perjantai 9. elokuuta 2013

Jos markkinat toimivat



  • Taloudessa,


kääntyisi USAn nettiurkinta oikeasti sitä itseään vastaan, mistä Tekniikka ja talous tänään raportoi artikkelissaan USA:n nettiurkinta iskee omiin - it-jäteille tulossa valtavat menetykset. Voimme toivoa, että näin myös kävisi siitäkin huolimatta, että sillä olisi vaikutusta vallitsevaan taloussotaan. Entinen "vuotajasuuruus", Pentagonin papereista yli 30 vuotta sitten kuuluisaksi tullut Daniel Ellsberg  lausui vuotamiskeskustelun painottumisesta sattuvasti: "Se on keskittynyt kokonaan totuuden kertomisen ja avoimuuden riskeihin. En ole kuullut mitään suljetun yhteiskunnan riskeistä, hiljaisuuden ja valheiden riskeistä." Nyt voimme ehkä odottaa vaikutusta myös pörssiarvoihin?


  • Kotimaan politiikassa,


ilmoittaisi Jyrki Katainen omasta ja hallituksensa erosta viimeistään maanantaina. Kun vähintään vuodesta 2008 asti, hänen johdollaan toteutettu "elvytyspolitiikka" hänen omankin arvionsa mukaan on osoittautunut virheelliseksi, olisi tämän vastuullisuutta ja vakautta korostaneen poliittisen broilerin korkea aika väistyä. Sillä uskottavuus sekä hänen että hänen muodostamansa hallituksen kykyyn luotsata Suomi turvallisemmalle pohjalle on kansalaisilta mennyt jo aikaa sitten. Näin siitä huolimatta, että vaihtoehdot eivät hyviltä näytä nekään. 






  • Kotimaan poliittisessa järjestelmässä, 


ottaisivat joko kansalaiset, tai vastuullisina kansanedustajina itseään pitävät poliitikot huomioon, mihin tilanteeseen maamme on ajautunut perustuslailla vahvistetun puoluevallan seurauksena. Perustuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä 1980/90-luvuilla, UKKn reinkarnaation pelossa puolueet rakensivat itselleen omaa valtaansa kasvattavan himmelin, joka viimeistään on johtanut sekä Tasavallan Presidentin että kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien kaventumiseen poliittisessa päätöksenteossa. Samalla se on irtaannuttanut puolueet kansan ohjauksesta ja siirtänyt vallan yksittäisten puolueiden puoluekoneistoille. Niistä taas ei ole demokraattisesti valittu, ensimmäistäkään.

Tämä järjestelmä, avustajineen, valtiosihteereineen, sihteereineen, erityisavustajineen ja poliittisinen suojatyöpaikkoineen ja kaikkinen muine tukineen niin kuntien, kuntayhtymien, kunnallisten yritysten ja valtion piirissä tulee meille yksinkertaisesti liian kalliiksi. Viimeisimpänä aikaansaannoksena on, tähän aikaan äärimmäisen huonosti sopivan kunnallisen puoluetuen valmisteleminen. Meillä ei ole näin kalliiseen koneistoon varaa. Vähempikin riittää. Paljon pienempi. Ja halvempi.





Ja lopuksi osallistumistani muun median sivuilla kansalaiskeskusteluun ajankohtaisista aiheista.



Hallituksen olisi huomattavasti hyödyllisempää tarttua tähän yritys- ja talouselämämme painolastiin, kuin vääntää kättä muutamasta sadasta miljoonasta Kankkulan kaivoon predestinoidusta "elvytysvarasta". Lisäkauneutena se, että onnistuessaan toimi vähentää myös virkamiestyötä. Vaikkei ehkä ihan yhtä paljon, niin paljon kumminkin.




"Ei voi ajatella, että hallitus jatkaisi vaalikauden loppuun jonkinlaisena toimitusministeriönä lykäten ja kärjistäen ilmiselviä ongelmia", Sailas kirjoittaa." Kyllä voi, on tähänkin asti ja mikäs tämän menon muuttaisi?

Onko Sailas jo noin ehtinyt todellisuudesta etääntyä? Meillä on vallinnut poliittisen pysähtyneisyyden kausi vähintään jo kesästä 2008, siis yli 5 vuotta ja virkamieshallinto jo sitä ennen.  Mikään ei osoita, että poliittinen rälssimme olisi herännyt havaitsemaan Suomen todellisen tilanteen. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/08/juhlat-on-nyt-juhlittu.html

Muiden EMUn reunamaiden tavoin myös Suomi on hyvää vauhtia kulkemassa kohti EUn ja IMFn betonista pelastusrengasta.



Suomen päätöksentekijät tarvitsisivat nyt työrauhan ja muuta ajateltavaa.

Suomi tulee toimeen ilman Guggenheimia, mutta Guggenheim ei tule toimeen ilman Suomea? Siltä tämä tuputtaminen alkaa tuntua.http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2012/01/poliittinen-paatos-tapaus-guggenheim.html Ja varsinkin nykyisessä talouden tilanteessa toivoisi päätöksentekijöiden vähitellen keskittyvän olennaisten asioittemme ratkaisemiseen.



[quote]Kataisen katastrofihallitus pitäisi kaataa, kun tuo tollo ei itse tajua![/quote]
Kuka sen kaataisi, kun sen paljon mainostettu vastuullisuus ei kata hallituksen kaatumista? Kapinako? Armeija? Puolueista on tärkeämpää jatkaa peliä.

Nämä kakarat eivät edes ymmärrä mitä heidän vallassa pysyminen kansalaisille ja maalle maksaa.



Pieni maa ja pienet markkinat? Pieni ja kateellisten valjastaman verottajan maa? Pieni maa ja liian pieneen tyytyvät, visiottomat johtajat?

Ei Nokia kustannuksiin, eikä varsinkaan henkilöstökustannuksiin kaatunut. Kyllä syy on syvemmällä.



Tässä on keskeisin ongelmamme. Ja syy, miksi kärsimme, on puolueiden irtaantuminen kansan tahdosta 4 vuodeksi. Sen taas mahdollistaa "parlamentarismi", jonka olemme antaneet kehittyä puolueiden parlamentarismiksi. Yksittäisten kansanedustajien vastuu kansalaisille on hävinnyt kokonaan.

Vastauksena kommenttiin: Alkaa riittää 6.8.2013 15:49

Koko eduskunta on jo alittanut riman. Suomi on uppoamassa eikä mitään hyvää ole kahteen vuoteen saatu aikaan, vähän vaan heitetään välillä massia ulkomaille ja sillai. Silti totaalisen epäonnistunutta hallitusta ole vielä saatu vaihdettua. Munattomia ovat koko joukko, ja kansa kärsii.



Kannattaa muistaa, että kyse ei todellakaan ole työttömille tarkoitetusta rahasta. Kyse on työttömyyden Hoitoon tarkoitetuista rahoista, joilla hyödytetään TE-keskuksen kanssa sopimussuhteessa olevia kouluttajia ja konsultteja. Lisäksi poliitikot ostavat sillä itselleen omaatuntoa ja yhteiskuntarauhan säilymistä.  Rahat kaadetaan siis siihen Kankkulan kuuluisaan pohjattomaan kaivoon, entisten täsmätemppujen tapaan.

Eipä voi muuta, kuin yhtyä nimimerkki Patruunan toivomuksiin.



Kesäloman tämänkertainen hyöty on ollut kriisitietoisuuden lisääntyminen. Poliitikoissa,  siis päättäjissä valitettavasti vasta nyt. 

Vielä valitettavampaa on havaita, että samojen poliitikkojen keskustelu ohjautuu siihen epäolennaisuuteen, minne osoitetaan ne vielä kohdistamattomat pari sataa miljoonaa "elvytysvaraa". Oiva osoitus poliittisen järjestelmämme tasosta ja kyvyttömyydestä hoitaa tehtäviään.

Paljon sellaista on kuitenkin tekemättä, jota ei voi tehdä muu kuin poliittinen päättäjä. Esimerkkinä vaikka  se lupa ja raportointikierre, josta Talouselämä eilen kirjoitti. 

http://www.talouselama.fi/uutiset/suomen+yritykset+ovat+lupa+ja+raporttikierteessa++hintalappu+2+miljardia+euroa/a2197419?commentId=380990&pageNumber=1#comment-380990 

Eikä maksa mitään. Säästyisivät nuo pari sataa miljoonaakin samalla.

Kaiken kurjuuden keskellä on syytä muistaa, että Nokia ei kaatunut sen paremmin suomalaisen työn kalleuteen, kuin edes työnantajamaksujen suuruuteen.



Ministerinä, valtionvarainministerinä ja nyt pääministerinä vuodesta 2007 toiminut broilerlahjakkuus toteaa huolensa aloittamastaan ja noudattamastaan politiikasta. "Suomi ottaa velkaa tolkuttoman paljon."  (Julkisen sektorin velkaisuus ryöstäytyi kasvuun 2008.)

Parlamentaarisessa demokratiassa olisi mahdollista, että moisen sanoja itse ymmärtäisi erota. Meidän suomalaisessa politbyrokratiassa ero ei käytännössä ole edes mahdollista, siitä ovat puolueet pitäneet huolta jo perustuslakia muuttaessaan. 

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/04/moneen-kertaan-testattu-j-kataisen.html 

Ei, vaikka sekä hänen oma ja hallituksensa uskottavuus on kansan silmissä jo aikaa sitten hävinnyt.



Kovin helposti meiltä nyt todella unohtuu, että ei Nokia kaatunut kustannuksiin, sen paremmin palkkakustannuksiin kuin työnantajamaksuihinkaan.

Uutta Nokiaa on turhaa enää haikailla, mutta uutta on mahdollista luoda. Ja pienissä olisi Suomen turva, jos niitä riittävästi onnistutaan luomaan. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/05/pienessa-suomen-turva.html

Vastauksena kommenttiin a1234

Suomalaiset johtajat osaavat katsoa vain halpaa tuntihintaa. Siksi valmistusta ja nyt myös suunnittelua on siirretty halpamaihin. Kuitenkin NSN:n tekemä tutkimus osoittaa, että suomalainen ohjelmistoinsinööri on tuottavampi kuin intialainen. Suomalainen ymmärtää mitä pitää tehdä ja tekee kerralla oikein.

Kun työ on siirretty halpamaihin ja suomalaiset osaajat kortistoon, osaaminen katoaa, eikä se palaa taikaiskusta heti.



4 kommenttia:

Karl Fransen kirjoitti...



Hakki.
Palapelit vaativat peliin tarvittavien palikoiden kaikki palikat ja sittenkään niistä ei saa yhtenäistä kokonaisuutta, ja vain siksi, että käytämme Demokratian vanhentuneita ja loppuunkuluneita, ”jokaisella on äänioikeus” palikoita. ”Äänioikeudet” voivat rakentaa uutta vain silloin kun tulemme näkemään, että abstraktiset, puolue mielipiteet uskomusten maailmasta, eivät voi toimia ja siksi tulisi jättää sinne mistä ne ovat lähtöisin, eikä esitellä ”totuuksina” kuten nyt teemme. Ehkä toistan liiankin usein ”mielipiteistä” ja niiden käyttökelvottomuudesta reaalimailman toiminnoissa, mutta jos asiaa, mielipidettä, katsotaan tosiläheltä, sillä hajoitetaan se vähäinenkin yhteisymmärrys mitä meillä on. Mielipiteiden tärkeys, abstraktisella tasolla, mitä kaikki uskomukset ovat, ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan, jollei muutosta anneta tapahtua, ihmiskunnan ikuinen tuhoava taakka. Sitä taakkaa ei voida poistaa vastakkaisten uskomusten avulla, olipa ne sitten kuinka taivaallisia tahansa, vaan, kuten olemme nähneet, lisäävät ihmisen rappeutumista ja kurjuutta.


Hakki kirjoitti...

Karl

Tässä asiassa olemme todella varsin kaukana toisistamme, kuten tiedät. Kun minun mielestäni demokratia edelleen on vähiten huono kaikista niistä yhteiselämän ja sen hallinnan menetelmistä mitä ihminen on tähän mennessä kokeillut.

Jo ajatuskin ihmisestä ilman mielipiteitä, ja oikeutta niitä vapaasti ilmaista puistattaa. On kuin kyseessä ei enää olisi ihminen ollenkaan.

Karl Fransen kirjoitti...



Hakki.

Pidätkö ”vähiten huonoa” parempana kuin huonoa? Huonoja enemmän tai vähemmän on pelkkä vertailu muoto, eikä suinkaan parempi. Parempaa emme voi tuntea ennenkuin pudotamme ”huonot” pois, ja niitä ei vain noin helposti heitetä nurkkaan. Ja jos niin teemmekin, niin jouidumme menemään itse mukana koskapa emme ole erillisiä siitä mitä teemme ja ajattelemme.
Jos olisikin, kuten sanoit ”ihminen on kokeillut”, eikä jäänyt asumaan kokeiltavansa kanssa, niin silloin mentäisiin johonkin uuteen, jollei muuhun, niin ainakin toiseen kokeiluun, toisella tasolla. Näinhäm emme ole kyenneet tekemään, emmekä koskaan voi kyetä, niin kauan kuin emme uskalla heittää pois vanhaa kokeilua.

Uskominen johonkin, kuten demokratiaan, ilman jatkuvaa analysointia, tulee spekuloivan ajatuksen tuloksena ”happamaksi”, ja kuten olet havainnut, sitä ei voida korjata keinottelevan ajatuksen avulla ”vähemmän huonoksi”. Demokratian ”hyvyys” on kulahtanut loppuun ja rakentamalla siitä ”parempaa”, niillä perusteilla mihin demokratia perustuu, miljonien ihmisten eriäviin mielipiteisiin, on mielikuvuksellista hulluutta. Demokratia, kuten hyvin tiedät, on idealisoitu kuva jostakin jota kuvittelemme mahdolliseksi, mutta jos itse olemme ”mahdottomia”, mikä ei ole harvinaista, niin onhan itsestään selvää, että mitä teimmekään ”mahdottoman” itsemme puitteissa, on senkin tekemisen tuloksen oltava mahdotonta.

”Jo ajatuskin ihmisestä ilman mielipiteitä........” Puhumme mielipiteistä ideologisina ilmiöinä, kuten poliittiset ja uskonnolliset ovat, emme teknillisistä. Teknillisissä mielipiteet ovat portaita ylös, uskomuksissa ne ovat pehmeitä mattoja jotka nykäistää alta pois uuden mielipiteen avulla. Teknilliset mielipiteet ovat realisointiin mukaituvia, niitä voidaan muuttaa ja korjailla tarpeen vaatiessa. Mutta kuinkas on käynyt uskomuksien, poliittisten ja uskonnollisten, käsite rakenteisten, ne ovat huonontuneet, rappioituneet, beyond repair, ja mitä enemmän niitä korjaillaan ”olosuhteisiin sopiviksi”, sitä nurinkurisempia niistä on tullut.









Hakki kirjoitti...

Paras on hyvän vihollinen ja joskus se on vähiten huono kaikista tarjolla olevista tai kehitettävissä olevistya vaihtoehdoista. Jos on pakko valita, ja joskus on se on valittava.

Viimeisten luonnontieteellisten tutkimusten mukaan miehen dnan mukaan polveudumme yhdestä "kantaisästä" noin 120 000 - 150 000 vuoden takaa. Eiköhän siinä aikana ole ehditty jo kokeilla kaikenlaista, jopa asuen kokeitavansa kanssa, uskaltanut heittää kaverinsa nurkkaan ihan riittävän monta kertaa.

Demokratiasta olemme jo ihan riittävästi kättä vääntäneet pääsemättä puusta pitkälle. Eiköhän jätetä se jo. Samojen väitteiden ja vastaväitteiden toistuva esittely ei juuri mihinkään johda.

Sama taitaa koskea myös mielipiteitä?