maanantai 16. elokuuta 2010

Suomen erityispanos Itämeren suojeluun

Pitäisikö itkeä vai nauraa? Ja missä nyt ovat syyt tai syylliset?


”Itämeren suojelu on kokemassa kolauksen, kun valtiovarainministeriö on leikannut ympäristöministeriöltä erityismäärärahan suojelutoimilta.” Itseään kai jo vihreäksi valtionvarainministeriksi tituleeraava Jyrki-boy jatkaa: ”Minulle on ihan yhdentekevää, mistä ne otetaan. Jostakin pitää leikata, jos johonkin meinataan antaa lisää. Ministereiden täytyy kerätä roposet omilta hallinnonaloiltaan, jos halutaan yhdessä saada jotakin uutta aikaiseksi.” Kaikesta tästä uutisoi Yle tänään otsikolla Itämeren suojelurahat leikattiin pois budjetista


Osoitus tämän turkoosihallituksen vihreästä asennemaailmasta? Puuttuva kolmen miljoonan potti voitaisi luonnollisesti ottaa MMM:n 300 miljoonan maatalouden ympäristötuista, joista se olisi 1 %. Tuo kolme miljoonaa kun oli tarkoitus käyttää muun muassa Saaristomeren ja Selkämeren valuma-alueiden maatalouden vesiensuojelua kehittävään Teho-hankkeeseen. Sama tarkoitus siis kummallakin rahalla.


Mutta ongelmaksi kohoaa luonnollisesti se, että sen paremmin kepunvihreä Sirkka-Liisa Anttila kuin yhtävihreä Paula Lehtomäkikään voi leikata maanviljelijäin saavutettua etua. Eivät voi vaikka maanviljelijöille maksettavat maatalouden ympäristötuet lienevät Suomen taloushistorian huonoiten tuottava investointi.


Ja kun Merentutkimuslaitos pantiin näiden kahden matamin ja vielä kolmannen, yhtä vihreän Anu Vehviläisen avustuksella lihoiksi jo Vanhasen II hallitusta koottaessa, on aivan yhdentekevää satsataanko Itämeren suojeluun tai ei. Ei tilan muutosta enää kansallisesti, puolueettomasti selvitä kukaan. Siihenhän laitoksen paloittelulla pyrittiinkin.


Joten poistettakoon tuon 3 miljoonan lisäksi tuo 300 miljoonaa maatalouden ympäristötukea.


 


PS.


Vai yrittääkö Jyrki-boy kerätä ylimääräisiä säälipisteitä topakalla asenteellaan? Onhan kyse kuitenkin 3 miljoonasta.




4 kommenttia:

tobe kirjoitti...

Jyrkin puhdas imago saa nyt kunnon kolhun.Pikkurahalla menettää maineensa.Tuostako pojusta pääministeri?
Uskomaton tilanne.Urpilainen on surkea.Jyrki lipsuu.Mari on mahdollisuus Kepulle.Missä ne kyvyt ja valtiomiehet luuraa?
Putkonen kehiin.

hakki kirjoitti...

OrNot

Siis SAKn vai Persujen Putkonen?

tobe kirjoitti...

TV:stä tuttu.

hakki kirjoitti...

Jaa. Että taas yksi linssilude.