keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Some of us never learn


Valitan, mutta muuta en voi sanoa, jos juuri lukemani Ylen uutinen pitää paikkansa. "Vasemmistoliitto ja SDP ovat jättäneet hallitusneuvottelut, kertoi hallituksenmuodostaja Jyrki Katainen (kok.) tiedotustilaisuudessa keskiviikkoiltana. Katainen aikoo nyt olla yhteydessä keskustan johtoon jo tänään keskiviikkona."

Miksi ihan oikeesti pitää hakata päätään seinään? Selitykseksi ei riitä jaarittelu vastuustuuntunnosta. Edellinen hallitus, mikään siihen osallistuneista puolueista, käytännössä kukaan hallituksen työskentelyyn osallistuneista ministereistä ei sellaista osoittanut hallituksen toiminnan kummassakaan vaiheessa. Mistä moinen vastuullisuus nyt nousisi, raskaasti hävityn vaalin seurauksena?

Ymmärrän Jyrki-boyn pettymyksen. Mutta en voi hyväksyä sitä, että oman kuningastiehen tulleen rypyn vuoksi, pitää kansakuntaa roikottaa löysässä hirressä viikosta toiseen. Ei enää sen jälkeen kun KMS vaalirahoitusjuttu osoitti edelliset vaalit kiistatta ostetuiksi vaaleiksi. Sen hallituksen viimeiset kaksi vuotta ja sen jatko-osan koko aika tuhraantui odotteluun. Kuinka kauan meidän vielä on odotettava, sen jälkeen kun kansa ei äänestänyt oikein?

Mikä olisi lyhyellä aikavälillä kepun anti? Korkeintaan kansan kasvava vastemielisyys sekä kepuun että kokiksiin. Vastemielisyys, jonka seurauksena ihan vaan persujen aktiviteetistä kaikilla median tasoilla, voi muodostua joksikin paljon vakavammaksikin.

Jyrki-boy. On korkea aika heittää pyyhe kehään!


PS.

Ei minulla ole ymmärrystä siitä minkälainen olisi vähiten huono hallitus. Huonoja ne ovat ovat ilmeisesti kaikki, ennen kuin parlamentaarinen demokratiamme saadaan toimimaan. Mutta tietoinen toimiminen kansan selkeästi ilmaiseman muutosvaatimuksen vastaisesti on parlamentaarinen demokratian poliittinen itsemurha.

Ei kommentteja: