sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Pääministerin lähtö on vaalin syy



Jos pääministeri vaihtuu on myös hallituksen vaihduttava.

Kun Matti Vanhasen polvi(?) aikoinaan kipeytyi lähtivät puolueet - erityisesti kokikset, kepulit, viherpiipertäjät ja ruåtsalaiset - aikoinaan siitä, että Kepun puoluekokous on oikea instanssi päättämään Suomen pääministeristä. Kallin källistä 2008 alkanut hallituksen toimitusministeriötaival jatkui, edelleen toimitusministeriönä, yhden Marin verran.

Kansalaisten turhautuminen ns. vanhojen puolueiden itsevaltaisuuteen purkautui sitten seuraavissa vaaleissa Jytkynä. Sen seurauksia on tämän nykyinen hallitus pelännyt nyt jo kolme vuotta. Ehkä voi olla vähän liikaa väittää, että toimimalla kuten puolueet ennenkin ollaan oltu tyypillinen virkamieshallitus - ilman siihen kytkettyä ministerien ammattiosaaminen ajatusta - mutta ei paljon puutu. Visio, uskallus ja maan johtajuus ovat kuitenkin olleet kateissa koko ajan. Kansalla ei toivoa ole, kun korvat eivät kuule.

Kapteeni poistuu viimeisenä
Kuva: http://kuvat.kaleva.fi/cartoons/6fd159d64d3d4dfaaf17c33c0d5d37a0.jpg

Nyt, kun Jyrki-boy lähtee tavoittelemaan uusia haasteita ja näin tehdessään ei ole enää puolueensa puheenjohtaja puolueet, aivan ilmeisesti ovat hyväksymässä ajatuksen, että kokiksien puoluekokous on oikea paikka päättämään Suomen pääministeristä. Business as usual. Oikein taas pelottaa ajatellakin kuka siltä meille annetaan.

Olen useassa yhteydessä kuvannut Suomen versiota demokratiasta politbyrokratiaksi, puoluepukareiden, -broilereiden ja byrokratian luomukseksi hallita kansakuntaa. Nykyisessä tilanteessa kuva on jälleen kirkas. Vaikka kansakunta on enemmän tai vähemmän polvillaan - sekä henkisesti, poliittisesti että taloudellisesti - vaikkei sitä komissaaripaikan menettämisen pelossa(?) vielä myöntää halutakaan, puolueet katsovat voivansa jatkaa hallinnointia kuten tähänkin asti. Ehkäpä jytkyttäjäkin nyt uskaa joukkonsa vallan kahvaan opastaa?

Pääministerin henkilö on pääministerivaaliksi muodostuneissa eduskuntavaaleissa kansan asia, ei yksittäisen puoluekokouksen. Kun pääministeri vaihtuu on koko äänestäjäkunnan saatava sanoa kantansa. Ansaitsemme kansana uuden alun, uuden vision, uuden suunnan. Sen legitimaation voivat antaa äänestäjät vain vaaleilla.

Uudet eduskuntavaalit heti, nyt.



6 kommenttia:

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Meillä on jo uusi suunta ja se on vessapöntöstä alas.

Kansa valitsi protestina broilerikulttuuria vastaan eduskuntaan lauman persuja, joiden ajatukset askartelevat maahanmuuttopolitiikan, maanpuolustuksen ja aselainsäännön parissa. Muu ei oikein jaksa kiinnostaa, mutta toisaalta SMP:n jäämistön yritykset estää puoluetta muuttumasta yhden asian liikkeeksi vituttavat.

Nyt on käynnissä kova kalabaliikki Soinin kirjassa, jossa sanottiin asiat niin kuin ne ovat. Se on muka omaan pesään kusemista, vaikka haukutut ovat lorotelleet omaan pesään jo vuosia. Muutama tapaus selvästi hakee sillä näkyvyyttä kun muita edellytyksiä edetä uralla ei oikein ole.

Protestina edelliselle protestille myös muiden yhden asian liikkeiden kannatus on kasvamassa. Persu-vastainen media tuo väsymättä esille punavihreitä putkiaivoja, äärivasemmistolaisia putkiaivoja ja anarkistisia putkiaivoja. Myös jupeilla ja heinäkengillä on havaittavissa paineita trendikkään putkiaivoistumisen suuntaan.

Kokonaiskuvan hahmottaminen on niinku ihan last season ja semmoiseen syyllistyvä on paleokonservatiivi ja muutenkin tuhma ihminen.

Eli tulevaisuus on tuomassa tullessaan putkiaivojen hyökyaallon, joka kykenee muuttamaa aiheen kuin aiheen tappeluksi, jonka osapuolista yksikään ei tajua mitä on tekeillä. Kaikilla on omat muutamat dogminsa ja maailman toiminta yritetään selittää kokonaisuudessaan niiden kautta.

Kun keskusteleminen ei johda mihinkään, alkaa nyrkki puhua.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Olen sanonut ennenkin ja toistan saman nyt; emme tarvitse uusia puolueita vaan itsenäisiä,
kansakunnan kokonaisetua ajavia kansanedustajia. Siihen nykyiset puolueet riittäisivät ihan hyvin. Itse asiassa niitä on, kaikilla rationaalisilla mittareilla liikaakin.

Muistat varmaan mitä äänestän joka vaaleissa? Ehdokaani on JOKU MUU. Syynä on, että puolueet eivät todellakaan ole ratkaisu kansakunnan tilaan. Ne ovat keskeisin ongelma. Ne ovat siirtyäneet itselleen suuren osan siitä vallasta, joka kuuluu kansalaisille.

Me emme myöstään tarvitse joko putki- tai tippaleipäaivoja. Tarvitsemme kaikkia. Niistä meidän on yhdessä työstettävä kokonaisuus, jota nykyisin kutsumme Suomeksi.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Kai me tarvittaisiin vaikka mitä, mutta putkiaivoja olemme saamassa.

Rintamalinjat pyritään muodostamaan pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan, jotta saataisiin kasaan mahdollisimman suuri joukko, jonka voimalla sitten jyrätään tahto läpi.

Aivojen käyttäminen ei ole hyväksyttävää, koska se vain hajottaa rivejä kun porukka tajuaa mitä se on tekemässä ja mitä seurauksia sillä on.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

No juu. Niinhän me "tietysti" olemme. Etuja jaettaessa näin aina käy, ja sitähän jakovaran etsijät vain osaavat.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä Suomi on niin turvallinen maa, että politiikot saavat soittaa sitä ilman ulkopuolista uhkaa.
Häikäilemätöntä edun keruuta tämä suomalainen poliittinen järjestelmä.
Kun homma alkaa tympiä ja rahaa on tullut riittävästi niin homma jää kuin koiralta paska.
Kyllähän meidän veronmaksajien on löydettävä joku systeemi millä tämä kansalaisia halveksiva järjestelmä saadaan loppumaan.

Hakki kirjoitti...

Anonyymi, kiitti kommentista

Onhan meillä mahdollisuus, yksi ainoa rauhanomainen. Muistaa käydä äänestämässä - milloin sitten seuraavat vaalit ovatkin - ja äänestää tyhjää. Itse kirjoitan lippuun JOKU MUU.

Uudet puolueet eivät ole ratkaisu, sen ovat osoittaneet jo kristilliset, viherpiipertäjätja viimeksi persut. Tarvitsemme järjestelmän, jossa puolueiden ei anneta mestaroida kansanedustajien tekemisiä.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2009/11/poistetaan-puolueilta-oikeus-edustaa_4.html

Muuta tapaa saada puolueet rauhanomaisesti luopumaan itselleen haalimasta vallasta ei tule koskaan. .