Politiikka on rikki

Alaotsikko ainoassa valtakunnallisessa lauantaina 5.1.20114; ”Politiikka on rikki, koska puolueiden toimintamalli ei enää toimi”. Ja lehti jatkaa; ”Puolueiden bisnesmalli on tullut tiensä päähän. Edustuksellinen demokratia ei toimi siten kuin on totuttu. Puolueiden ja poliitikkojen arvostus ja legitimiteetti – poliitikkojen kansalta saama valtakirja – on katoamassa. Tietoisesti äänestämättä jättävien määrä kasvaa.”

Voihan sen tietysti noinkin nähdä. Mutta on muistettava, että puolueitten toimintamalli, niiden bisnesideasta puhumattakaan, ei todellakaan ole suomalaisen valtiollisen demokratian ydin. Ei edes ydintä. Puolueet ovat väline. Kansalaisille. Pohteemme on miksi edustuksellinen demokratiamme ei toimi? Se taas on itseäni jo vuosia kiinnostanut ja siitä olen paljon tällä blogilla kirjoittanut. Varmaankin aivan liian paljon. Tässä pikainen kimara  1   2   3   4   5   6   7   8   9   jne. jne.

Lehti antaa omat korjausreseptinsä. Ne keskittyvät pääsääntöisesti taudinkuvan yksittäisiin oireisiin, ”hoitaen” niitä. Eturivin poliitikotkin jo ehtivät kommentoimaan reseptejä. Valitettavasti heidänkään ajatuksensa eivät kohdistu ongelman syyhyn ollenkaan. Syy on paljon syvemmällä, alkanut jo vuosikymmeniä sitten ja vähitellen rapauttanut koko järjestelmän toimivuuden ja uskottavuuden. Nykyiseen maailmaan järjestelmä ei enää istu.

Artikkelissa esitetyt asiantuntijaneuvot ovat sinänsä kannatettavia, varmaan jopa tervehdyttäviä. Osiltaan. Mutta voidaksemme korjata järjestelmän jälleen toimivaksi meidän pitäisi selvittää syy siihen miksi se ei enää toimi kansalaisia tyydyttävällä tavalla. Ja sitten korjata. Kokonaisuus. Eivätkä järjestelmäkokonaisuudet sisältään itse korjaannu. Ne korjautuvat vain ulkopuolisen voiman toimesta.

Väitän, että keskein syy ongelmiimme pohjautuu perustuslain vastaiseen, puolueiden rajattomaan poliittiseen itse- ja ylivaltaan. Toisin ilmaistuna, puolueiden rooli päätöksenteossa ylittää kansalaisen ja myös kansan valitsemien edustajien painoarvon päätöksenteossa. Vain sillä mitä puolueet keskenään politiikasta päättävät on maassa enää merkitystä. Sen sijaan puolueet eivät itsessään vastaa mistään.

Puolueissa valtaa käyttää muodollisesti jäsenkunta ja todellisuudessa puolueen eliitti. Se taas koostuu pitkälle niistä henkilöistä, jotka tavalla tai toisella suoraan hyötyvät puolueen päätöksistä tai joiden toimeentulo on suoraan kiinni puolueen menestyksestä. Näin puolueista muodostuu eliitilleen, ja samalla muullekin jäsenistölleen etujärjestö. Näin käy ja tulee jatkossakin käymään jokaisessa puolueessa nykyjärjestelmän puitteissa.

Etujärjestöt keskittyvät aina omien intressiensä ajamiseen. Sitä varten ne ovat olemassa. Useimmiten ne keskittyvät huolehtimaan siitä, että oma jäsenistö saa vähintään samat edut kuin kaikkien muidenkin etujärjestöjen, siis tässä tapauksessa puolueiden jäsenet ja muut syöttiläät. Jakopolitiikka lienee aika hyvä termi kuvaamaan asennetta? Se taas on nolla-summa-peliä; kun joku voittaa vähintään joku muu häviää. Kakun kasvattaminen on silloin toissijaista. Ja kakkumme kasvattamaisesta, tai oikeammin kasvattamisen edellytyksistä ei huolta pitkään aikaan ole kantanut kukaan. Ja yhteiskuntamme ongelmat ovat kärjistyneet pitkään jo huonosti hoidetun talouden seurauksena.

Politiikka on yhteisten ja yleisten asioittemme hoitamista. Talouden kannalta puolueiden keskeisenä tehtävänä demokratiassa on kuitenkin luoda edellytykset tehokkaalle kansakunnan kakun kasvattamiselle. Mutta kakkua ei kasvateta eikä uutta luodaan nolla-summa-pelillä ollenkaan. Muuta päätöksentekotapaa taas nykyiset puolueet eivät ilmeisesti hallitse lainkaan. Kakun kasvattamiseen ei puolueiden aikaa enää tunnu riittävän ollenkaan, niiden keskittyessä jakamaan kaikkea jaettavissa olevaa.

Demokratia perustuu siihen, että kaikki osallistuvat. Edustuksellinen demokratia siihen, että kaikki valitsevat mielestään parhaat henkilöt päättämään yhteisistä ja yleisistä asioista. Mutta sitten pitäisi myös saada vapaasti päättää, juuri siten kuin perustuslain 29§ edellyttää.

Miten tähän on jouduttu? Hyvä esimerkki tästä on surullisen kuuluisa ajokorttiuudistus, jossa Autokoululiitto lobbasi laiksi itsensä kannalta hyvän vaihtoehdon henkilöajoneuvon ajokortin opetusluvan osalta. Kansalaisten oikeudet eivät siinä mitään painaneet. Sama toimintatapa toteutuu kaikessa etujärjestötoiminnassa, kun etujärjestön tehtävä on edistää järjestön intressiä, muista viis. Tai ainakin, muut hoitakoon itsensä. 

Kun puolueista on muodostunut etujärjestö muiden joukossa, se keskittyy ajamaan järjestön ja jäsenistönsä etuja. Muista ja esimerkiksi vaikkapa kustannus- tai kokonaisvaikutuksista viis. Mutta nyt nuo muut alkavat yhä useammin olla ”kansalaiset yleenssä”, kaikki entiset, nykyiset ja tulevat veronmaksajat. Etujärjestöillä kyllä on lobbarinsa, mutta kuka lobbaisi kansalaisten puolesta? Ei liene ihme, kun kansalaiset yhä laajemmin kokevat, että puolueet ja poliitikot hoitavat omia asioitaan, eivät kansalaisten asioita?

Rakenteelliset epäkohdat jotka aiheuttavat sen, että politiikka on rikki:

Puoluetuki julkisista varoista puolueiden tarpeiden mukaan

Puolueiden ylivaltaan rakentuva ajattelutapa

• edustajaehdokkaita nimettäessä
• asioita priorisoitaessa
• päätöksiä tehtäessä

Politiikan, siis puolueiden kasvava sotkeentuminen virkakoneiston reviirille ja siten lainvalmisteluun, lakien toimeenpanoon ja seurantaan.

Politiikan ja perinteisen etujärjestökentän sotkeentuminen

Politiikan hyväksyminen ammatiksi ja uraksi

Vaan miten ihmeessä muuttaa kehitys, kun kansalaisia ei politiikka voisi vähempää kiinnostaa? Yhdenkään puolueen eliitin mielestä kyseessä ei edes ole ongelma, eikä status quon muuttaminen ole tosiasiassa yhdenkään puolueen eliitin intressissä. Vaaliteemaksi sitä ei mikään puolue voi uskottavasti ottaa. Ja laillisesti muutos voidaan tehdä vain lakeja muuttamalla. Niistä taas päättävät - yllätys, yllätys – vain puolueita ja niiden intressejä edustavat kansanedustajat. Josta johtopäätöksenä on, että järjestelmän sisältä ei politiikka ole korjattavissa.

Oma vastaukseni on tähän mennessä ollut ja on edelleen, että se on laillisesti muutettavissa ainoastaan äänestäjien toimesta. Se edellyttää varsin epätavallista toimintaa, mutta erinomaisen esimerkin keinon toimivuudesta antoivat puolueet äänestäessään Sauli Niinistönviimeksi puhemiehekseen.

Annetun, joskin alunperin hylättäväksi tarkoitetun ja sitten myös hylätyn äänen voimaan eivät kansalaiset usko, vaikka puolueet toisin tietävätkin. Toinen vaihtoehto on sitten kapina ja sitä seuraava vallankumous, joka yleisen sottaisuutensa lisäksi ei takaa kuin hetkellisen muutoksen, senkin vain johonkin täysin ennalta arvaamattomaan.