perjantai 17. kesäkuuta 2011

Ympäri käydään, yhteen tullaan

"Pelkkä viranomaisvalvonta ei riitä palauttamaan asiakkaiden luottamusta finanssialaan. Toiminnan läpinäkyvyydellä on enemmän merkitystä kuin säätelyn kiristämisellä." Näin sanoo Nalle Wahlroos Uuden Suomen mukaan.


Jotenkin minulle jäi käsitykseksi, että kaiken piti muuttua sen jälkeen kun kansainväliset, erityisesti USAlaiset pankit ja muut rahoituslaitokset pelastettiin, vaikka Lehman Brothers uhrattiin varoittavana esimerkkinä. Tapahtumasta on aikaa jo kolmisen vuotta. Mikä on muuttunut?


Nallen mukaan tarvitaan sekä viranomaisvalvontaa että toiminnan läpinäkyvyyttä. Poliitikkojen uusista kyvyistä ja haluista säädellä finanssialaa meillä ei mielestäni ole kovasti näyttöä tekojen tasolla. Vai onko uutta, merkittävää kansallista lainsäädäntöä jo olemassa? Entäpä kansainvälisellä tasolla? USAssa, Eussa, Kiinassa, Venäjällä?


Entäpä toiminnan läpinäkyvyydessä? Miltä osin? Tämä tuli mieleeni lukiessani toista USn uutista Väite uudesta IMF-pomosta: kiristäjä, jota jo kommentoinkin:


Kun asiat menevät tarpeeksi hankaliksi tulevat kaikki vanhat lastenkasvatuskeinot käyttöön kaikkialla. Ei kai IMF halua jäädä Musta Pekka kädessään pelipöydän ääreen, kun suuret konnat, valvontavelvollisuudestaan laistaneet Saksan ja Ranskan valtiot käärivät voittojaan?


"Saksan ja muiden eurojohtajien mukaan luottotappioista seuraisi hallitsematon finanssikriisi paitsi Kreikkaan koko euroalueelle." Onkohan kukaan asiantunteva, riippumaton tiedemiesten tai asiaan perehtyneitten finanssiammattilaisten konklaavi testannut tämän jatkuvasti esitetyn väitteen todenperäisyyden? Sitä kun on hoettu jo ties kuinka kauan aksioomana. Tilanne - globalisaatio, Kiina, liberalistinen markkinatalous, valtioiden ylivelkaantuminen jne. - on kaikkiaan sen verran uusi, että saattaa todella olla, että sientenkasvattajat syöttävät vain meille (oikein opein kasvattamiaan) sieniä.


En ihmettele Nallen johtopäätöstä ollenkaan; "Toiminnan läpinäkyvyydellä on enemmän merkitystä kuin säätelyn kiristämisellä." Viranomaiset kun kuuluvat, varsinkin meillä täällä pienessä Suomessa siihen samaan eliittiin, joka hallitsee puolueita, pankkeja, vakuutysyhtiöitä, valtion virastoja...." Mutta jääkö todellinen valvonta meille taviksille, kun kaikki muut kuuluvat samaan HYVÄ VELI - kerhoon? Pitäisikö meidän siihen alkaa keskittyä? Mihin me sitten poliitikkojamme ja etujärjestöjämme käytämme tai tarvitsemme? Maksaaksemme niille palkkaa?


Taas yhtä päivää lähempänä on Euroopan Totuuden hetki. Jospa sittenkin vain kuittailtaisi? Vai myytäisiko sittenkin kansalaiset?

2 kommenttia:

Jaassu kirjoitti...

Onkohan kukaan asiantunteva, riippumaton tiedemiesten tai asiaan perehtyneitten finanssiammattilaisten konklaavi testannut tämän jatkuvasti esitetyn väitteen todenperäisyyden?


Sillä ei ole varmaankaan merkitystä, poliitikkojen sopulilauma ryntää sen perässä jolla on ohjakset.

hakki kirjoitti...

Jaassu

Niin se taitaa valitettavasti olla. "poliitikkojen sopulilauma ryntää sen perässä jolla on ohjakset." Johan he nuorersta pitäen joutuvat havaitsemaan, että poliitikolta ei odoteta itsenäistä ajattelua. Kulloinkin oikean napin ohjeistettu painaminen sen sijaan palkitaan.