27.9.2007 12.44 | hakki47 | Työelämä, Talous, Virkamiehet
Sattumoisin törmäsin tänään erääseen vuoden 1996 maaliskuun lopulla kirjoittamaani juttuun, joka kertoi jotain työelämän ja virkamiesten suhteesta. Kun eilen ihmettelin nykymaailmanmenoa, niin kuvatkoon tämä aikaa runsas 10 vuotta sitten. Missä lehdessä se julkaistiin, jos missään, ei ole levylle kirjautunut. Ehkä siinä kuvatusta voisi jotain oppia?
Tästä se alkaa:
Tämänkin lehden palstoilla on käyty keskustelua työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta, sen tuloksista ja tarkoituksenmukaisuudesta yleensäkin. Entisenä koulutusammattilaisena ja työvoimapoliittista koulutustakin erityiskoulutettujen osalta sekä suunnitelleena, toteuttaneena, seuranneena että kokeneena heittäisin mielelläni löylyä kiukaalle. Väitän, että valtaosa työvoimapoliittisista koulutusmäärärahoista (laskutavasta riippuen 2.000 - 4.000 miljoonaa markkaa vuodessa) kuluu ensisijaisesti tilastojen kaunistamiseen, toissijaisesti julkishallinnon valvonnan alaisten koulutusorganisaatioiden kasvattamiseen eikä miltään osin työttyömien työllistämiseen.
Kautta vuosikymmenien olemme täällä hokeneet hokemasta päästyämme että “Suomi menestyy vain tiedolla ja osaamisella”. Itsenäisyytemme aikana, noin 1970 - 80 lukuun asti tämä pitkälti varmaan pitikin paikkansa. Tähän mennessä olen sen kirjannut lohkoon “kansallinen huono itsetunto”. Mutta kun emme edes nyt, kun vähintään kolmatta vuotta ylläpidämme OECD-maiden korkeimmin koulutettua työttömien armeijaa, pysähdy miettimään, että koulutus ei useimmissa tapauksissa enää ole työllistymisen avain, tuntuu siltä että ajattelussamme on jotain vialla. Onko meidän niin vaikea tunnustaa tosiasioita? Oppilaitos on kiinnostunut opettamisesta. Vain ja ainoastaan. Jos joku onnenkantamoisella siinä ohessa työllistyy niin parhaassa tapauksessa se sallitaan.
Meillä luotetaan asiantuntijoihin. Koulutusta meillä antavat opettajat. Opettajahan on opettamisen asiantuntija. Virkamiehen mielestä ainoa respektaabeli opettaja on julkishallinnon valvomassa oppilaitoksessa toimiva opettaja. Ainakaan ei virkamies tee virhettä jos ottaa virkamiehen opettajaksi. Ja näin yhä suurempi asiantuntevien opettajien lauma opettaa työttömiä. Mihin? Mitä nämä opettajat tietävät itse asiasta, työn tekemisestä yrityksissä? Rahan tekemisestä? Myymisestä? Rakentamisesta? Valitan. he eivät edes tiedä sitä, että valtaosa oppilaista tietää ja osaa opetettavat asiat paremmin kuin opettaja. Eivätkä sitä, että oppilaat eivät tarvitse tietoa vaan mahdollisuuden tehdä ja näyttää.
Vanhakantaisen ajattelumme lähtökohtana on, että ongelmiemme syy on tiedon ja osaamisen puute. Jos tietoa ja osaamista mitataan koulutetun työvoiman väestöosuuden mukaan meillä on tietoa ja osaamista aivan riittävästi, usein jopa liikaakin. Vuoden 1990 lokakuusta alkaneesta elendiasta lähtien meillä pääosin tiedetään mitä pitäisi tehdä. Ns. päättäjät (mm. poliitikot ja virkamiehet) vaan eivät uskalla, viitsi, voi tai halua tehdä tai ei vain yksinkertaisesti välitä. Tekijöistä meillä on puute ei tietäjistä.
Juhlapuheissa olemme kaikki valmiita vannomaan luovien ratkaisujen, uuden ajattelun ja rakenteitten muuttamisen nimeen mm. työttömyyden poistamiseksi. Mutta myös viranomaisten arkipäivän päätökset ovat tästä kaukana. Näinä aikoina virkamies tekee vain yhtä - keskittyy välttämään virheitä silloin oma palli todennäköisemmin pysyy. Sillä, että ainoa tapa välttää virheitä on olla tekemättä mitään, ei ole merkitystä. Tämän johdosta kaikkien päätösten pohjana ovat totutut tavat - maan tapa. Työvoimakoulutuksesta vastuullisilla tämä tarkoittaa, että virkamies jakaa valtion ja nykyään EU:n rahaa toisille virkamiehille käytettäväksi opettamiseen. Mutta korjaustoimenpiteitten ajattelussa tarvitaan uusia rakenteita, tapoja ja lähtökohtia kun ongelmien syyt ovat aikaisemmasta kokemuksesta poikkeavia. Nykyisen massatyöttömyyden voittaminen on ensisijaisesti kiinni siitä, että työttömille mahdollistetaan itseä ja sitä kautta muitakin hyödyttävä taloudellinen tekeminen ja annetaan tarvittava ohjaus ja tuki. Tämä ei useimmissa tapauksissa ole kuin marginaaliselta osaltaan koulutusta.
Oman osaamisensa onnistunut kaupallistaminen on pitkäaikaisesta tekemisestä, luovuudesta, maineesta, yhteistyökyvystä, sinnikkäästä yrittämisestä ja erehtymisestä ja “ostajien” toteamasta uskottavuudesta kiinni. Näinä aikoina kun nuori ikä ohittaa kokemuksen työllistymisen valintakriteerinä, työllistymiseen vaikuttaa varsin vähän koulutuksella aikaansaatavissa olevan tiedon lisääminen osaamisesta puhumattakaan.
Virkamiehet keskittyvät keksimään hienoja kaikenkattavia projekteja joissa panos ja tuotos ovat täydessä epäsuhteessa. Sillä virkamiehen ei ole tarvinnut tehdä saamaansa rahaa.
Työvoimakoulutuksen ainoaksi kriteeriksi on otettava työllistyminen. Huom! työllistyminen ei työllistäminen. Ei työvoimakoulutuksen tarkoitus voi olla opetustuntien hankkiminen opettajille, julkishallinnon koulutuslaitosten kasvattaminen, työttömien turhauttaminen ja rahan haaskuu.
Mitä ihmeen hyötyä on työllistää työttömiä 26 viikon katkaisuhoitoon julkiselle sektorille mikä mahdollistaa julkishallinnon rakenteiden muuttumattomuuden vain siksi kun halpaa työvoimaa on määrättömästi tarjolla? Samalla vaaditaan yksityisellä puolella toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta. Kuinka monta pysyvää uutta työpaikkaa on julkiselle sektorille syntynyt näille toimenpiteillä työllistetyille? Työttömien työllistäminen kunnan ja valtion piikkiin on kiellettävä. Niin vaikeaa kuin se onkin on kaikki työllistämisvarat keskitettävä yksityisen sektorin käyttöön. Siellä edes jotkut työllistyvät terveesti. Jos joku pelkää tästä aiheutuvaa markkinahäiriötä, ei pelkoa. Pitkällä aikavälillä noin 500.000 työtöntä ja näiden aiheuttama noin 30.000 miljoonan markan vuosimenetys veronmaksajille on kertaluokkaa suurempi markkinahäiriö.
Keskeisimpiä tehtäviämme on mitoittaa julkishallinnon rakenteet rahoitusmahdollisuuksien mukaan. Nyt koko järjestelmä syö lastemme työn tulevia tuloksia. Syömävelkaa olemme kasvattaneet yli 300.000 miljoonaan markkaan. Ja kasvatamme yhä 1.000 miljoonaa viikossa. Kykenemättömyytemme tehdä rakenneratkaisuja aikaansaa sen, että kansalaisten verotaakka, mitattuna miten ja mistä tahansa on maailman korkeinta tasoa ja tapaa viimeisenkin halun tehdä työtä. Rakenteet muuttuvat vain pakosta. Kun rahaa ei ole tarpeeksi on pakko mitoittaa toiminta mahdollisuuksien mukaan. Rahan niukkuus on paras tapa karsia turhaa hallintobyrokratiaa.
Ja tähän se loppuu.
Yksityiskohdat muuttuvat ajassa, rakenteet eivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti