keskiviikko 4. elokuuta 2010

Tuomiopäivät menossa?

Puolet maatatiloista häviää seuraavien parin vuosikymmenen aikana uutisoi KL.fi tänään. Ilmeisesti bioenergia-ala on liittyynyt niiden alojen joukkoon, (elektroniikka, konepajat, metsä, metalli) jotka jo aiemmin ovat karistaneet Suomen tomut jaloistaan. Yksi kepuli-ministeri on järjestämässä hätäkokousta Finncomin päätettyä luopua raskaasti tappiollisista lentoreiteistä. Samalla valtionvarainministeri kuulemma lyö pellettejä turvenuijalla, vaikka tehokkaampaa olisi lyödä sillä työ- ja elinkeinoministeriä tai oman ministeriönsä kansliapäällikköä. Paremman puutteessa voi myös käyttää sitä omaan päähänsä. Samalla KL.fi uutisoi verotukien määräksi vähintään 208 mutta vahvistaa samalla, että asiaa seuraava VATT ei ainakaan vielä pysty määrittelemään niitten tarkkaa todellistä määrää.


Varsinkin hakusessa taitavat olla ne miljardit, joista erilaisina tukina ja veroetuuksina nauttivat armaat poliitikkomme, heidän valitsijatukiyhdistyksensä ja heidän edustamansa poliittiset puolueet? Puhumattakaan kylpylöistä, kuntoutuslaitoksista, ns. yhteisvastuullisista rakentajista, kansan- ja työväenopistoista, nuoriso-, vanhus- ja vammaisorganisaatioista, joiden toiminnan hallinnointi ja edunvalvonta muodostavat poliitikkojen huomion polttopisteen?


 


PS.


Näiden veroetujen lisäksi tulevat sitten suoraan eräille ja usein samoille ryhmille suunnattavat suorat tuet. Kyllä näistä helposti kasaa sen heittona esittämäni vuosittaisen 15 miljardin "puoluetukipaketin", joka on kansakunnan normaalielämästä ja kehittämisestä pois. Joka vuosi. Jatkuvasti

2 kommenttia:

fundeeraaja kirjoitti...

Kylläpä Hakki taas hirnahti. Asiaapa hirnuu tapansa mukaan. Aluepolitiikka maksaa tässä maassa mansikoita. Ellei siitä päästä eroon emme nouse koskaan kansakuntaa hukuttavan verotuksen suosta. Isänmaallisena miehenä en tohdi ääneen lausua, mutta ajattelen Oulusta ylöspäin periferiaksi ja seikkailu Suomeksi ilman minkäänlaisia yhteiskunan palveluita. Sopis vaikka vuokrattavaksi EU:n sotaharjoitusalueksi ja malmioksi. Risupakettipolitiikka saattaisi toimiakin, jos lämmön ja sähkön yhteistuotanto keskitettäisiin kyläkeskuksiin. Lämpö käytettäisiin paikan päällä ja sähkö myytäisiin kulutuskeskuksiin. Ei tarvitsisi rahdata risuja ja pellettejä pitkin maailmaa. Syntynyttä sähköä olisikin helppo viedä olemassa olevaa lankaa pitkin sinne missä sitä tarvitaan.Tulisi tuottava elinkeino raaka-ainelähteille.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Itse taas, isänmaallisena miehenä,en kuulu niihin, joiden mielestä Oulu - Ilomantsi linjan koillinen puoli pitäisi jättää periferiaksi ja "SeikkailuSuomeksi".

Ensinnäkin, koska perustuslainkin mukaan Suomen valtion alue on jakamaton.
Toiseksi, koska toista sataatuhatta suomalaista ei ole turhaa antanut henkeään tätä maata puolustettaessa.
Kolmanneksi, koska ottajia "SeikkailuSuomelle" ilmenee liiankin nopeasti.

Saattaisin varmasti muitakin syitä osata kehitellä. Mutta ei varmaan tarvitse.

Ei meidän keskeisin ongelmamme ole maan koko, eikä kansakunnan vähäväkisyys. Ei edes näiden yhdistelmä. Meidän keskeisin ongelmamme on tarrautuminen vanhoihin, aikansa eläneisiin ja meille aivan liian kalliiksi tuleviin rakenteisiin ja, erityisesti julkisen sektorin toimintatapoihin. Siihen politbyrokratiaan jolla olemme antaneet puolueiden ja heitä edustavien poliitikkojen korvata alkuperäisen perustuslaimme mukaisen tasa-valtaisen demokratian.

Politbyrokratia meidät kuiviin imee. Kuin loinen. Tai syöpä. Ei "SeikkailuSuomi".