sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Munchenistä kajahtaa – taas

10.2.2008 16.25 | hakki47 | Raha & valta, Uutiset, Puolustaminen

Lähes tasan vuosi sitten kirjoitin Munchenistä aiheella Kommentti Putinin Munchenin kärvistelyyn.

Taas kuuluu kummia. Nyt varotetaan NATOn hajoamisesta. Ei, nyt ei ole asialla Putin vaan Yhdysvaltojen puolustusministeri Robert Gates. Meni ilmeisesti Latviassa NATOn kokous kiville? Mutta vaikka varmaan menikin ihmetyttää silti, että näin nopeasti ja näinkin kovalla tekstillä tullaan esille. USAn istuvan presidentin viimeisen toimintavuoden alussa todetaan, että transatlantinen puolustusyhteistyö saattaa tulla tiensä päähän, ellei NATOn eurooppalaiset lisää panostaan Afganistanissa. Siis Afganistanissa, siellä missä Atlantista ei ole edes tietoa.

Aika ilmeistä on, että jenkit alkavat kyllästyä NATOpohjaisen sotavoiman tuloksettomuuteen. Totta varmaan, että jenkeillä on NATOn Isaf-joukoissa yli puolet mieshistömäärästä. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, vielä suurempi osuus materiaalista ja muista resursseista. Mutta lisäksi ilmaistaan jo julkkisesti, että stategiasta ei vallitse yksimielisyyttä. Valinta lienee siitä kumpi ensin? Talebanit taivaaseen vai Afganistanin jälleenrakentaminen? Kunnon kooparin tavoin Bushin porukka lienee sitä mieltä, että High Noon on koittanut.

Alkaa sodat, tässä tapauksessa kaksi - Irak ja Afganistan yhtä aikaa, tulla jopa jenkeille liian kalliiksi. Ja kyseessä on kuitenkin maa, joka satsaa sotavoimiinsa enemmän kuin koko muu maailma yhteensä.

Afganistaniin NATO lähti sen kuuluisan 5. artiklan velvoittamana. Vasta sen jälkeen Bush, vähintäänkin Blairin tukemana, päätti hyökätä Irakiin. Afganistanissa on oltu jo kauemmin kuin mitä toinen maailmansota kaikkinensa kesti.

Kaksi kertaa Suomen kokoinen maa. Väkeä viisi - kuusi kertaa enemmän. Eikä NATO saa sitä rauhoitettua? Yli 7 vuotta mennyt.

Puolihuolimattomasti väittäisi, että alan luottamaan niihin paljon mainostettuihin, joskin olemattomiin, EUn turvatakuisiin enemmän kuin NATOn.

Eikä NATOon enää kannata itseään tupatakaan. Hajoaakin vielä?

Pysyvä linkki | 13 kommenttia »

Ei kommentteja: