torstai 2. toukokuuta 2013

Torstaiko toivoa täynnä? Ja paskat.




Euroopan Keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi ilmoittaa tänään mm. mitä se aikoo tehdä euro-aluetta uhkaavan kysyntälaman ja kriisimaiden velkaantumisen estämiseksi tehdä. Odotusarvona on, että korkoa pudotetaan 0,25 %.



Sitä, mitä Draghin pitäisi, poliitikoista irrallisena itsenäisenä keskuspankkiirina tehdä, hän ei voi tehdä. Sillä, mitä hän voi tehdä, taas ei enää ole mitään merkitystä. Kaikista vähiten kriisimaissa, jossa rahan määrä ja liike ovat loppumassa. Jos hän ilmoittaa vain koronlaskusta, miten paljon tahansa, se on kaikille epäilijöille todiste siitä, että EKP ja hän tekevät mitä Deutsche Bundesbank käskee. Sillä eihän Darghi tyhmä ole.

Se mitä euro-alueen taloudessa tarvitaan, on vahva usko kysynnän kasvuun. Sitä ei saada aikaan koronalennuksilla, kun varaa on vain 0,75 %-yksikköä.  Vaikka kaikki alennusvara käytettäisi kerralla, se ei vaikuta mihinkään, eikä ainakaan sillä missä pitäisi.

Talous on saatava käyntiin Kreikassa, Portugalissa, Irlannissa, Espanjassa ja pidettävä huoli siitä, että se ei edellisten tavalla pääse rojahtamaan Kyproksessa, Sloveniassa,  Italiassa, niin ja Ranskassa. Pelastuspaketit eivät vaan auta, kun niiden sisältö imetään suurten valtioiden pankkien taseita parantamaan.

Valuutan vakaus, siis inflaatiotaso, jota EKP on pantu vartioimaan on enintään 2%.  Se on nyt 1,2%. Inflaatio siis ei ole akuutti ongelma. Ongelma on kysyntä, sen katoaminen. Se tappaa euro-alueen talouden, myrkyttää muidenkin EU maiden kasvun ja leviää sen jälkeen holtittomasti maailmantalouteen, koska Buban filosofia "Schuld ist Sünde" tappaa vähitellen kaiken kasvun.





Nykyisen kaltainen valtiontalouksien leikkaaminen ei lyhyellä aikavälillä ole aivan selvästikään mahdollista. Pidemmällä aikavälillä se on pakko. Mutta ellei kasvua saada aikaan, eikä sitä saada jos ei ole kysyntää, välttämättömän velan kasvu tappaa lopulta kansallisvaltiot.

Kysynnän shokki-käynnistäminen on välttämättömyys. Vai se voi herättää massat. Siksi EKPn uudeksi vakaustavoitteeksi on asetettava nykyistä selvästi korkeampi taso. Sanotaan vaikka 5%. Näin synnytettävä uusi raha on ohjattava erityisesti kriisimaille, niiden pitkän ajan kehitysinvestointien toteuttamiseen tavoilla, joiden avulla raha myös pitkään alueita työllistää.

Eikä välttämättä olisi huono ajatus ollenkaan antaa jokaiselle euro-alueen kansalaiselle vaikkapa 500 euron lahjus, kysynnän käynnistämistalkoisiin. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/04/nain-ratkeaa-euro-kriisi.html

Tämä ei tarkoita, että kriisivaltioiden ei tarvitsisi jatkaa rakennemuutoksiaan ja julkisen sektorin leikkauksiaan. Päinvastoin. Mutta makrotaloustiede on tässä mittakaavassa massojen psykologiaa, ei yksittäisten tekijöiden vaikutusten kausaliteettia ”nolla pilkku millään” tasolla.

Eihän tämä linja luonnollisesti meille pohjoisen protestanteille kelpaa, Suomi mukaan luettuna. Meillekin velka on edelleen synti ja häpeä. Vaan kun vaihtoehtona on vähintäänkin kysyntälama Euroopassa, mahdollisesti sen tarttuminen maailmantalouteen, kriisimaiden työttömyyden ja velkojen kasvu välttämättömien uusien pelastuspakettien seurauksena, jotka protestanttinen pohjoinen joutuu antamaan vähintään takuutuksina, kannattaisi ehkä sittenkin miettiä vielä kerran? Sillä ellei synny kysyntää, ei velkoja voi maksaa. Kukaan. Koskaan.


Vuotuinen 5% inflaatio ei ketään tapa, ei ole koskaan tappanut. Siitä meillä on aiempaa näyttöä. Jatkuva BKTn pieneneminen tappaa terveimmänkin valtion ja erityisesti kansalaisten uskon poliittiseen johtoon, demokraattiseen järjestelmään ja tulevaisuuteen. Siitäkin meillä on aiempaa näyttöä.


2 kommenttia:

Karl Fransen kirjoitti...


Hakki.

Kyllä Sinulla uskoa näyttää riittävän. Mutta maailma muuttuu ja siinä muuttumisessa on oltava mukana, tahtoipa tai ei. Mukana oleminen tietää muuttumista myöskin meissä ihmisissä ja ollakseen mukana, onkin ITSE muututtava ensin, enenkuin mitään radikaalista muutosta voi tapahtua ulkopuolisessa, olipa kysymys rahasta, tai ns. henkisistä arvoista. Itsehän rakennamme kaiken aineellisen ja ei-aineellisen. Noiden arvojen varassa ja avulla rakennamme niin omaa kurjuuttamme samoin kuin hyvinvointiamme. Dualistinen mieli jakaa ajatuksen logiikan toinen toistaan vastaiseksi illuusioksi ja tuloksena on kaikki se jonka kanssa tässä sitten painiskellaan. Kysymys on pelkästään siitä, että haluammeko katsoa asioita reallisessa perspektiivissä, jossa itse olemme päätekijänä, muilla apinoilla kun jostakin sattumanvaraisesta syystä kehitys pysähtyi. Homo sapienssi meni hiukan pitemmelle, mutta niin tehdessään jäikin kahdenvaiheille - miettimään. Haluamme muutaa maailman, mutta maailma ei koskaan voi muuttua muuttumatta itse ensin. Emme ole tästä kaikesta erillinen, vaikka niin kuvittelemmekin, vaan eroittamaton osa, jossa tietämättömyydessämme, dualistisesta olemuksestamme, rikomme ja rakennamme. Sanomme, olemme evuluuttion kahleissa, ja niin sanoessamme emme tee mitään tilanteen korjaamiseksi, siitäkin huolimatta, että olemme täysin tietoisia välinpitämättömyyden seurauksista.

Hakki kirjoitti...

Karl

Niin kauan kuin on uskoa, on toivoa. Vai oliko se toisin päin?

Olipa nyt miten päin tahansa, maailma muuttuu täysin siitä riippumatta mitä mieltä minä siitä tai sen muutoksen suunnasta olen. Minäkin muutun. Mutta kirjoittamalla omat näkemykseni vaikkapa tälle blogille, minulla on mahdollisuus kumpaankin. Ja saamalla pitää ikiomat pienet marmorikuulat tuolla korvien välissä liikkeellä. Eikä maksa muuta kuin aikaa.