Poliittinen kriisi luo talouskriisin

Sekä Kreikassa, Portugalissa ja ilmeisesti myös Espanjassa ja Italiassa. Ja luonnollisesti myös Suomessa, sillä ei kai kukaan voi olla sitä mieltä, etteikö maamme olisi kriisissä? Julkinen talous ottaa vuosittain miljardeja, jopa kymmenen miljardia uutta lainaa. Ja jotkut luottavat kasvun sen hoitavan. Kymmenen miljardia voitaisi käyttää hyödyllisesti, investoimalla sitä kasvun edellytyksiin. Mutta ei. Meillä se menee julkisen sektorin palkkoihin ja maatalouden ja alueiden tukemiseen. Siis siihen, että ylläpidetään nyt jo järjettömiksi muuttuneita rakenteita.

Suomen julkisen sektorin kokonaisnettovelka vuonna 1990, siis laman ensimmäisenä vuonna oli suurin piirtein yhtä suuri, kuin mitä Jyrki-boy ja kunnat nyt vippaavat markkinoilta vuodessa. Eikä edellisen laman lainoja ole pystytty lyhentämään kuin pari kertaa sen jälkeen. Viimeisin oli Jyrki-boyn ikioma lyhennys valtionvarainministerinä, juuri ennen kuin Lehman lopahti. Varmaan viisas teko? Siitä lähtien on vain otettu lisää. Sen etujärjestöpuolueet osaavat siihen asti, kun piikki on auki. Mutta nyt alkaa piikki ilmeisesti tulla liian täyteen, kun ei edes hallitusta saada aikaan?

Yksikään etujärjestöpuolue (Kepu, demarit, rkp ja kokikset) ei voi enää jättäytyä oppositioon ja kuvitella aatteensa siellä kasvavan ja kehittyvän. Kun oppositiossa on omille jaettavissa olennaisesti vähemmän resursseja, etuja ja omia suosivaa lainsäädäntöä, tulee politiikasta nolla-summa peliä. Oma tappio on suoraan omiltasi pois, koska voittaja kahmii ne vain omilleen.

Onkohan tässä tapahtunut puolueiden kehitys ihan oikeasti poliittisen kansanvallan mukaista? Olen aina elänyt siinä harhassa, että etujärjestöt ajavat jäsentensä etuja. Puolueiden tehtävänä on ollut ajaa kokonaisuuden etuja, ottaen huomioon kansassa edustettuna olevat erilaiset ideologiset lähtökohdat.

Nyt kun puolueetkin ovat rapauttaneet toimintansa etujärjestöksi, ei ole enää ketään katsomassa kokonaisuuden, siis meidän suomalaisten kokonaisetua. Ei arvojohtajaa, ei hallitusta, ei kansanedustuslaitosta. Jossain mättää pahasti kun kukaan ei poliittisella tasolla keskity kehittämään edellytyksiä ja pelisääntöjä yhteisen kakun kasvattamiseen. Yrityksetkin kun on jo opetettu pitämään huolta vain itsestään, eli omistajistaan.

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/23770/pienia-voittoja-katastrofaalisia-tappiota