Hyvinvointivaltion purkaminen

18.10.2007 8.26 | hakki47 | Politiikka

Se alkaa huomenna. Hyvinvointivaltion terveydenhoidon purkaminen.

Olenko väärässä? Toivottavasti. Todella toivon, että olen. Senkin uhalla haluan vielä yrittää ja huutaa korpeen.

Sen jälkeen kun yksittäinen hoitaja on sanonut itsensä irti hän, ja vain hän, voi päättää peruuttaako hän irtisanoutumisensa. Sitä päätöstä ei voi tehdä ammattiliitto eikä kukaan muukaan. Kuten eilen väitin, irtisanoutumisen mekaniikka poikkeaa olennaisesti lakosta.

Yksityinen ihminen tekee itsenäiset päätökset toimeentulonsa jatkumisesta. Harvalla meistä on mahdollisuus odottaa kuuden viikon karenssin umpeutumista vaikka työttömyyskassaan kuuluisimmekin. Jostain siis yritämme rahat saada? Toisesta työsuhteesta? Alalla? Vuokratyöfirmasta? Ulkomailta? Alan ulkopuolelta? Syödä säästöjämme? Eikä vaihtoehdot tähän lopu. Ja eri ihmiset toimivat eri tavoilla, kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla.

Jos kokisin, että minut olisi “pakotettu irtisanoutumaan” ,en edes vettä heittäisi vanhan työnantajan suuntaan. Tällaisena aikana kun on muitakin mahdollisuuksia. Lyhyt – tai pidempikestoisia. Jopa toistaiseksi voimassa olevia. Jopa kaukanakin.

Erikoiskoulutettuja sairaanhoitajia ei hetkessä, eikä ilmaiseksi kouluteta. Joten suomalaisen yhteiskunnan kannalta todennäköisesti halvin lasku seuraisi siitä, että irtisanoutuneet siirtyisivät vuokratyöntekijöiksi ja möisivät työpanoksensa edelleen samoille sairaaloille, nyt vain selvästi korkeammasta hinnasta. Ja tästä syntyisi väistämättä kierre, joka vie jenkkimalliseen sairaanhoitoon. Sitäkö me haluamme? Eikä siitäkään ole varmuutta. Jos vain 10-15 % listoihin nimensä laittaneista poistuu alalta seuraukset ovat todennäköisesti veronmaksajille kalliimmat kuin vaaditun mukainen palkankorotus koko kuntasektorille.

Totta kai tämä on uhkakuva. Mutta mielestäni aika realistinen. Ja täysin kaikkien korporaatioitten päätösten ulottumattomissa. Eikö?

Pitäisikö meidän sallia hallituksen ottaa tällainen riski?

Aivan marginaalista puuhastelua on työnantajien ja sairaaloitten ”listojen” tarkistus. Se ei missään tapauksessa ratkaise yhtään mitään. Aivan yhtä kestämättömältä, hyvin ymmärrettäviltä tosin eikä lainkaan hyväksyttäviltä, kuulostavat Vanhasen ja Kataisen inttäminen ”ei latin latia, ei ole jaettavaa”. Henkilökohtaisen loukatun ylpeyden aika on ohi. Ohi on myös ”neuvottelujärjestelmän hajoamisen”, ”rahan riittämättömyyden” ja ”kunnallisen palkkatasa-arvon” ajat. 50 vuoden aikana rakennetun hyvinvointivaltion alasajo ei ole leikin asia. En usko, että edes 10 % äänestäjäkunnasta sitä hyväksyisi.

Mitä voitaisi vielä tehdä? Voidaanko mitään?

En olisi kuvitellut, että koskaan tätä sanoisin, mutta nyt vähän kaipaan Kekkosta ja hänen toimenpiteitään hätätilahallituksen aikaansaamiseksi. Tämä peli on puhallettava poikki ennen irtisanoutumisia. Jos Tasavallan Presidentti katsoo olevansa arvojohtaja, niin nyt olisi korkea aika lunastaa arvovalta teoilla.

Toivottavasti olen väärässä.

Pahimmoillaan aikaa on runsas vuorokausi.