Tapio Kuula saa palkkaa 70.000 euroa. Kuukaudessa. ”Tutkittuani” Wikipediaa päädyin siihen, että minimipalkkana Suomessa on noin 1.000 euroa kuukaudessa. Se on vajaat 1,5 % Kuulan palkasta. Ja on tasan varmaa, että minimipalkkalainen ei bonuksista kostu. Mutta päätellen viime aikain keskusteluista Tapio on matkalla rikkauksiin. Ja hyvä niin. Eikö?
Nyt en puhu siitä mitä valtio-omisteinen yritys saisi ylimmälle johtajalleen palkkaa maksaa. Se saa maksaa juuri saman määrän kuin yksityinenkin. Sen minkä yhtiökokous tai hallitus päättää. Eipä siinä muilla ole nokan kopauttamista.
Mutta miksi kukaan pönttö, edes valtio-pönttö, haluaa maksaa yrityksen ylimmälle johtajalle peruspalkkaa, joka on 70 kertaa suurempi kuin minimipalkka? Ja sen päälle kannusteetkin, varsinkin jos ”kannustejärjestelmät on oikein rakennettu, ne tuottavat rahaa hyvinä aikoina ja huonoina aikoina palkkiot vain olennaisesti pienenevät.” Eihän siinä ole pienintäkään järkeä. Eivät ihmisten ominaisuudet, eivät edes tuloksentekopotentiaalit poikkea tässä määrin.
Amerikassa, jopa Kiinassakin kaikki voi toki olla toisin. Ja siitä vaan. Mutta jos joku haluaa sikäläisiin palkkoihin ja palkkioihin ottakoon kaupan päällisiksi myös muut ao. yhteiskunnan ominaisuudet. Niin plussat kuin miinuksetkin. Ei sellaisia rahoja pidä Suomessa maksaa edes Messiaalle. Ei edes talouden nykytilanteessa. Jos tämänkaltaisen linjauksen seurauksen muutama ”potentiaalinen huippu” katsoo asiakseen muuttaa rapakon taakse, toivotamme hänelle onnea ja menestystä. Halvemmaksi se tulee.
Meidän pieni taloutemme ja tulevaisuutemme perustuvat kansalaistemme kokemaan oikeudenmukaisuuteen. Tai edes oikeudenmukaisuuden illuusioon. Jos se järkkyy saattavat seuraukset olla meille kaikille arvaamattomat. Jos koheesio häviää, tilalle on tarjolla vain haje.
PS.
Unohtakaa verojen vaikutus. Sillä saattaisi olla perustellumpaa muuttaa verotusta, jos palkoissa säilyisi tolkku.
Eagles fly singly
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Sitä saa mitä tilaa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Koko pelottelu suomalaisten huippujohtajien massamuutosta ulkomaille on ihan pelkkää hölynpölyä. Että meillä kohtuupalkoila ei enää olisi halukkaita johtajien töihin. Kyllä 2-3 miljoonan sijasta 400-500'000 euroa vuodessa on jo muhkea palkka. Jos yksityiset firmat haluavat maksaa ememään niin siit'ä vaan maksavat ja viekööt parhaat päältä pois. AOKa nopeasti nekin järkiin tulisivat.
Kuka meitlä noita härmälöitä tai fagerneeseja hirveästi hinkuaa jonnekin suuren maailman konserneihin? Tuskin kukaan ja jos haluaa niin halvemmaksi voisi meille heidän siellä olo tulia kuin täällä. Ellei sitten olisi jotai9n suomalaisten tytäryhtiöitä.
Sama koskee korkeaa verotusta. Saattaa sen vuoksi jokunen lähteä. Tulevaisuudessa ehkä hiukan enemmän jos saadaan tukittua nuo veroparatiisi-konstailut. Mutta jos osingot isoista pörssiyhtiöistä saa haltijanakin niin kyll se monelle riittää.
Aika keskikokoisetkin firmat näyttävät nykyään jo maksavan 150-200'000 euroa/v keskiportaan johtajillekin. Puolet pienemmälläkin palkalla kaverit olisivat suurituloisia.
IsoIgor
Työmies on palkkansa ansainnut, sanotaan. Vaan hullu on se maksaja. Miksi hullu haluaa maksaa? Tehtävissä, jossa tuollaiset palkat ovat tarjolla, kriteerinä ei enää ole ensisijaisesti, ei toissijaisesti eikä edes kolmannessa portaassa palkka.
Olisiko tilanne mennyt siihen, että omistajat alkavat pitää ylimmän johtajan / ylimpien johtajien isoa palkkaa merkittävänä osana yrityksen brändiä? Tai, kun piireissä pieni piiri pyörii, jonkinlaisena hyväveli - rahastusautomaattina?
Siteeraanpa tähän Jukka Relanderia (jota pidän viisaana nuoremmanpolven "änkyränä") Metro 07.04. s.2: "Lilius on vain setelivuoren huippu. Ylikannustettu pörssiyhtiöiden johto on ehtinyt kääriä varallisuutta taskuihinsa aina siitä lähtien, kun omistus muuttui kasvottomaksi ja kurssinousu yritystoiminnan ainoaksi tavoitteeksi. Yhtiökokouksille on ollut helppo vakuuttaa, että omaisuus kasvaa, jos johto saa omansa siinä sivussa.
Juuri tämä on finanssikriisin, ja siten myös maailmanlaajuisen laman perimmäinen syy. Kun johto keplotteli kursseja mahdollisimman pystysuoraan nousuun, taloudesta kehittyi valtava pyramidipeli. Pitkässä juoksussa kaikki hävisivät - paitsi tietenkin hartaasti voidellut ja pulskiksi kannustetut johtajat. Eihän heillä ollut välttämättä penniäkään kiinni firmoissa, jotka he ajoivat kuralle.
Liluiksen ja Fortumin suhde on syvempi, ja kurssi on edelleen ylhäällä. Miksi ei olisi. Järjestelmä kun on rakennettu niin, että jos raaka-aineiden hinta nousee, sähkön hinta nousee, jos laskee, sähkön hinta nousee. Ei siinä voi hävitä. Kun Lilius lähtee, tilalle voisi ihan hyvin pestata jonkun virkamiehen."
Miettikää tekstin lausetta: "Kun johto keplotteli kursseja pystysuoraan nousuun, taloudesta kehittyi valtava pyramidipeli." Voisiko tuossa ollaajatus tulevaisuuden peikosta, siitä että on pelattu lyhytnäköisesti ja että näin ei voikaan jatkua loputtomiin. Tällä ajattelen vuosikymmeniä, ehkä satoja eteenpäin. Ekä selviämme tästä lamasta, mutta mistä eväät jatkuvaan kasvuun tulevaisuudessa. Peikkoja on. Onko lyhytnäköisen kurssin nostattamisen varjossa menetetty jotain tärkeää, sitä mille terve, pitkäjänteinen yritystoimita rakentuun.
Toki hyvät pärjäävät, mutta mistä se kasvu lypsetään, kun Kiina ja Aasian köyhät valtiot ja sitten Afrikka on lypsetty kuiviin. Jokin muutos tarttee tapahtua.
Vai mitä?
Apropoo
Joku perusteellinen muutos on tuloillaan. Mikä se on, sitä ei tiedä kukaan. Toivotaan yhdessä, että se muutos tulee rauhallisesti, vaikka itse vähän kyllä epäilen.
Näkökulmasta riippuen, maailman koko finanssilaitosta voi varsin kuvata virtuaaliseksi pyramiidipeliksi. Virtuaaliseksi, koska rahan määrää ei enää sidota mikinkään reaaliin, esimerkiksi kultaan. Sen vapautti rahamarkkinain globaali avautuminen ilman, että rahamarkkinoiden kansainvälisiä saannöksia ja toimintatapoja olisi muuttuneen tilanteen vaatimusten mukaisesti tarkistettu. Kun sitten kansallisen valvonnan merkitys koko pelin kannalta ei enää riittänyt, on tulos tässä.
Varmasti tilanteeseen on vahvasti myös vaikuttanut Kiinan 1 300 miljoonaisen väestön tarve ja Deng Quiao Pingin myötä avautunut mahdollisuus alkaa nostaa elintasoaan. Kun taala toimi maailmanvaluuttana eikä Kiinan johto halunut korottaa remin arvoa se sijoitti ne USAn valtion taalapapereihin. Jenkeillä oli käytössään "määrättömästi" rahaa ja ilmeisesti liian vähän järjellisiä sijoituskohteita.
Bill Clinton halusi USA:n köyhille mahdollisuutta toteuttaa oma amerikkalainen unelmansa oman asunnon hankinnan muodossa. Kun valta USAssa sitten vaihtui kaikkea säätelyä syvästi inhoavaan uuskornservatiiviseen Bushiin oli soppa valmis. Mahdollisuus oli rakennettu ja valvontaa ei toteutettu edes kansaallisella tasolla uuden tilanteen vaatimalla tavalla. Joten soppa pääsi hyvin syntymään rahoituslaitosten kehittäessä uusia entistäkin sekavampia "tuotteita".
Varmasti kuvauksessa meni montakin mutkaa suoraksi, mutta näin minä olen tilanteen kehittymisen ymmärtänyt.
Lamoja tulee ja lamoja menee ja tähän mennessä ihmiskunta on selvinnyt. Nitisten ja natisten mutta selvinnyt. Varmasti selviää tälläkin kerralla ja toivottavasti ilman natinoita. Mutta kun tämä on tilanteena monessa suhteessa ennen näkemätön siitäkään ei voi olla varma.
Jatkuva kasvu ei käsittääkseni ole suljetussa järjestelmässä edes mahdollinen. Ja ainakin tällä hetkellä tämä tilanne toimii valitettavan hyvänä esimerkkinä mitä saattaa tapahtua, kun Kolmas maailma saa mahdollisuuden tavoitella Ensimmäisen maailman elintasoa, kaikkinen kommervärkkeineen.
Lähetä kommentti