13.2.2008 12.00 | hakki47 | Hyvinvointi, Raha & valta, Työelämä, Talous, Osaaminen, Varallisuuden hallinta
Ei ole paljon yli viidessätoista vuodessa muuttunut. Perusongelmat alkoivat purkauta vasta pari kuukautta sitten. Rakenteellisia muutoksia ei ole näkynyt vielä lainkaan. Tässä jatkoa eiliseen juttuun.
Näin kirjoitin syksyllä 1991.
”AY-liikkeen kunniakas menneisyys
Liike, joka maan hyvinvoinnin rakensi, on nyt sen uhka. Keskityttyään yli yhdeksänkymmentä vuotta vaatimaan ja saatuaan jo pitkään aina tahtonsa toteutetuksi, ei enää osaa nähdä tilannetta , jossa vaatimusten toteuttaminen johtaa kansantalouden, leipäpuuna olevan toimialan ja yksittäiset jäsenensä katastrooffiin. Ylimitoitetut, kaikenkattavat tulosopimukset tappavat omalta osaltaan mm. vientiteollisuuden kilpailukyvyn. Kouristuksenomaisesti tarrataan ”saavutetun edun” kuvitelmaan tilanteessa, jossa saavutettu on kansantalouden konkurssi. Ja kun ei oo mistä ottaa, täytyy mennä lakkoon.
Edunvalvonnan takeeksi rakennettu byrokratia elää omaa elämäänsä. Sen realiteetteinä ovat jäsenten maksaman ja työnantajan keräämän omaisuuden sijoitustoiminta ja nomenklatuura, ei nykyjäsenten edunvalvonta kansallisessa taloudellisessa katastroofissa. Työttömyyden, (yritysten)maastamyynnin tai alan pienentymisen vuoksi tuhoutunut jäsenkunta kun ei liittokokouksissa äänestele (vertaa esim. Merimiesunioni). Mutta pystypäinhän sitä Eurooppaankin aiotaan mennä.
Kyllähän tämäkin on muutettavissa. Voisimme kokeilla seuraavanlaisia tervehdyttäviä toimia.
- Työnantajan ay-jäsenmaksuperinnästä luopuminen.
- Työttömyyskassojen selkeämpi irroittaminen ammattiyhdistysohjauksesta.
- Työehtosopimusten yleissitovuuden lieventäminen.
- Avainryhmien lakko-oikeuden jonkinasteinen rajoittaminen ja työrauhavelvoitteen rikkomisen tuntuvampi sanktiointi.”
Mielenkiintoista tai ei, itseäni hämmästytti, että julkishallinnon naiset panivat rakenteet heilumaan. Ja vasta vuonna 2007. Miehet, itse asiassa, jatkoivat entistä peliään ja jatkanevat edelleen. Ehkä AY-johdon puitteissa miehillä on eniten menetettävää? Toisaalta suurin osa toimihenkilöistä lienee naisia. Taistelu, ja ihan aiheellinen palkkataistelu heillä on vielä edessä. Josko siitä sitten mittään tulee.
Tupot on todennäköisesti kyllä haudattu seuraavaan kansantalouden katastroofiin asti. EK huolehti ihan itse suhteellisen hintakilpailukykymme heikentämisestä tekemällä sopimukset Metallin ja Kemian liiton kanssa kesän kynnyksellä viime vuonna. Kaikki muu tällä sektorilla on tuon päätöksen seurausta. Mutta eipä inflaatiokaan vielä laukkaa?
Suurimman virheen työnantajapuoli teki kuitenkin 1968 - taisi muuten monessa muussakin olla karsea vuosi - hyväksyessään ay-jäsenmaksuperinnän siirtämisen työnantajalle. Se avasi tien ay-liikkeen vallan kasvuun ja ay-rälssin muodostumiseen. Vasta nyt, 40 vuotta myöhemmin, he ovat ajaneet itsensä seinään.
Työttömyyskassan jäsenmaksun erillisyys AY – jäsenmaksusta selvisi ns. suurelle yleisölle muistaakseni noin kirjoitukseni aikoihin Iiro Viinasen lauottua asiasta muutamankin totuuden. Asiasta puhuminen ei luonnollisesti ole ay-liikkeen intressissä. Alkaisivat jäsenet kysellä liian usein jäsenyydestä koituvien etujen perään. Ja lisäresurssointiväline liitolta poistuisi. Väittäisin, että asia ei vieläkään ole riittävän selvä. Varsinkaan ei ns. duunaripuolella.
Itse asiassa “yleissitovuus” vain kasvoi eduskunnan päätöksellä, kun yli 20 henkeä työllistävät pienyritykset liitettiin YT-menettelyn piiriin. Toivottavasti paikallinen sopiminen laajentuisi nopeasti.
Viimeksi lakko-oikeutta uhkasi rajoittaa porvarillinen hallitus, demareiden suosiollisella myötävaikutuksella. Eli käytännössä julkinen työnantaja. Eli puolueet.
Ei ole vielä paljoa tapahtunut. Ei.
Kaikesta edellä olevasta huolimatta olen sitä mieltä, että toimiakseen vastuullisesti ja tehokkaasti suomalainen työelämä tarvitsee voimakkaan ay-liikkeen. Meillä on aivan riittämiin esimerkkejä siitä mitä tapahtuu ilman sellaista. Mutta sen uudistuminen on jo myöhässä.
Vuosien varrella vaan on käynyt niin, että ay-liikkeestä on ”valtapoliitikoille” muodostunut itseisarvo, ei väline työmarkkinoille huolehtia työelämän oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainosta. Nyt on jo pitkään ollut sellainen kuva, että liittopoliitikot katsovat, että jäsenet ovat liittoa varten ei, että liitot ovat jäseniään. varten. Siis ihan sama tilanne kuin muuallakin. Ja mehän maksamme.
Kuitenkin,
yksittäinen työntekijä on työsuhteessa aina heikommalla, ollessaan ristiriitatilanteessa yksin.
Pysyvä linkki | Kommentoi »
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti