Kansainvälisen politiikan absoluuteista

27.8.2008 12.07 | hakki47 | Politiikka, Puolustaminen, Itsenäisyys, Johtaminen

Heinäkuussa International Institute for Strategic Studies (IISS) uutisoi, että Suomessa on eniten tykistöä Länsi-Euroopassa. Yhteensä 1389 tykkiä ja raskasta kranaatinheitintä. Varmaan ihan tarpeeseen, jopa asiasta aiemmin ”viihteellisen” kommentin antanen brittiläisen puolustuspolitiikan asiantuntijan mielestä, näin Georgian oppien jälkeen.

En tiedä kuinka tarkkoja luvut ovat. Uskoisin ne aika todennäköisiksi.

Jos ajattelen nämä sirotetuiksi itärajalle se tekee runsaat 1 per kilometri. Muistaakseni 9.6.1944 Neuvostoliitolla oli Kannakselle keskitetty tykistöä keskimäärin noin metrin välein. Ja Venäjän nykytykistö on kuulemma jossain 26 000 luokassa.

Kun en tiedä missä määrin tykistöä voi järkevästi käyttää rannikkopuolustukseen en ryhdy edes laskemaan keskiarvoja rannikko- ja länsirajoillemme. Ruotsin tykistö lienee hetkeksi muisto vain? Norjan rajalle rautaa kai saataisi aika kivasti. Natolta puolustautuaksemme?

Miksipä ei? Siis, jos NATO päättäisi kimppuumme hyökätä. Kansainvälisessä politiikassa kun ei ole absoluutteja, ei ystäviä. Vain intressejä. Me nimittäin haluamme pitää huolta tästä 333.000 neliökilometristä ja pitää sen suomalaisena. Mutta ”oikeammin”, pitääksemme samalla huolta siitä, että ei ainakaan meidän alueemme kautta Venäjää, tai muitakaan naapureitamme vastaan voi hyökätä.

Millään aikavälillä ei maamme puolustus voi rakentua sen ajatuksen varaan, että voisimme voittaa suurvallan keskittyneen valtausyrityksen. Meiltä loppuvat resurssit. Me voimme voittaa yksittäisiä taisteluita ja ennen kaikkea aikaa. Tähän mennessä sillä on tultu toimeen 90 vuotta. Koska ”hyvän sään aikana” päätimme olla NATOon liittymättä, on sillä nyt tultava toimeen, jatkosakin.

Nyt on sitten korkea aika miettiä miten se tehdään, jos poliitikkojen ja korkeimpien virkamiesten ajatukset olisi jo rakennettu NATOn tai EUn ns. turvatakuitten varaan (Mihin en sentään saata uskoa, vaikka en kyllä ihmettelisi.) Keskitytään mekin huolehtimaan ensin itsestämme. Pyllistelemättä sen paremmin itään kuin länteen. Eikä mihinkään muuallekaan. Vain siten voimme auttaa ja tukea muitakaan.

Yksin jäämisessäkin kun on monia etuja ja mahdollisuuksia. Ei siis auta miettiä heikkouksia ja mitä meiltä puuttuu. Sillä ei voiteta taisteluita eikä edes aikaa. Sen sijaan toimintavaihtoehtojen rakentaminen sen varaan mitä meillä on ja missä suhteelliset etumme mahdollisiin vastustajiin nähden ovat suurimmat, saattaa avata hyviä puolustusmahdollisuuksia.

Tärkein kun sittenkin on tahto.

Pysyvä linkki | 2 kommenttia »