sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Eivät poliitikkomme tyhmiä ole,


kansanedustajamme ja kunnanvaltuutettumme vielä vähemmän. Mutta kansalaistemme asioitten hoitamiseen sillä ei ole juurikaan vaikutusta. Puolueet ovat ottaneet itselleen vallan ratkaista, mistä asioista päätetään ja millä tavalla. Samalla ne, oikeuskanslerin tulkintaan perustuen, ovat ottaneet itselleen oikeuden rikkoa itse säätämänsä perustuslain 29§ . Sitähän voi puoluepoliitikon logiikalla muutenkin rikoa, siitäkään kun ei seuraa mitään.

Edelliseen artikkeliini, ja moniin artekkeleiheni sitä ennen, sekä tämänpäiväisen Tabloid-Pravdan pääkirjoitukseen ja Sailaksen haastatteluun viitaten en oikeastaan voi, kuin toistaa aiempia ehdotuksia palauttaa demokratia, karsia julkisen sektorin henkilöstökuluja sieltä missä löysää on, leikata julkishallinnon kustannuksia sallimalla uusia tehokkaampia ja tarkoutuksenmukaisia ratkaisuja, korvata yhteiskunnan "ideologiapohjaiset" päätökset tarpeen ja asiantuntemukseen perustuvilla.......

Edellä linkkinä olevassa Sailaksen haastattelusta käy mainiosti esille yksi niistä tavoista, joilla rationaalinen päätöksenteko yhteiskunnassa estettiin. Hallitusohjelmaa rakennettaessa asiantuntemus korvattiin poliittisella Ainoalla Oikealla Totuudella. Kun päätöksentekijöitä yhdisti pääministerin nykyarvion mukaan vain pragmaattisuus tarkoittaa, se ns. lehmänkauppoja ja kompromisseja "suurimman jaettavan pienimällä nimittäjällä" - tunteella.  Kyllä, ei järjellä vaan poliittisella uskolla.

Kun samanlaista asioiden valmistelua on puolueiden mielestä pidetty tarpeellisena mm. SoTe ja kuntauudistuksissa, ei kannata ihmetellä, kun valmiiksi ei saada edes tuluskukkaroa. Asiaa tuntemattomat ja kokemattomat, mutta ehkä nuoret, fiksut, koulutetut ja samalla Ainoan Oikean Totuuden veljeskunnan broilerit tekemässä päätöksiä. Ei liene syytä ihmetellä miten me olemme näin moniongelmaisiksi päätyneet? Siitä hyviä esimerkkejä tuo tuossa edellä linkitetyssä pääkirjoituksessa esille Matti Kalliokoski.

Jo yksin kansalaisten jatkuvasti aleneva äänestysaktiivisuus ja protestipuolueiden suuri ääniosuus osoittavat normaalijärjellä varustetulle, että poliittisessa järjestelmässämme on vikaa. Me tarvitsemme uutta visioita ja otetta rakentaa tapoja hoitaa yleisiä ja yhteisiä asioitamme.

Uutena tapana hoitaa yhteiset asiamme ehdotan:
  1. tarvitsemme puolueita edelleen vaaliorganisaatioina ja samanmielisten valittujen "vertaisverkkona" vaalien välillä
  2. tarvitsemme eduskunnassa (ja varmaan pienemmässä määrin myös kunnanvaltuustoissa) asiakohtaisia, valitsemiemme edustajien "yhden asian liikkeitä" päätämään itse asioista.

Eikä tämä edellytä kuin kolmea muutosta nykytavoissamme.

  1. Perustuslain 29§ hyväksyminen erityisesti myös puolueiden osalta.
  2. Riippumattoman perustuslakituomioistuimen luominen nykyisen hyvävelikerhon tilalle.
  3. Julkisista varoista tapahtuvan puoluerahoituksen kriminalisointi ja siirtyminen yksityistä varoista tapahtuvaan puoluerahoitukseen. (Rahastomalli) http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2007/03/tulosvastuuta-demokratiaan-ehdotus.html
On valitettavaa, että vain puolueilla on kaikki valta muuttaa toimintatavat takaisin kansanvaltaisiksi. Se kun ei ole niiden intresseissä olenkaan


PS.

Artikkeli on jälleen seurausta Tabloid-Pravdan perustuslain hengen vastaisesta, mutta kaupallisesti ehkä ymmärrettävästä päätöksestä estää mielipidekirjoitteluihin sisältyvät linkit. Ei ihme, että perinteisen median talous kärsii, kun se ei ota huomioon uuden mediakulttuurin vaatimuksia.

4 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Tyhmä kysymys: mitä muita protestipuolueita mielestäsi on kuin perussuomalaiset? Erilaisia kommunisti- ja työväenpuolueita lienee useita mutta ei ne ole edes mitenkään menestyneet korkeintaan muutamiin satoihin nousevilla äänimäärillä.

Käytät kuitenkin monikkomuotoa kirjoituksessasi.

Hakki kirjoitti...

Igor

Sitten kun kansalaiset kyllästyvät persujen aikaansaannoksiin, anteeksi aikaansaamattomuuteen, syntyy taas uusia. Eikä mikään sillä tavalla muutu riittävän nopeasti.

Jos taas eivät kyllästy ja saavat äänestettyä heidät valtaan mikään ei muutu, koska he estävät muuttumisen, kuten heitä edeltäneetkin puolueet.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki ja Igor,

tarvitaanko tässä mitään protestipuoluetta. Suurin osa kansasta on nämä nykyiset edustajat valinnut ja nähtävästi aivan tyytyväinen nykymenoon?

Eikö tuo ole niin, että kansa valitsee kaltaisiaan ja on niitä myös saanut.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Ei tarvita. Kyllä näillä nykypuolueilla, siis niiden määrällä jo ihan riittävän heikosti toimeen tullaan.

"Eikö tuo ole niin, että kansa valitsee kaltaisiaan ja on niitä myös saanut" näinhän se on. Ongelma vaan on siinä, etteivät nämä saa itsenäisesti päättää vaan heille kerrotaan, mitä nappia kulloinkin tulee painaa. Ja jos et paina, katkeaa "ura". Kun sama toistuu jokaisessa puolueessa, tässä on tulos.