perjantai 27. elokuuta 2010

Juristeria korvaa ideologian

 


Kepun sotkuja selvitetään nyt juristien toimesta. Puoluesihteereistä sen paremmin Korhonen kuin Laaninenkaan ei halua sanoa asiassa mitään. Laaninen toki vahvistaa, että juristit ovat asiasta keskustelleet keskenään. Ja pitkään.


Onpa puoluesihteerin neljän vuoden palkka mikä tahansa, optiota bonukset ja ylityökorvaukset, ne ne vasta hunajata ovatkin. 200.000 euroa ovat kuulemma Jarmo Korhosen maksamattomat ylityökorvaukset neljän vuoden pestin ajalta. Siis keskimäärin 50.000 vuodessa. Vouw!


Sehän lienee suurin piirtein sama summa, jonka Jarmo poika hankki Kehittyvien Maakuntien Suomelta yksin kepuliehdokkaitten vaalikassaan? Onkohan kyseessä sittenkään ylityökorvaus vai kirjallinen, sitova varainhankintasopimus? Niin tai näin, maksajana ei ole KMS, ei Kepu, ei MTK, ei edes S-ryhmä. Maksajana on veronmaksaja. Sinä ja minä ja Hentun Liisa.


Kovasti on esimerkiksi Mauri poika ollut huolisaan valtioyhtiöiden toimitusjohtajien palkoista ja bonuksista. Ja syytä onkin. Mutta on kyllä puoluesihteerin ja pää-/toimitusjohtajan työsuhteessa ja vastuussa erojakin. Puoluesihteeriä ei saa ulos millään keinoin ennen pestin päättymistä, mutta pääjohtaja saattaa lentää minuutin varoitusajalla. Toimitusjohtajalle, johon puoluesihteeri kai lähinnä vertautuu, ei makseta ylitöistä, mutta ilmeisesti puoluesihteerille sitten maksetaan. Erottavana tekijän luonnollisesti maksaja. Veronmaksaja.


Kepu johto selvitti edellisen johdon syntitaakka. Mitään ei kuulemma löytynyt. Samalla kepu aloitti uuden, entistä avoimemman poliittisen tulevaisuutensa antamalla puoluehallitukselle suullisen yhteenvedon tehdystä selvityksestä ja työvaliokunnalle itse selvityksen kirjallisena. Tosin vain kokouksen ajaksi. Ne kerättiin talteen ja liitettiin varmaan muitten, puolueen salaiseksi julistamien selvitysten lisäksi Sirkka-Liisa Anttilan kassakaappiin. On uuden puoluesihteerin luottamus hallituksensa työvaliokunnan jäsenten integriteettiin korkealla.


Siitä sitten tarkastuksen lähtökohtaa, perusteellisuutta ja tulosta ruotimaan. Ei kyseessä ole selvitys vaan nolla-tutkimus. Mikä valtiollinen taho muuten uuden vaali- ja puoluerahoituslainsäädännön mukaan valvoo puolueitten taloutta ja sen oikeellisuutta? Pitäisi olla intressiä tutustua tuohon salaiseen dokumenttiin. Siis jos kepu sallii.


Ja uuteenkin kepukulttuuriin kuuluu, että kukaan ei kommentoi. Kehitystä on varmaan tapahtunut? Edelliset johtajat joko puhuivat niin totta kuin osasivat tai kärsivät muuten vaan muistihäiriöistä.


 


 

20 kommenttia:

haha kirjoitti...

Muutamia sun juttujas lukeneena mulla tulee mieleen yksi kysymys.

Joko sulla on kuivamuonat ja foliohattu siellä sun bunkkerissa?

hakki kirjoitti...

haha

Kuivamuonaa ja alumiinifoliota löytyy kyllä kaapista. Mutta bunkkeria en ole ajatellut rakentaa. Miksi ihmeessä pitäisi?

fundeeraaja kirjoitti...

Ilmastomuutos ja EU:n hiilidioksiidiukaasit ropisivat suoraan Kepun pussiin. Ylipappi Pekkarinen saarnaa suu viehkeästi virneessä kuinka vaikeaa on noudattaa ukaasia kun Helsinkikin tupruttaa sitä maailmanlopun hiilidioksiidiä viattomien niskaan. Vihreät ja Kepu ovat pelanneet Kokoomuksen pahasti paitsioon. Ilmastomuutoksen ja maatalouden pelastamisen nimissä on puhallettu tähän maahan ennen näkemätön energiapoliittinen kupla. Kivihiilen vero kaksinkertaiseksi ja maakaasun VIISINkertaiseksi. Tähän kiristykseen liittyy vielä se, ettei Fortum saanut ydinvoimalalupaa. Sille olisi nimittäin rakennettu kaukolämpölinja Helsinkiin. Pääkaupunkiamme kupataan tukemaan kallista aluepolitiikkaamme tälläkin keinoin. Kepu ei valitettavasti ole ottanut huomioon sitä tosiasiaa, että rannikolla sijaitsevat voimalaitoksemme tuovatkin hakkeensa ja pellettinsä maista, joissa bioenergian kasvu on Suomea monin verroin nopeampaa. Kun näin vääjäämättä tulee käymään alkaa vihreitten ulina tropikkien tuhoamisesta. Meidän metsistämme ja soistamme ei ole murhetta kannettu. Kunhan vallassa on pysytty Kepun kainalossa.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Mitäpä tuohon lisäämään? Ehkä sen, että meillä ei todellakaan ole varaa. Kepuun. Sillä jossain vaiheessa tulee valitettavasti laskun maksu ajankohtaiseksi. Silloin heitä ei enää missään näy.

Länsiväylä kirjoitti...

Ensireaktioni 200 000 €:n ylityökorvauksiin oli suunnaton hämmästys - Miten noin paljon ylitöitä voi tehdä? Tietenkään en tiedä KePun puoluesihteerin palkasta, mutta suurelta summa vaikuttaa. Laskuttaakohan Japi nyt esimerkiksi kaikesta valveillaoloajastansa? Saattaapa noin ollakin. Entäs kuka puoluesihteerin ylityöt hyväksyy? Itse varmaankin.

Seuraavaksi alkoi lämpimästi kutkuttaa vatsanpohjasta - Yksi kelmi vastaan Kelmien kerho. Tavallinen ihminen nauttii, kun roistot riitelevät keskenään.

Tunne hävisi. Lopulta päädyin samankaltaiseen lopputulokseen kuin Hakki - mehän tämän kaiken joka tapauksessa maksamme - joka ainoan ylityötunnin ja asianajajien palkkiot. Ja jos nyt kävisi niinkin hullusti, ettei puolue sitä suoraan veronmaksajalta tällä kierroksella laskuttaisi, lasku tulee kyllä vielä. Korkojen kera.

hikkaj kirjoitti...

Hakki

justeria vois tuossa porukassa olla tarpeen. ;)

hakki kirjoitti...

hikkaj

Vai justeeria? Kirvestä ja giljotiinia mieluiten.


PS.

Ja sitten valveutuneet äänestäjämme valitsevat tämän jutun päätekijän vielä Arkadianmäelle. Voi ... hitto!

hakki kirjoitti...

Länsiväylä

Roistot riitelevät keskenään. Ja me maksamme lystin. Ja kuten hikkajiille kirjoitin; me valistuneet äänestäjät autamme tämän perunakuoppapiileksijän vielä duskuntaan.

Jotain on todella pahasti vialla.

tobe kirjoitti...

Olen tavannut aina silloin tällöin matkani varrella eläviä Keskustalaisia ihmisiä.He puhuivat ääni väristen puolueen olevan köyhän asialla.Heille Keskustan kokoukset vastasivat kahta herätyskokousta yhtäaikaa.Yhtä asiaa en koskaan ymmärrä.Miten he voivat nukkua vaikka heitä jatkuvasti herätellään.Ainakin he ovat omalta osaltaan hoitaneet köyhyyden pois.Pakko uskoa Keskustan olevan sittenkin enemmän Putin organisaation kaltainen järjestö, jossa Putin eli Kekkonen puuttuu.Voimme vain toivoa niin rankkaa tappiota tuolle historian jäänteelle että oppositio kutsuu. Jos toisin käy niin kansa kärsii. Mikään hallitus missä Kepu on mukana ei pysty uudistamaan maata.Uskomatonta miten Kiviniemi veti herneen nenäänsä kun mediassa puhuttiin/heitettiin kuntien määrän pudottamista alle sataan...Onko se niin ihanaa hallita joka kivenkoloa ja turvesuota?Vastaan itse.On se.Tuosta kuntaluvun laskusta jopa Urpilainen ymmärtää yskän.Eläkeikää nostamallako tuo turha byrokratia ylläpidetään.

oijoi kirjoitti...

Valehteleminen juristeriaan mennäkseni ei ole viranomaisten keskenkään rikos. Kiviniemi kommentoi Merisalon juttuja vaalirahoistaan valheina uskaltamatta avata rahoitustaan.

Kehitystä Keskustassa väiteistäsi huolimatta tapahtuu.

Erohan siitä yleensä tulee jos parisuhteessa yleisesti täysijärkisenä pidetylle akalleen siippa eli isäntä valehtelee.

Kiviniemen hameessa ja housuissa tietäisin mitä tekisin.

Kysy iteltään suoraan.

hakki kirjoitti...

OrNot

Erityisesti mitä tulee pohjalaiseen kepulaisuuteen, herätysliikkeestähän siitä aivan ilmeisesti on kysymys. Yksi körttien, lestadiolaisten, helluntailaisten ja Jehovan todistajien joukossa. Tai oikeastaan niiden päällä, sisällä ja rinnalla. Messias on kuollut, mutta ylösnousseena yhtä totinen kuin 1950 - 1980. (Tavoitteeni ei ole rienata ja jos joku tosiuskovainen nyt ottaa herneet nenäänsä, pyydän etukäteen anteeksi. Mutta vertaus lienee makaberiudessaan mielestäni aika kuvaava ja liian herkullinen.)

Tapahtuu mitä tapahtuu, pahin on jo tehty. Varmasti voitaisi tehdä vielä enemmänkin, jos mandaatti myönnetään, mutta kyllä tämänkin pesän selvittäminen veisi vuosikymmeniä. Jos joku vielä vaivautuisi yrittämään.

Sillä edellytyksellä että tarjolla on työpaikkoja tarvitaan kuitenkin ilmeisesti kumpaakin. Siis sekä eläkeiän nostamista että julkisen sektorin hallintobyrokratian leikkaamista. Ja kepulit vastustavat jokaista yritystäkin, jokaisessa vaiheessa.

Yksinkertaisinta olisi "siirtyä suoraan" kunnallisesta itsehallinnosta maakunnalliseen sillä Jyrki-boyn 100 on kestävänä, pitkän aikavälin ratkaisuna oikeasti noin 40 - 50. Tops.

hakki kirjoitti...

Oijoi

Selkeydessään kommenttisi hakee taas vertaistaan. Mutta jos vaan kysyä pitäisi, mikä kertoo sinulle vastauksen rehellisyydestä? Korvien heilumattomuus?

Vai lähdetkö siitä, että jos jo riittävästi epäillään, peli on pelattu?

GranpaIgor kirjoitti...

Hakkin ja muiden kauhistelu järkyttävästä Korhosen ylityölaskusta on paikallaan. Tein pieniä jakolaskutoimituksia ymmärtääkseni mittakaavan.

Jos Korhosen kuukausipalkka oli 10000 euroa/kk laskin hänen tuntipalkakseen 160 tuntia/kk jakajalla 62,50 euroa/h. Jos ylityölasku oli 50000 euroa/v tulee laskentaperusteena 100% korotettuja ylityötunteja eli á 125 euroa/h ylitöiden määräksi vuodessa 400 h eli reilusti yli sallitun määrän kaikkina neljänä vuotena.

Summa alkaakin tuntua enemmän joltain hyvittelykorvaukselta, joka on verhottu ylityölaskuksi mutta jolla todellisuudessa on tarkoitus ostaa sijaisuhri Korhosen vaikeneminen.

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Korhosen kk-palkka on ymmärtääkseni ollut lähempänä 7000 kuin 10000 euroa, joten saattaa lain määräykset rikkoutua vieläkin näyttävämmin. Mutta kuten olemme havainneet, lait eivät koske puolueita eikä puolue-eliittiä.

Mutta kerro miten ihmeessä pidät Korhosta sijaisuhrina?

GranpaIgor kirjoitti...

No tuosta sijaisuhrista. Eikös Vanhasen piikkiä aika tavalla vyörytetty julkisuudessa Korhoselle aivan kuin Vanhasella ei olisi ollut mitään tekemistä noiden KMS etc kuvioiden kanssa. Ja nyt jos Korhonen pitää suunsa kiinni hän saa nuo ylityökorvaukset. Eli Korhonen putsasi pöydän niin että Kivniemi ja Laaninen voisivat aloitaa melko puhtaalta pöydältä - ihan vitivalkoiseksi ei kai saa kun ei ole mitään poliittista Vanish valkaisijaa olemassa. Näin minä tuon kuvion ymmärrän.

Kyllä minäkin 200'000 eurosta saattaisin olla aika hiljaa jos en kuitenkaan joutuisi sijaisuhrina/kärsijänä mihinkään vankilaan tms. Ja kyllä Korhoselle jostain suojatyöpaikkakin löytyy kunhan vähän ensin lepäilee.

hakki kirjoitti...

IsoIgor

Siis sinun mielestäsi kyse on vaikenemisrahasta, jolla nykyjohto ostaa Korhosen vaitiolon? Sehän kyllä sopii. Taitaa nuo lahjukset, siis ne jotka eivät ole korruptiota, olla Maan Tavan lisäksi myös kepun tapa?

Usko vaan, kepukansa äänestää Korhosen vielä Eduskuntaan. Ja niitä suojatyöpaikkoja kyllä varmasti löytyy. Täytyyhän oman lahkon messiaasta huolta pitää.

GranpaIgor kirjoitti...

Hakki!

Sen verran täydentäisin että yksin Kepun tavaksi en lukisi:
"Taitaa nuo lahjukset, siis ne jotka eivät ole korruptiota, olla Maan Tavan lisäksi myös kepun tapa?"

Luulen että muidenkin puolueiden edustajat nuo taidot osaavat. Nyt Kepu on vain ollut enemmän tapetilla. On ns käynyt Kepulla huono tuuri. Kyllä kyseessä on maantapa.

tobe kirjoitti...

Totta.Kepulla on käynyt huono tuuri kun eivät jatkossa uskalla varastaa ihan avoimesti.
On naurettavaa yrittäjänä saada verottajalta kirje ja selvityspyyntö vaikkapa peitellystä osingonjaosta kun maan johtava pääministeripuolue jakaa esimerkkiä miten toimitaan.Kiistetään ja todetaan verottajan väitteiden olevan vääriä.
Ennustus! Debatti päättyy aikanaan puoluesihteerin lauseeseen:"Siinä on sana vastaan sana!"
Muistakaamme mistä puolueesta se Juhantalokin tuli.Koplaus koplaus.Kepun kenttä ei vaan koskaan tuomitse omiaan.
Ovat kuin vanhoja natseja/komukoita, joiden päässä juttu oli hyvä vaikka meni hiukan pieleen.

hakki kirjoitti...

IsoIgor

En ole tiettävästi missään yhteydessä väittänyt, että Maan Tapa olisi yksinomaan Kepun Tapa. En edes edellä. Mutta sen verran panen pökköä pesään, että Maan Tavan soveltajista kepu on toinen kahdesta suuresta, mahdollisesti suurin.

Kuulostaa kieltämättä aika irvokkaalta todeta, että Kepulla on käynyt huono tuuri. Enmnemminkin on kansalaisilla käynyt huono tuuri, kun kokiksiin ei ilmeisesti tällä hetkellä tahrat tartu, ja demarit ovat niin eksyksissä, ettei heidän toilailut ketään oikein jaksa innostaa.

hakki kirjoitti...

OrNot

Olet optimisti kuvitellessasi, että kepulit eivät jatkossa uskaltaisi varastaa avoimesti. Me kun emme edes tiedosta kaikkia niitä suurimpia tapoja.

Suurin on ilmeisesti kunnallisen itsehallinnon jääräpäinen pönkittäminen vuonna 2010, kun maailma on niin olennaisesti erilainen kuin vaikkapa 30 vuotta sitten. 90 vuodesta nyt puhumattakaan.

"Sä koskaan et muuttua saa..."