perjantai 6. helmikuuta 2015

Euroopassa on nyt sota



Näin IS  tänään, 06.02.2015 :"Perjantaina Münchenissa alkaa 51. kansainvälinen turvallisuuskokous, jonka pääteemat ovat Venäjä ja Ukraina, ja se miten Venäjän harjoittamat sotatoimet Itä-Ukrainassa vaikuttavat koko Euroopan turvallisuuteen.

– Vuosi sitten Ukrainan kriisiä ei ollut. Nyt siihen voidaan ottaa jo etäisyyttä ja arvioida laajasti, mistä kaikesta oikein on kysymys, varsinkin kun kriisi on taas viime viikkoina yltynyt, virkamieslähde kuvasi kokouksen asetelmia Ilta-Sanomille.

Samalla Münchenissä joudutaan palaamaan siihen, mitä Putin 2007 julisti.

Euroopassa on nyt sota. Muutos on iso, virkamieslähde korosti." 

Taisi olla ehta ensimmäinen blogiartikkelini, samasta aiheesta. Silloin. Kahdeksan vuotta sitten.

Nyt olemme kuulemma tehneet UTVAssa, vai olisiko TURPOssa ratkaisun osallistua teknistaktisiin ilmailuharrasteisiin Itämeren alueella yhdessä USAn, Ruotsin ja Viron kanssa. (Tosin Viro ei osallistu kuin muodollisena edunsaajana jenkkien lentoharjoittelusta) Myönnettäköön, että jenkit eivät päätöksentekotilanteesta meille helppoa halunneet. 

En todellakaan ole sitä mieltä, että Putlerille tai Venäjälle yleensäkään pitäisi kaikessa antaa periksi. Olen sitä mieltä, että Putler ja hänen opetuslapsensa saavat nyt niittää sitä, mitä ovat ihan itse kylväneet. Mutta olen sitä mieltä, että meidän suomalaisten olisi korkea aika alkaa toimia puhtaasti omien intressiemme lähtökohdista. Meillä on velvollisuus ja itsenäinen oikeus toimia oman kansakuntamme etujen mukaisesti. Niihin eivät todellakaan kuulu epätietoisuus ei edes epävarmuutemme viestiminen omista lähtökohdistamme, tavoitteistamme ja mahdollisuuksistamme. Uus-suomettumispuheista puhumattakaan.





10 kommenttia:

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Mun mielestä tässä on pohjimmiltaan kyse vapaudesta ja harhaluuloista.

Journalistisen vapauden piti johtaa korkeaan tasoon, mutta käytännössä se on sitä, että lehdissä on pari päivää vanhoja uutisia, jotka on vääristelty lähes tunnistamattomiksi, ja joka tuutista tulee Venäjän vastaista sotapropagandaa, vaikka valtiolla on hankkeeseen kielteinen kanta.

Vapauksiin ei toki voi puuttua, koska se on fasismia tai jotain, joten johtajien pitää sitten mennä mukaan leikkiin ja osoitella sormella Venäjän suuntaan samaan aikaan kun Libya on liitymässä kalifaattiin ja EU:n eteläraja pysyy auki.

Kyllä sieltä tulee pakolaislaivojen mukana parempaa ajateltavaa Venäjän tilalle. Kurkunleikkaajat ovat pieni riesa verrattuna ydinsotaan, jota journalistit ja huomionkipeät tutkijat puuhaavat.

Se on tullut kanssa selväksi, etteivät saudit ja arabiemiraatit ymmärrä demokratiaa ollenkaan. Ne pommittavat jihadisteja Libyassa, vaikka länsiliittouma pommittaa niitä Irakissa tehdäkseen Libyan taistelijat vihaisiksi, jotta kostoiskuja varmasti tulisi.

Mun puolesta koko Eurooppa voi juosta järveen, koska koko järjestelmä on pilattu vapauksilla ja pyhällä oikeudella käyttää niitä väärin, joten kävi miten kävi niin hyvää viihdettä on luvassa.

Hakki kirjoitti...

No voi mutta Satumainen

Ilmeisesti meillä - siis sinulla ja minulla - todella on aika erilainen käsitys perusongelmasta? Se tuskin on vapaus, tuskin edes vapauden harhaluulosta.

Perusongelma on, että Venäjällä on päässyt valtaan uusi Aatu - mahdollisesti opetuslapsineen - Vladimir Stalinovytsh Putler, jonka käsitys elämän realiteeteista niin totaalisti poikkeaa eurooppalaisten arvojen todellisuudesta. Ja valitettavasti alkaa näyttää yhä todennäköisemmältä, että muutosta on hänen käyttäytymisessään ihan turha enää edes toivoa. Luottamus hänen vilpittömyyteensä on mennyt jatkuvien sopimusrikkojen seurauksena. Luottamukseb voi yleensä menettää vain kerran. Matkailu ei tainnut avartaa Putlerin maaimankuvaa?

Tämä muodostaa meille, siis Suomelle ja kaikille muille hänen rajanaapureilleen kasvavan pohteen. Se voitaisi parhaiten ratkaista jos ollaan valmiita toimimaan yhdessä ja yksimielisinä Putlerin hajoita ja hallitse strategian menestyksen estäen. Se taas ei demokratiassa ole helppoa ollenkaan kuten on nähty ja jatkossa lisääntyvästi tullaan näkemään. Luottamus yhteiseen linjaan menee kasautuvissa vaikeuksissa.

Vaikka en kannata Suomen NATO-jäsenyyttä, enkä varsinkaan tällä hetkellä olen vahvasti sitä mieltä, että Euroopan tulevaisuuden paras takuumies, kaikkia mahdollisia haastajia vastaan ja myös hyvin pitkälläkin aikavälillä on USA. Tämä jo yksin siksi, että ilman NATOa Euroopalla ei ainakaan ole puolustusta olipa hyökkääjä Venäjä, Kalifaatti tai ihan kuka muu tahansa. Mutta meidän ratkaisumme eivät saa muodostua pyllistelyksi mihinkään suuntaan.

Tämä taas edellyttää osaavaa johtoa, josta meillä valitettavasti ei nykynappuloiden toilailuihin viitaten ole toivoakaan. Kun kansakunnan tulevaisuudesta vastaan pannaan mistään mitään tietämätön ja ainoastaan broilerikoulun käymisen perusteella elämää maisteleva kakaralauma tipluja tulee. Aivan liikaa.






fun kirjoitti...

No niin, hakkikin alkaa löytää turvallisuusvajetta ihan täältä kotomaasta, mutta vieläkään ei NATO kelpaa. Voi tätä itsepetoksen määrää!
Financial Times näyttää kirjoittavan pääkirjoituksessaan, ettei ongelma ole Venäjä vaan Putin. Putin on kuulemma sanonut jo seitsemän vuotta sitten, että Venäjä ottaa takaisin Neuvostoliiton hajoamisessa menettämänsä "osavaltionsa".
Liekkö niin, että ottaminen rajoittuu ainoastaan Neukkulan aikaisiin osavaltioihin. Entäs jos kysymys onkin Venäjän suurvalta-ajan alueista?

Voi voi noita venäläis-ressukoita. Antavat hullun toisensa jälkeen alistaa itseään. Syynä lienee orjamenneisyys ja kreikkalaiskatolinen uskonto.

Taitaa käydä taas niin, että siperialaiset opettaa katsomaan suopeasti NATO:n suuntaan sitkeimmänkin suomalaississin.

Veikkaan valheellisesti, että Ukrainaan keskitetään lännen taholta sellainen iskuvoima, että tuntuu.
Putin ei selviä siitä kuin pudottamalla pommin Kieviin Hiroshiman oppien mukaan.
Voisko historia olla niin raaka ja ajattelematon?

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Itsepetosta on kuvitella, että joku muu olisi kiinnostunut meidän turvallisuusvajeestamme ainakaan siten, että siitä meille iloa olisi. Kaikissa mieleeni tulevissa menneisyyden tilanteissa olemme sen ihan itse luoneet. Niin myös nyt.

Ja edellinen jopa ilman jälkiviisastelun häivääkään, kun poliitikkomme - lähinnä vasemmistopoliitikkomme ovat huolehtineet siitä, että emme NATO-jäseniä nyt ole. Eikä siitä mahdollisuudestakaan ole oikeasti kannattanut enää puha edes viimeisten 8 vuoden aikana.

Se mikä panee ihmettelemään on meidän flgmaattinen suhtautumisemme turvallisuuteemme. Itse emme onnistu, NATOon emme halya kuulua, mutta emme myöskään ole valmiita toimimaan siten, että kansalaiset voisivat olla vakuuttuneita itsenäisen puolustuksen resurssoinnista.

Eikä edes tekosyyksi kelpaa sen paremmin Venäjän moninkertainen koko, ja sen seurauksen sen moninkertainen mahdollisuus resurssoida omat sotavoimansa, kuin sen halu/haluttomuus käyttää ydinpommeja Suomen alistamiseen.

Jälkimmäisen varalle on ihan turha varustautua muulla kuin suojilla, edellinen ei merkitykseltään ole ylivoimainen ollenkaan. Puolustustahto, luottamus johtoon, koulutuksen- ja organisoinnin seurauksena puolustuskyky. Siinä kai ne tärkeimmät? Niin ja tietysti välineet.

PS.

Eiköhän jo vuosia ole ollut selvää, että Putlerin peli on samaa kuin Aatun aikoinaa; kaikki tai ei mitään? Siksi siellä ravaavat Merkel ja Hollande, siksi NATO-reagoi, kuten reagoi.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Riidankylvämisen, valehtelemisen ja oma-aloitteisen sotapropagandan levittämisen kieltäminen journalisteilta on ihan sama asia kuin se, ettei sulla ole vapautta hakata naapurin autoa lekalla.

Tämmöisillä vapauksilla ei voi tehdä mitään hyvää, joten niitä ei tarvitse olla.

Totalitarismin kanssa aletaan kosiskella vasta siinä vaiheessa kun vapautta rajoitetaan ilman järjellisiä syitä.

Kun meillä näköjään ollaan päätetty tekohengittää journalistisen tason takia kuolevia lehtiä lehdistötuella niin sen saamisen ehdoksi voitaisiin panna, että lehdestä yritetään tehdä taas tilaamisen arvoinen.

Tahallinen häiriökäyttäytyminen voitaisiin ratkaista oikeudessa niin kuin muiden kohdalla on ollut tapana.

Ei se ole fasismia että tiedotusväline joutuu pelaamaan samoilla säännöillä kuin muutkin.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Tsetsenia x 2, Georgia eli Abhasia ja Etelä-Ossetia, Ukraina x 2, Moldova eli Transnistria, Krim, Donbas x X? Volodja on varmaan säälittävä sijaiskärsijä, kansainvälisen yhteisön koulukiusattu?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Media suoltaa 24/7 propagandaa, joka ei kestä lähdetietojen tarkastelua ollenkaan, joten en ole ihan vielä valmis unohtamaan, että Venäjän ja NATO:n rauhankumppanuussopimus on yhä purkamatta.

http://www.zappinternet.com/video/CoKmFezCin/Invasion+of+the+body+Snatchers+%281956%29/

Hakki kirjoitti...

Satumainen

On sitten jotain mihin palata? Toivottavasti.

Ihan varmasti, ei tässäkään sodassa totuus jää koskemattomaksi. Milloin se edes ensimmäisistä laukauksista on hengissä selvinnyt? Kuten taisin jossain vaiheessa todeta, taviksen mahdollisuudet määritellä kantansa siirtyy hyvin nopeasti faktoista asenteisiin. Minä ilmaisin kyllä jo omani.

fun kirjoitti...

Venäjän ja NATO:n rauhansopimus saa olla tasan yhtä rauhassa kuin Venäjän ja Ukrainankin vastaava.
Minkäs sille kukaan voi, jos vihreät miehet ostamillaan panssarivaunuilla ajelevat minne haluavat.
Kai se on sama NATO;kin kanssa. Eihän senkään ohjusten kyljessä tarvitse lukea kuka ne Ukrainaan toimittaa.

Toisin sanoen; eihän Venäjän, eikä NATO:n tarvitse keskenään sodassa olla vaikka ovat omiensa moraalisena tukena.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Poroshenkolla on venäläisien sotilaiden passeja huolimatta siitä, että Ukraina on vasta lakkauttamasta venäläisien oikeutta matkustella siellä ilman passia ja separatistien valvomalla rajaosuudella tuskin sellaisia kyseltäisiin muutenkaan.

http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/201502070172142_uk.shtml