- “The GDP (Gross Domestic Product) of the poorest 48 nations (i.e. a quarter of the world’s countries) is less than the wealth of the world’s three richest people combined. 1 billion children live in poverty (1 in 2 children in the world).”
Joskus 1960-70 luvun taistolaisaikaan kokikset lanseerasivat aatteekseen sosiaalisen markkinatalouden. Taisi olla vielä Rihtniemen aikaa? Vastapainona silloiselle ajattelun valtavirralle se tuntui hyvältä.
Käsittääkseni se olisi ollut mahdollinen. Toteutettiinhan sitä aika hyvällä menestyksellä Saksan Liittotasavallassa ja myöhemmin Saksassa. Ja vaikka meille ihmisille minimit ja maksimit ovat aika helppoja, optimit, niiden arvolähtöisyydestä johtuen, ovat hankalia. Ei kyseessä kuitenkaan välttämättä ole tulen ja veden yhdistelmä, ei valinta yhteisen hyvän tai yksilön hyvän välillä.
Olematta puoluepoliittinen teoreetikko hahmotin sen näin: Yksilöt tarvitsevat yhteiskuntaa, sen lakeja, sääntöjä, instituutioita ja rakenteita, jotta mahdollisimman monet voivat toteuttaa omaa itseään, arvojaan, taitojaan, taipumuksiaan mahdollisimman tehokkaasti ja samalla yhteiseksi hyväksi. Varsinkin demokraattinen yhteiskunta perustuu kansalaisten tahtoon. Yhteiskunta on ihmisiä varten - eikä kuten silloinen muoti tuntui edellyttävän - yksilöt ovat yhteiskuntaa, erityisesti sen johtajia varten. Ja niin kai se, ordoliberalismin nimellä Saksassa toteutui?
Sosiaalinen markkinatalous ei sitten toteutunut. Siis Suomessa. Kun kokikset pääsivät valtaan toteutettiin ensin hallittu rakennemuutos ja nyt edistetään globaalin liberalistisen markkinatalouden toteuttamista. Nykyisestä markkinataloudesta sosiaalisuus on hyvin, hyvin kaukana. Selvästi kyseessä on sosiaalidarwinistinen markkinatalous, jonka huipennuksen voi olla vain oligarkkien markkinatalous ja lopputulemana plutokraattien diktatuuri.
Kun taistolaiset halusivat valtaan bolshevikkien työläisistä muodostaman etujoukon (tai oikeastaan stalinistisen kommunismin) kokikset ovat nyt, tuloeroja kasvattamalla ja eriarvoistusta suosimalla, ajamassa rikkaita oligarkkeja yhteiskuntamme johtajiksi. Määritelmän mukaan vähemmistöjä kummatkin. Näin se maailma muuttuu.
Ihan samalla tavalla kuin silloin, mietin asiaa dikotomian avulla, pitäisi mielestäni asettaa suurissa valinnoissa ensin musta valkoista vastaan selvittääksemme, mihin suuntaan meidän tulisi yhteiskuntaa ja itseämme sen osana nykytilanteesta edelleen kehittää. Siis:
- Onko yksilö yhteiskuntaa vai yhteiskunta ihmistä varten?
- Elämmekö me tehdäksemme työtä vai teemmekö työtä elääksemme?
- Onko raha arvon mitta ja vaihdon välinen vai arvo sinänsä, pelimerkki?
- Elääkö yksilö finanssisektoria vai finassisektori yksilöä varten?
- jne.
Kun olen itselleni hahmottanut yhteiskuntien kehittymistä olen kuvitellut jatkuvasti, vaikkakin hyvin hitaasti tasaantuvaa sini-aaltoa. Jos 60 – 70-lukujen vasemmistohihhulointi muodosti aallon toisen käännekohdan, oligarkkinen markkinatalous muodostaa toivottavasti toisen.
Missä vaiheessa nyt olemme? En tiedä. Mikä sitten näistä on tällaisen taviksen kannalta vähemmän huono? En todellakaan tiedä. Pitäisikö meidän huolestua? ? ?
Lopuksi:
PS.
Sattuneesta syystä mielessä pyörivien ajatusten kirjaamiseksi antoi hyvän pohjan viisi vuotta sitten julkaisemani artikkeli Markkinoiden nimeen, jota tässä olen hieman ajankohtaistanut.
9 kommenttia:
Hakki,
+++ Kun olen itselleni hahmottanut yhteiskuntien kehittymistä olen kuvitellut jatkuvasti, vaikkakin hyvin hitaasti tasaantuvaa sini-aaltoa. +++
Darvinismin innoittamana maantieteilijänä minä taas näen ilmiöt, muutokset sukkessiivisina, jolloin jokainen kehitysvaihe päättyy katastrofiin. Klassisena esimerkkinä metsän kehitys, joka aina päätyy metsäpaloon ja sitten alkaa taas tuhkasta uusi kehitysvaihe. Aaltomuoto tuolloin olisi "sawtooth wave"
http://en.wikipedia.org/wiki/Sawtooth_wave
ja että tuossa kehityskulussa olisimme nyt käyrän huipulla, pudotuksen reunalla.
Parasta pitää hatusta kiinni, sillä kohta pudotaan ja kovaa.
Mutta tämä ei mene tavikselle jakeluun, suuren laumana uskotettelemme toisillemme, että tulevaisuus on menneisyyden jatkumo samalla tai kasvavalla kulmakertoimella, ehkä loivaa sinikäyrää noudattaen. Talouslehdetkin ovat täynnä suuria toiveita ja lupauksia, että kohta meno jatkuu entistäkin kovempana, "happy days are here soon again".
tutkija Pohjanmaalta
Hakki.
Haluaisin lainata aluksi Anonyymin, Darwinismin johtopäätöstä, ”jokainen kehitysvaihe päättyy katastrofiin”. Näihän on aina ollut. Olemme tuhonneet aineellisen hyvinvoinnin ideologisen ”hyvinvoinnin” kustannuksella, uskonnollisin ja poliittisin. Siitä on tullut aina uusiutuva tapa, jonka tottumuksien mukaiseen toimintoon sisältyy aineellisen tuho ja ”henkisen”, ideologisen ylläpito, hinnalla millä hyvänsä. Ikuisista ajoista lähtien olemme pyrkineet ylläpitämään ”the hereafter” or, and ”what should be” ja saman aikaisesti maksaneet kalliin hinnan siitä ja sen muodossa, ....mitä on.....,ainoan jonka voimme tunnistaa todellisena vain silloin, kun ei ole mitään vatsan täytteeksi.
Eikö ole itsestään selvää, että meidän tulee löytää uudestaan ns. ”common sense”, joka pyrkii ja rakentaa.... ja voi rakentaa vain aineelliselle. Aineellisella tasolla voidaan aina korjailla erehdyksiä, mutta silloin kun korjauksia tehdään henkisellä, ideologisella tasolla, ne lakkaavat olemasta mitä ne ”should be” ja siitä voi seurata vain mitä koko maailma kokee tälläkin hetkellä.....massatuhoon johtavia mielipide eroavaisuuksia. Niitä puolustellessa sitten tuhoamme kaiken sen mistä olemme riippuvaisia. Eikä vain ”henkisesti” mutta myös aineellisesti. One does not go without the other.
PohjanPoika
Enpä tienyt sahalaidan matemaattisesta olemassa olemisesta mitään. Hyvin se saattaakin kuvata tämän sukkession päättymistä. Töms!! Varmasti sinillä saa myös aikaan tömähdyksiä, kun minimit ja maksimit puristuvat lähelle toisiaan, ja vaihteluväli on iso?
Se, että talouslehdet ovat täynnä positiivista ajattelua, on varsin ymmärrettävää. Taloustiede kun ei tunnetusti ole tiede ollenkaan, vaan tulevaan tulokseen vaikuttavat keskeisimmin vallitseva luulo tulevasta. Toivotaan kuitenkin, että talouslehdet nyt olisivat oikeammassa kuin 2008 kesällä ja syksyllä.
Me muut voimme muistella Grimmin satuja ja vaikka Hamelnin pillipiiparia.
Karl,
Tällä kertaa olen kanssasi samaa mieltä, mutta .... vielä on aikaa muuttaa suuntaa, niin epätodennäköistä kuin moisen toteutuminen onkin.
Kunhan nyt ensin palauttaisimme puhumamme ja kirjoittamamme kielen tasolle, jonka tarkoituksen ymmärrämme samalla tavalla saattaisi olla toivoa, että ”common sense”ille löytyisi tilaa.
Ensimmäisen kerran uskon selvästi ymmärtäväni mistä positiivisuutesi kumpuaa ;-), kun sanot; "Aineellisella tasolla voidaan aina korjailla erehdyksiä, mutta silloin kun korjauksia tehdään henkisellä, ideologisella tasolla, ne lakkaavat olemasta mitä ne ”should be” ja siitä voi seurata vain mitä koko maailma kokee tälläkin hetkellä.....massatuhoon johtavia mielipide eroavaisuuksia. Niitä puolustellessa sitten tuhoamme kaiken sen mistä olemme riippuvaisia. Eikä vain ”henkisesti” mutta myös aineellisesti. One does not go without the other." Olen taipuvainen samaan uskomaan.
We never learn? Vai auttaisikohan seuraava tömähdys kehittämään lajiamme taas vähän eteenpäin?
Seuraava tömähdys taitaa koskea ainoastaan tätä nykymuotoista edustuksellista demokratiaa?
Läntisten demokratioitten aika on ohi. Mitä me joudumme ottamaan tilalle,-kas siinäpä pulma?
Taisin tänään lukea jostakin aviisista jälkijättöisen kirjoituksen maailmassa riehuvassa valuuttasodasta. Tosiasiassahan käynnissä on kauppasota, jossa valuuttasota on vain yksi ohjuspatteri.
Sotia ei voiteta demokratioilla. Sotaan joudutaan, sinne meneminen on pakko.
Milläköhän eväillä EU:n kaltainen johtaminen aikoo menestyä globaalissa kauppasodassa?
Totalitarismia odotellessamme voimme pitää itsemme lämpimänä vaikka bloggaamalla, - valitettavasti.
Sami
"Sotia ei voiteta demokratioilla." On siis aika kummallista, että juuri demokratiat, tai sellaiseksi itsensä uskovat, selvisivät voittajina kummastakin maailmansodasta. Miten käy kolmannessa jää nähtäväksi, mutta toivoa on. Eikö vanhat ja viisaat todenneet, että ei kaksi ilman kolmatta?
Toivottavasti ne vanhat tiesivät mistä puhuivat.
Maaiman köyhyyden poistaminen johtaisi vain köyhyyden räjähdysmäiseen lisääntymiseen, sillä köyhyys on pääasiassa siellä missä lisäännytään niin paljon kuin resurssit suinkin sallivat. Lisää resursseja -> lisää köyhiä.
Köyhyys alkaa vähentyä vasta siinä vaiheessa kun fosfaattivarat lopahtavat ja ravinnontuotanto romahtaa.
Etenkin köyhimmissä maissa ei edes osata kunnolla viljellä maata vaan pelloille kylvetään siemenet ja lannoitteet ja sitten odotellaan sadonkorjuuaikaa. Näin siksi koska resurssit uppoavat liikaväestön elättämiseen eikä sen kouluttamiseen ole varaa, sikäli kun se edes on kiinnostunut oppimaan uutta.
Satunnainen raportoija,
maailmassa on varmaan monenlaista köyhyyttä?
Hakki
Etiopian köyhyys on lähes tuplaantunut 80-luvun puolivälin Live Aid -konsertin jälkeen, koska sen poistamiseksi on tehty paljon työtä, minkä etiopialaiset ovat vesittäneet lisääntymällä.
Sama ilmiö on käynnissä useimmissa muissakin köyhissä maissa. Muita poikkeuksia ei tule mieleen kuin Pohjois-Korea.
Ongelman toinen puoli on se, ettei köyhien auttamista edes oteta vakavasti vaan sillä kupataan rahaa niiltä joilla sitä on niille jotka teeskentelevät harjoittavansa hyväntekeväisyyttä, ja porukka on länsimaissa kehittänyt vahvan uskon järjestelmän toimintaan.
Nigeriä 2005 riivannut monumentaalinen nälänhätä paljastui pelkäksi kusetukseksi vasta pari vuotta myöhemmin kun länsimaisia toimittajia sattui käymään paikan päällä. Netissä tosin syytetään nälänhädästä yhä Maailman pankkia, koska median tarkoitus on nykyisellään aivan muu kuin tiedon välittäminen.
http://www.youtube.com/watch?v=s4SYM8JsDg4&list=PLBB5DC4E255C03EB5
Lähetä kommentti