsoo perinteisestikin kuuluvansa Eurooppaan.  Itselleni keskeisiä olivat kauppa ja maatalous, enkä EUn jäsenyyden tuomaan turvallisuuslisään silloin uskonut. 

Kaupan ja talouden kehittymisen osalta odotukseni ovat rajusti ylittyneet. Maatalouden jatkuvaan kansalliseen tukemisalttiuteen olen ollut erittäin pettynyt. EUn tuoma turvallisuuspoliittinen lisäarvo on, ja täysin vastoin odotuksiani ollut hyvin merkittävä, merkittävämpi kuin suoranainen jäsenyytemme NATOssa. 

Kuitenkin, jos eurosta eroaminen - edellä mainituista syistä - tulee välttämättömäksi, ja jos Saksa ja Ranska sen vuoksi katsovat, ettemme siksi voisi edes olla EUn jäsen, ei meidän auta muu kuin erota EUsta.

Politiikassa asiat ovat sellaisia miltä ne katsojasta näyttävät. Näin erityisesti kansainvälisessä politiikassa. Miltä mahtaa nyt tuntua Lontoossa, Washingtonissa, Moskovassa ja Pekingissä? 

Tämä nopeana ensireaktiona nyt käytettävissä olevien uutistietojen pohjalta.




8 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Muistelen kuinka Paavo Lipponen aikanaan hehkutti miten Suomi on EU:n sisällä "vallan ytimessä". Naureskelin silloin Paavi Lipposen narsistisen grandiooseille kuvitelmille. Tekisi mieleni ihan kauhalla pakkosyöttää tuota vallan ydintä Paavo Lipposelle. Minusta tuollaiseen naiviuteen sortuminen jo vuosia sitten. kysymys ei siis ole mistään tuoreesta seniiliydestä, pitäisi olla riittävä varoitusmerkki ettei tuollaista hyväuskoista miestä pidä presidentiksi äänestää.

Hakki kirjoitti...

IsoIgor, long time no hear.

Tällä hetkellä maamme keskeisin pohde on pääministeriemme ymmärrys. Taas yksi potee muistihäiriöitä.

Igor kirjoitti...

Lennot Helsingistä Brysseliin on aika rasittavia nuorelle pääministerillekin. Aina ei pääse hienostuneesti lentämään bisnesjetillä vaan joutuu rahvaan seassa matkustamaan reittilennolla. No 1 lk hajut eikä edes bisnesluokan hajut ole niin voimakkaita kuin economy luokassa joten se hiukan helpottaa. Mutta haiseehan se rahvas.

Jet lagista tiedetään että se saattaa aiheuttaa tilapäisiä muistihäiriöitäkin.

ammattiaktivisti kirjoitti...

Kiinnostava blogi kyllä - kiitos siitä tekijälle! Sisältö on jo kohdillaan, mutta teknisenä kehitysehdotuksena toivoisin RSS-syötteen käyttöönottoa vaikkapa sillä muutama bloggaus taaksepäin kirjoituksessa mainitsemallasi feedburnerilla toteutettuna.

Hakki kirjoitti...

IsoIgor

Jetlagista en ennen ole reitin Helsinki - Bryssel - Helsinki kuullutkaan. Enkä varsinkaan, että se aiheuttaisi lopullista ja parantumatonta, joskin selektiivistä ja poikkeuksellisen tarkoituslähtöistä muistin menetystä. Seniiliys edessä jo nelikymppisenä?

Hakki kirjoitti...

ammattilaisaktivisti, kiitti kommentista, kehuista ja kehitysehdotuksista

Tämän kirjoittaja elää kommenteille, jopa perustellulle väittelylle. Vain siten voin kehittyä ja kehittää omaa ajattelua. Kaikki kehitysehdotukset tuo tavoitteen saavuttamiseksi ovat tervetulleita. Niiden toteuttamisessa on vain yksi ongelma. Miten?

Igor kirjoitti...

Ammattiaktivistille: RSS syöte on Blogger/Blogspot blogeissa valmiina olemassa. Sitä ei ole vain kaikissa valmiissa sivupohjissa otettu huomioon. Mutta sivun ulkomuotoa Bloggerin editorilla muokatessa se on helposti valmiina gadget'tinä lisättävissä.

Mutta ilman sitäkin RSS syöte on lukijan käytettävissä. En vaan nyt muista ulkoa mitä evästeitä tuonne URL riville oli lisättävä. Microsoftin Outlook ainakin osaa sen mielestäni automaattisesti. Muita syötteenlukijoita en ole pitkiin aikoihin käyttänyt niin en osa sanoa osaako ne automaattisesti hakea tuota syötettä. Mutta kaikilla toimii.

Igor kirjoitti...

Ammattiaktivistille ja miksei muillekin: RSS syötteen saa Blogger/Blogspot blogeista seuraavasti ulos vaikka siellä ei noiden tilausta varten olisi valmista nappia.

RSS (Atom) blogikirjoitusten syöte:
http://eaglesflysingly.blogspot.com/feeds/posts/default

RSS (Atom) kommenttien syöte:
http://eaglesflysingly.blogspot.com/feeds/comments/default