perjantai 23. elokuuta 2013

SD - Sisäinen Devalvaatio tulee. Oletko valmis?




Syyt


Julkinen sektori ei markkinataloudessa pysty elättämään kaikkia kansalaisia. Julkisen sektorin kaikki kulut, henkilöstökulut mukaan luettuna, maksetaan viimekädessä yksityisen sektorin veroilla.

Yrityksen tehtävänä ei ole työllistää. Ei liioin yrittäjän. Yrityksen tehtävänä on luoda lisäarvoa, vaikkapa tehdä rahaa omistajilleen. Samoin yrittäjän.

Julkisen sektorin, erityisesti valtion tehtävänä on luoda edellytykset sille, että yritys ja yrittäjä voivat näin toimia. Samoin valtion intressissä pitäisi olla luoda edellytykset sille, että yritysten ja yrittäjien kannattaa palkata ihmisiä saavuttaakseen tavoitteensa, sillä ainakin muodollisesti kansalaisen perusoikeuksiin kuuluu myös oikeus työhön.  (Perustuslaki, 2 luku, §6 - §23)

Kansanedustajat, siis meidän tapauksessamme puolueet, päättävät laeista. Lait säätelevät niin yritysten, yrittäjien ja yksityisten kansalaisten ja virkamiesten – verottajankin – toimintaa.  Jos lait eivät motivoi  yrityksiä ja yrittäjiä luomaan lisäarvoa, ei sitä pakollakaan saada aikaan. Yritykset hakeutuvat toimimaan muualle ja yrittäjät joko työllistävät vain itsensä tai lopettavat yrittämästä.

Työehdoista ja palkkojen minimitasosta sopivat pitkään puolueet ja työmarkkinajärjestöt keskenään. Tupoja - eli markkinoiden vastaista, kartellinomaista etujärjestötoimintaa - harjoitettiin 40 vuotta. Nyt kun työmarkkinajärjestöt ovat menettäneet suurimman osan arvovallastaan ja poliitikot kaiken. Silloin tehtyjä virheitä ei pidä toistaa. 

Toimiessamme pitkään varsin suljettuna, pienenä ja omalla rahallamme oppivat etujärjestöt, etunenässä työmarkkinajärjestöt ja puolueita edustavat ministerit ja kansanedustajat erittäin huonoille tavoille.  Aina kun vapailla kansainvälisillä markkinoilla toimivien vientiyritystemme kilpailukyky oli etujärjestöjen ja poliitikkojen holtittomuuden johdosta syöty, otettiin D-vitamiinia, keskimäärin 10 vuoden välein ja jopa 30 % kerralla. Nyt D-vitamiini on omasta tahdostamme poistettu etujärjestöjemme lääkelaukusta. 

Seurauksia

Edelleen kuitenkin kuvitellaan, että sisäinen devalvaatio on yhtä helppo juttu kuin devalvaatio aikoinaan. Poliitikoille toki, suuripalkkaisina se ei heidän arkipäivään juurikaan negatiivisesti vaikuta, osin jopa päin vastoin heidän päästessä osallisiksi varallisuuksien uusjaosta tarjoushintaan. Sen sijaan kansalaisten, erityisesti lainoitettujen kansalaisten ja pk – yritysten toiminnan kannalta seuraukset ovat tuhoisat. 

Sisäinen devalvaatio johtaa rahoituksen olennaiseen kiristymiseen, ehkä taas jopa pankkikriisiin. Pienyrityksiä kuolee rahoituksen puutteessa joukoittain, työttömyys kasvaa taas taivaisiin, lainanottajat joutuvat suuriin vaikeuksiin. Omaisuudet, jopa vain varallisuudet menevät jälleen uusjakoon, pilkkahinnoinIhan tavallisten asuntolainaisten ihmisten, työntekijöiden ja toimihenkilöiden sekä pienyrittäjien etunenässä.

Eikä edelliskerrasta ole kahta vuosikymmentäkään. Eikä meillä ole enää kanainvälisillä finanssimarkkinoilla lainapiikki auki kuin vuoden, kaksi. Kun tuotanto vähenee, BKT pienenee, vienti vähenee, väestö ikääntyy ja valtio ylivelkaantuu myös kaverit - kaikki niistä -  nopeasti kaikkoaa

Kun maailma ja Suomikin on muuttunut avoimemmaksi, löytyy tällä kertaa ottajiksi muitakin kuin suomalaisia pankinjohtajia, suomalaisia uusvarakkaita ja suomalaisia rikkaita.  


Sotkettuaan ensin omaa osaamattomuuttansa asiamme taas läpikotaisin, poliitikkomme johtavat meitä jälleen tuhoon. Nyt sisäiseen devalvaatioon, siis Kreikan, Portugalin, Kyproksen, Espanjan ja Italian tielle. He tekevät sen joko tahallaan ja tieten, sillä palkansaajien kannalta oikeudenmukaisempiakin vaihtoehtoja on olemassa, tai omassa vaihtoehdottomassa osaamattomuudessaan. Olemme kieltämättä heidät valinneet, mutta emme taatusti ole heitä ansainneet.


Niin tai näin, turha meidän on Kreikan, Portugalin, Kyproksen, Espanjan ja Italian kansalaisia heidän luokattomista ja korruptoituneista poliitikoistaan syyttää ja heille ilkkua. Mekin valitsemme taas samat vanhat uudestaan.

22 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Olen minäkin ihmetellyt millä antaumuksella meillä joistain piireistä ajetaan sisäistä devalvaatiota kun olemme itse poistaneet ulkoisen devalvaation keinovalikoimastamme. Vaikka ei se ulkoinen devalvaatiokaan mitään nannaa ollut. Riippuu miten se toteutetaan mutta poistaako se sisäinen devalvaatio meillä turhanpäiväiset julkisista varoista syöttiläät?

Hakki kirjoitti...

IsoIgor

Eihän noin 30% alennus palkkojen ostovoimassa yhdistettynä tuontitavaroiden hinnannousuihin ketään ilahduta. Mutta suljetussa taloudessa asian haittavaikutuksia osattiin jollain tasoilla lieventää.

Nyt ei voida. Sisäinen devalvaatio iskee sitten koko voimallaan. Ja kun vientiteollisuuden kysyntä ei ilmeisestikkään ole nousussa.pk-yritykset kärvistelevät jo nyt, valtion velkataso käytännössä estää läheskään samantasoista elvytystä kuin 190-luvulla, voidaan yhdessä huutaa lähinnä yhdessä Halleluujaa.

Valitettavasti sisäisen devalvaation logiikka noudattaa nykyisten, erilaisten tehostusohjelmien nuotteja, palveluiden suoritusporrasta irtisanotaan ja turhanpäiväisetsyöttiläät jäävät paikalleen. Mahdollisesti kiitosten ja palkankorotusten kera?

Anonyymi kirjoitti...

Me olemme todella syvässä suossa, kaikki mahdolliset mittarit osoittavat suoraa kuolemanspiraalia alaspäin. Hallituksella on nyt kaksi tehtävää:

1. Jokainen budjettikirjan rivi on käytävä täikammalla läpi, ja kaikki turha poistettava, mukaanlukien työntekijät julkishallinnosta.

2. Jokainen päätös on alistettava harkinnalle, että "miten tämä vaikuttaa työllisyyteen". Lillukanvarret kuten alkoholi- tai autoveron nostot (ja muut onnettomat vastaavat)on syytä unohtaa.

Karl Fransen kirjoitti...



Hakki.

”Sisäinen devalvaatio”. Ajatus on hieno kunhan ajatuksen toimintapaikka vain sattuisi menemään oikeaan ”sisälliseen”.

Hakki kirjoitti...

Anonyymi, kiitti kommentista

Valitettavasti en enää usko, että esittämistäsi toimenpiteistä on juurikaan hyötyä. Kun riittävän kauan keskittyy lillukanvarsiin, ei muuta enää näe. Eikä muuhun enää kykene tarttumaan, koska lillukanvarsista on tullut maailman napa.

Ensimmäisen osalta mennyt logiikka osoittaa mitä tapahtuu, kuten IsoIgorille tuossa muistutin. Toisen osalta tämän hallituksen kyvyt riittävät tempputyöllistämiseen, mikä taas suoraan lisää kuluja.

Ellei EKPtä saada muuttamaan tuhoisaa Deutschland, Deutschland über alles - rahapolitiikkaansa jääs Suomelle ainoaksi mahdolliseksi pelastusrenkaaksi ero EMUsta ja siirtyyminen itse hallittuun valuuttaan. Eivätkä tämän hallituksen "vastuullisten" kyvyt ja uskallus ainakaan siihen riitä.

Hakki kirjoitti...

Karl

Ei se missään tapauksessa mene oikeaan sisäiseen vaikka kuinka toivoisimme. Australian hallitus taisi olla ensimmäisten joukossa toteamassa, että Euroopan kysynnän supistuminen vaikuttaa negatiivisesti sen sen että maailmankaupan näkymiin? Nyt kuoroon on liittynyt jo monta muuta ja "Saksan vaalien" vaikutus näkyy jo muuallakin.

fun kirjoitti...

Yleisesti tunnutaan oltavan sitä mieltä, että Suomi ja Eurooppa ajautuu eteläisten maitten vuoksi vallitsevaan surkeaan tilanteeseen. Minä uskon vakaasti, että on olemassa suunnitelma, käsikirjoitus, siitä miten eurooppalainen kustannustaso ajetaan globaalisti kilpailukykyiseksi. Tuskin muunlaista mahdollisuutta onkaan vapaan kaupan aikakautena.
Eihän siinä mitään huonoa ole jos Eurooppa ja sen talous halutaan näin sisäisen devalvaation avulla pelastaa. Pitäisi vaan reilusti kertoa kansalaisille, että nousevan elintason ja lisääntyvän sosiaaliturvan laulut on laulettu ja nuotit on pantu nippuun.
Kun tämä suunta ja sen tarkoitus selviää kansalaisille joutuvat työväenpuolueet omituiseen valoon. Vaikka valta tulee työväestöltä niin voima kuitenkin porvareilta.
Poliittisella rintamalla nähdään, ettei kansa enää luota vasemmistoon ja kun tämä sisäinen devalvaatio on saatu päätökseen ei vasemmistoa enää ole. On vain kansalaisia, jotka tekevät tulosta henkensä edestä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sisäinen devalvaatio laskee suomalaisten palvelujen, tuotteiden ja kiinteistöjen hintojakin. Lähinnä devalvaatio iskee lainanottajiin ja hyödyttää tallettajia. Se on Suomelle ainut vaihtoehto, jota on pakko kannattaa, vaikka onkin asuntolaina.

Igor kirjoitti...

Jotenkin tuntuu, että luen fatalistien kirjoituksia. Ikään kuin jumala olisi säätänyt meille rangaistukseksi sisäisen devalvaation. Hurraa. Eikö todella mitään muuta keinoa enää ole? Ja ratkaiseeko se sitten meidän ongelmat? Tuoko se meille ison ja koko tasavaltaa pönkittäneen Nokian takaisin? Ja jo konspiratoriset salaliitotkin on tuotu esille kuinka heidän suunnitelmiensa mukaan meidän globaali kilpailukykymme 'palautetaan' ikään kuin meillä sellainen taikasauva olisi joskus ollut hallussamme. Ikään kuin me päästäisiin jollain tempulla kilpailemaan Eestin tai Puolan kanssa. Tai peräti Intian ja Bangladeshin :) Mutta kun se Olli Rehn ja euro ... eikä muuta voida.

Hakki kirjoitti...

Anonyymi, kiitti kommentista.

Miksi meidän pitäisi ehdoin tahdoin ajaa itsemme jälleen kerran samalle tielle, jolla nyt jo vaeltavat kaikki EMUn Välimeren maat? Vainko siksi, että poliittiset broilerimme eivät muuta mahdollisuutta suostu näkemään?

He ja vain he ovat vastuussa maassa noudatetusta lainsääännöstä, valtion velkaantumisesta, tekemättä jätetyistä rakenneratkaisuista kuten kunta- ja sote, jopa julkisen sektorin asettamisesta palkkajohtajaksi.

Miksi ihmeessä meidän pitäisi uudestaan käydä läpi 1990-luvun kauhut? Vainko siksi,että broilerimme eivät edelleenkään osaa muuta kuin hamuta itselleen ja puolueelleen valtaa?

Meillä ei ole entistä vientiteollisuuen pohjaa, ei uutta Nokiaa edes näköpiirissä, ei "lähes olematonta" valtion velkaa. Me emme yksinkertaisesti kestä uutta suoneniskua.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki ja muut,

Taloussanomissa oli joku kuukausi sitten aihetta käsittelevä kirjoitus

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2013/01/02/punainen-risti-euroopassa-tarvitaan-kriisiapua/201371/12

Kriisistä kriisiin tässä ollaan menossa eikä apua ole näkyvissä. Todennäköisesti palataan siihen ns. elintasoon, joka vallitsi 50-luvulla. Toisaalta ihan tervetullut takaisinkytkentä tähän "mikään ei riitä" -ilmapiiriin ja on erillä tahoilla totuttelemista kun perhe ei pääsekään lomalla matkkustamaan Thaimaahan vaan joutuu viettämään kesälomapäiviä ihan vain Pihlajasaaressa :-)

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

fun

Kun tiedät kuinka monta kertaa tämä hallitus on mokannut kansallisten, lähinnä verolainsäädännöllisten "päätöstensä" kanssa miten voit uskoa, että heiltä moisella juonella oleva käsikirjoitus luonnistuisi?

Jos taas he ovat ottaneet ulkomaisten poliitikkojen tai yrityselämän johtajien laatiman käsikirjoituksen toteuttaakseen, he syyllistyvät valtiopetokseen ja kansalaisten halveksuntaan. Lisäksi, heiltä puuttuvat henkiset eväät osata arvioida moista suunnitelmaa, ja mikä tärkeintä myös henkiset eväät siitä vastata. (Vaikka tämä tuskin heitä moisesta estäisi.)

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Mitä mieltä olet, voisiko funin mainitsema suunnitelma olla peräisin Bilderbergiltä? Kysyn ihan tosissaan, mutta perustele jos viitsit.

Kiinnitin siihen jo silloin huomiota. Ja ihan hyvä, että varautuvat. Kohta sitä kriisiapua tarvitaan myös Suomessa. On turha kuvitella, että Eurooppa olisi täynnä ihmisiä, jotka hyväksyvät itsensä riistämisen vaikka heissä ei ole muuta vikaa, kuin toimia puolueittensa johdattamana vaalista toiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Mitä mieltä olet, voisiko funin mainitsema suunnitelma olla peräisin Bilderbergiltä? Kysyn ihan tosissaan, mutta perustele jos viitsit. ++

Kyllä minulla tämänkaltainen käsitys on, mutta kyseessä on perctuntuma kun näistä kokouksista ei tietoa tihku. Ei kait noissa kokouksissa Katainen ja Urpilainen muuten ramppaisi ja nyt odottavat nämä juoksupoika ja -tyttö muhevaa palkkota merkittävän eu-viran muodossa.

Minulla on se käsitys, että koko länsimaista talousjärjestelmää ohjaavat bilderbergiläiset illuminaatit, johdossaan Rotschildit, Rockefellerit sun muut. Kyseessä on vuosisadan cusetus joka päätyy jonkinasteiseen fasismiin, joka taas on alkuna kolmannelle maailmansodalle.

tutkija Pohjanmaalta

fun kirjoitti...

Niin, kusetus tai ei, mutta mielestäni länsimaisilla talouksilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin alentaa tuotantokustannuksia ja roimmua mukana vapaakaupassa tai rakentaa uudestaan protektionismin barrikaadit itsensä ja halpojen totaalitaaristen halpamaitten väliin.
Mitä tulee tuohon hakin mainitsemaan valtiopetokseen niin totean niitä olevan EU-aikanakin tehtyjä jo melkoinen jono.
Toisaalta on vaikeaa uskoa, että meidän hallituksemme edes ymmärtäisi mihin tämä kiihtyvä kurjistuminen lopulta johtaa.
Odotellaan rauhassa. Saksa käy vaaleihin 22.9 ja EU ensi keväänä. Eiköhän näitten vaalien jälkeen nähdä miten EU:n ruoripyörää aletaan kiihkeästi pyörittää, jotta päästäisiin takaisin tulokurssille.

Hakki kirjoitti...

fun ja PohjanPoika

Kusetusta, sitähän tämä on, siitä ei ole epäilystäkään. Ja toki voi olla Bilderberg-porukan suunnittelema, mistä sitä koskaan tietää.

Mutta helpommin, olennaisesti helpommin ja tavisten kannalta vähemmin vaurioin onnistuisi kilpailukyvyn palauttaminen kurinalaisella euron inflatoinnilla. Riskit 1930-luvun toistumiseen kasvavat aivan turhan isoiksi.

Meidän suomalaisten kannalta lisääntyy myös se erityinen vaara, että meidät "ostetaan" autonomian aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Meidän suomalaisten kannalta lisääntyy myös se erityinen vaara, että meidät "ostetaan" autonomian aikaan. +++

Tuo on käynyt minullakin mielessä. Meidät nielaisee joko Venäjä tai EU. Kolmaskin vaihtoehto olisi, Pohjoismainen liittovaltio. Mutta siitä käydään aivan liian vähän keskustelua tässä EU-euforiassa. Yksinään taidamme olla liian heikko.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

EUssa ei taida olla ketään meidän alueestamme todella kiinnostunutta. Mietipä vähän. Ja mietipä miksi Ruotsi ja/tai Norja ja/tai Tanska ja/tai Islanti haluaisivat tämän rajamaan muuksi kuin puolustuspuskurikseen?

Sitäkö tämä meidän kultainen voimakaksikkomme haikailisi? Tuskin. Siellä mielessä väikkyvät korkeintaan EU-virat.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

taidat olla oikeassa. Maamme alue toimii vain puolin ja toisin puskurivyöhykkeenä. Vähän niinkuin Puolan kohtalo. Edellisissä sodissa saatoimme vielä pistää hanttiin, mutta tulevissa emme; aseet puuttuvat ja niiden määrä pidetään tarkoituksellisesti sellaisena että alueemme puolustaminen on vaikeaa. Ihan jalkaväkimiinoista alkaen.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Toivottavasti olen väärässä. Toivon totisesti.

fun kirjoitti...

"Edessä länsi,-takana itä...", noinko se meni,-vai päin vastoin. Sama se, lopputulos on kummassakin vaihtoehdossa sama.
Kyllähän Suomi on tärkeä jäsenmaa EU:lle. Olemme ainoa varteenotettava poronlihan tuottaja alueella.
Vai ostetaan meidät autonomian aikaan. Omat politiikkommehan ovat lahjoittaneet meille autonomian EU:ssa ja nyt alkaa olla vaarana, että menetämme senkin.
Liikasen Erkki totesi tuolla Heurekassa, että verotuksen painopistettä pitäisi siirtää kiinteistöjen ja maaomaisuuden suuntaan. Sehän se tästä vielä puuttuu, että tuottamattomista asunnoista ja kesämökeistä tehdään hirttosilmukka johon keskiluokka ripustetaan.

Hakki kirjoitti...

fun

Enpä ole Liikasen, sen naurettavamman, mielipiteisiin juurikaan painoa pannut aiemminkaan. Emmeköhän tästäkin miestä Mikkelistä saa pitkälti kiittää 1990-luvun ongelmistamme?

En ole väittämässä, että autonomian aika olisi ollut Suomelle vahingollinen. Monessa suhteessa juuri päin vastoin.

Mutta olen väittämässä, että itsenäisyys on - määriteltynä miten tahansa - monin verroin parempi. Meille suomalaisille. Joko osana Eurooppaa tai jopa siitäkin irrallisena.

Näille meidän veijareille on ilmeisesti aina tuottanut vaikeuksia nähdä metsä puilta. Metsä kun on monitasoinen ja salaperäinen, etten ihan inhimilliseksi väittäisi. Puu on puu on puu.

Mutta siitä, että Suomi EUn jäsenenä olisi tahdottomana oliona osana EUta saamme kiittää vain puolueitamme ja niitä edustavia poliitikkojamme. Nöyristelystä kun on tullut Maan Tapa.

Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ei hanki kirjoitti joku runoilija aikoinaan. Oikein kirjoitti.