keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Sitra: Nuoret ja syrjäytyminen


Sitra julkaisi yhdessä Helsingin yliopiston ja Opetushallituksen kanssa tekemänsä laajan tutkimuksen. Asia on vakava ja yhteiskunnan, työelämän ja yksittäisten ihmisten tasolla merkittävä. Tulos arveluni mukaan käytännön kannalta nollatutkimus vailla vertaa.

Hesarin kertoman mukaan keskeisimpiä tutkimustuloksia olisivat:

“Tutkimustulokset nostavat esiin kaksi kysymystä: mitä yläasteen kouluarvosanat lopultakin mittaavat ja millaisia oppilaita koulu suosii.”
“Tutkimuksen mukaan olisi tärkeää löytää keinoja, joilla jokainen oppilas saisi mahdollisuuden menestyä juuri niin hyvin kuin hänen kykynsä ja halunsa sallivat.”
Varmaan tutkimuksen tuloksista viisastuneena on jo seuraava hankeraha pantu vetämään?

On se sitten kiva, että sekä Opetushallitus että Sitra panevat tähän rahaa ja aikaa. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin paljon. Rahan määrä ei selvinnyt eikä ajankaan, ei ainakaan kotisivulta. Ohjelmakin oli jo ehtinyt loppua. Olisi hyvää asiakaspalvelua kertoa.

Mutta onhan se niin kiva tutkia. Sitähän julkishallinto tietenkin jatkuvasti tarvitsee, kun ei uskalla tehdä. Sitähän yliopisto tarvitsee, koska se kouluttaa tutkijoita ja opiskelijoita. Ja rahaa on, ah niin kiva käyttää.

Viime keväänä, käsitykseni mukaan, päättyi Tampereen Olkahisen koulun kokeilu. Siinä ei yksin tutkittu vaan tehtiin ja samalla tutkittiin. Olen siitä muutamankin blogiartikkelin kirjoittanut, koska käsitykseni mukaan siinä toteutettiin opetusta, joka tavallisen keskiarvokansalaisen ajattelunkin mukaan on todellisuutta. Pojat ja tytöt oppivat eri tavoilla, eri asiat kiinnostavat, ovat eri asioissa vahvoilla. Muutaman tunnin viikossa pojat keskenään ja tytöt keskenään.

Täsmälleen mikä Olkahisen kokeilun osalta nyt on tilanne en tiedä. Mutta aiemman kokemuksen perusteella uskaltaisin väittää, että se on lopetettu liian halpana, epätieteellisenä ja/tai vallitsevan tasa-arvoideologian vastaisena. Toivottavasti sitä ei kuitenkaan lopetettu tämän tutkimuksen vuoksi? Mutta toisaalta, eihän se nyt sovi, että joku yksittäinen koulu pomppii ruodusta?

Julkaisun nimi on:

Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma - Löytyykö huono-osaisuuden syy koulusta vai oppilaasta? Väittäisin, että jos koulun läpikäyneiltä pojilta kysytte, niin valtaosa vastaa: KOULUSTA. (Tämä ei ollut kehotus seuraavaksi tutkimukseksi.)

Kirjoituksiani mm.

http://hakki47.blogit.kauppale…akokohdin/

http://hakki47.blogit.kauppale…-koululle/

http://hakki47.blogit.kauppale…-koululle/

Ei kommentteja: