torstai 16. tammikuuta 2014

Milloin on liian myöhäistä?



Kriisitietoisuus on alkanut kasvaa, toteaa ystäväni. On todennut samaa aika ajoin jo muutaman vuoden jorinoitani kuunellessaan ja artikkeleita luettuaan. Riittääkö havainto selviämisemme takeeksi, vai onko kyseessä vain tekosyy toimettomuudelle? 

Kun monessa bisneksessä tärkeintä on "location, location, location", turvallisuuspolitiikassa kuulemma "Venäjä, Venäjä, Venäjä", ja uskaltaisin väittää, että finanssipolitiikassa tärkeintä on tekemisen ajankohta, "timing, timing, timing". 

Asioiden prioriteetin, tärkeys- tai käsittelyjärjestyksen määrittelyssä hyväksi työkaluksi on osoittautunut tilanteen purkaminen kolmeen osaan. 

  • Mikä on asian merkitys ellemme tee mitään? 
  • Miten sen merkitys muuttuu ajan myötä? 
  • Milloin on liian myöhäistä enää mitään tehdä?


Yhteiskuntamme ja erityisesti taloutemme osalta ensimmäiseen kahteen kysymykseen löytyy jo selkeää näyttöä. Teollisuus lähtee ja tänne jääneetkin voivat huonosti, vienti tökkii, työttömyys on suurta, työvoimaa siirtyy ja siirretään eläkkeelle, vaihtotase on selvästi vajeen puolella, julkisen sektorin velka ylittää 100 miljardia, poliittisia päätöksiä olennaisista asioista ei saada aikaan, yhteiskunnan tila on pysähtynyt .... on siinä merkitystä kai kerrakseen? Jopa ilman numeraalisia kertauksia.

Muutos on jo muutamia vuosia ollut vähintäänkin "ei toivottu", ellei peräti jatkuvasti heikkenevä. Jotkut jopa väittävät, että tilanteemme heikkeneminen on nopeaa ja että merkitys jatkuvasti kasvaa. Kukaan ei kai enää usko, että "kyllä aika hoitaa"? Miksi ne muuten jatkuvasti kiihtyvällä frekvenssillä seminaareja järjestäisivät? 

Vaan milloin on liian myöhäistä? Kun kyse on kansakunnasta lienee vastaus, että ei koskaan? Jossain vaiheessa asiat kuitenkin hoituvat. On hoiduttava. Joko hoidamme ne itse, tai muut hoitavat ne puolestamme. Silloinkin teemme ainakin ikävimmät työt itse, tai itkemme ja teemme ne itse siitä huolimatta. Oman työn ja tekemisen vaikeuskerroin ajan myötä sen kun kasvaa.

Joten tämänlaiset mietteet tänään, kun muutaman päivän kommenttejani lähinnä valistuneen valtamedian sivuille lueskelin. Ja aamun uutisista päätelleen merkitys edelleen kasvaa. Samaan, väärään suuntaan.





Kaikin puolin tervetullut uudistus, jonka voimaan saattamista sopisi näin pienessä maassa jopa nopeuttaa. Kilpailu kansallisella tasolla on usein täysin riittävää kuluttajan etujen huomioimiseksi, kunhan kokonaisuuksiksi kasvamisen keskittymistaipumus estetään. 

Toisaalta sääntö ei saa johtaa siihen, että kokonaisuus moisesta kärsii. Vaikka ulkomaalaisomistus on monessa suhteessa toivottavaa seurauksena ei pidä olla pelko siitä, että päätöksenteko tuoteen/palvelun jatkuvuudesta siirtyy puhtaasti yhdelle tai hyvin harvoille ulkomaisille sijoittajatahoille. Siinä vaiheessa, kun tuotto ei enää yllä "riittävälle" tasolle ne voidaan yksipuolisesti lopettaa, vaikka myös tarpeellinen osaaminen on jo ulosmitattu yhteiskunnasta. 



  


Näinhän siinä käy, kun keskuspankki yhdessä hallituksen kanssa toteuttaa valtion kannalta tarkoituksenmukaista finanssipolitiikkaa. Sääli vaan, että EKP toteuttaa Saksan finanssipolitiikkaa omalla rahapolitiikallaan, kaikkien muiden euromaiden ja varsinkin reuna-alueiden kustannuksella. Seurauksena nimittäin on, että maailman suurin markkina vääjäämättä rapautuu reunoiltaan. Reunoihin kuuluu myös Suomi.







Hyvä kun edes joku uskaltaa syyttää syyllistä.

Tosin ei välttämättä tämä hallitus, vaan ainakin kaksi, ehkä useampikin hallitus tätä ennen.  Lisäksi syyllinen on ennemminkin poliittinen järjestelmämme, joka on viimeisten kolmen hallituksen aikana osoittanut huonoimmat puolensa. Eli perustuslain näennäisparlamentaarisen uudistamisen seuraukset. Puolueet ovat onnistuneet irrottautumaan kansakunnan ja kansalaisten realiteeteista kokonaan.




  

Reuna-alueet kuten Kreikka, Italia, Espanja, Portugal, Tanska ja vaikkapa Suomi. Iso-Britannia ei ole eurossa.





"Suomi on tuhrinut pienen valtion ainoan kilpailuedun – nopealiikkeisyyden ja ketteryyden." Muun muassa sen. Ja vastuu siitä on selvä. Se on politiikalla,  puolueilla ja niitä edustavilla poliitikoilla.

On harvinaisen selvää, että huonon talouden tilanteen Suomeen tuo mukanaan huono demokratia. Sen tilasta vastaa viimekädessä eduskunta. Sitä taas johtavat puolueet, eivät kansalaisten valitsemat kansanedustajat. Valitettavasti politiikka on Suomessa rikki.

Kun asiat pitkittyvät, ne myös mutkistuvat. Meidän teollisuutemme ongelmat periytyvät jo vuosien ellei vuosikymmenten takaa. "Maailman" globalisoituminen on nyt tuonut ongelmat parrasvaloihin ja näkyvyyttä tehostaa vielä päättämätön ja osaamaton hallitus.

Siksi teollisuuden ja talouden korjaaminen on aloitettava korjaamalla toimimaton demokratia. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2014/01/nain-suomen-teollisuus-pelastetaan.html?showComment=1389797222644#c2938866729714228479



  

Ole hyvä ja huomaa: Kommenttisi on tarkistettavana.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että “Suomen poliittisen järjestelmän rappio uhkaa tuhota koko maan”. Kirjoitinkin asiasta omalle blogilleni artikkelin ihmetellessäni, aikovatko poliitikot nyt korjata Suomen teollisuuden (ja taloudenkin) ongelmat uudella Heurekalla?http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/08/ei-lasta-ei-paskaa-heureka.html Puhumallahan he tähänkin asti ovat kuvitelleet ongelmiemme ratkeavan. Otsikointiin lisäsin vain hivenen provosointia.http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2014/01/nain-suomen-teollisuus-pelastetaan.html
Jossain vaiheessa keskiluokan hermo kyllä napsahtaa ja ratkaisuksi tuodaan persujen äänestämistä, joka taas ei ole ratkaisu ollenkaan. Ojasta vain päädytään allikkoon.




So what´s new?




Kohteesta

Eiköhän sekä Jyrki että koko hänen ministeriönsä ole osoittanut jo riittävän selvästi, että heistä jokainen on Rampa Ankka? Tai toisin päin ajatellen. itä väliä sillä on, ovatko he Rampoja Ankkoja vai ei? Samaa päämäärätöntä päättämättömyyttä ja kompastelua hallituksen tie on joka tapauksessa. Ainoa "päätös" tuntuu olevan toive sisäisestä devalvaatiosta, johon Suomea jälleen ajetaan. Kohta varmaan aletaan perusteeksi esittää samaa kuin 20 vuotta sitten; kansa on jo saanut riittävästi nauttia (lisävelanoton aikaansaamasta) kulutusjuhlasta.

Valitettavasti on lisäksi ilmeistä, että Suomi ei tästä pöytäkirjan väärentäjästä noin vaan pääse, onpa hänen tulevaisuutensa missä tahansa.






Mihin ihmeeseen tämä vaihtoehdottoman vastuuttomuuden hallitus tarvitsee lisää ideoita? Niitä meillä on aivan tarpeeksi asti. Se mitä maa on kaivannut sitten vuoden 2008 kesän on ratkaisuja ja niitten seurauksena Tekoja. Isolla Teellä. Niitä meillä ei ole nimeksikään.

Keskeisin puuttuva resurssi on uskottava johtajuus. Nykyhallitus toimii sillä innolla ja kokemuksella, joka on tyypillistä innostuneelle lapsilaumalle. Ideoita ja uskomattomia visioita riittää, mutta toimenpiteitten ja varsinkin tuloksellisten toimenpiteitten tasolle siirtyy niistä vain satunnaisia rippeitä. 

Uskottavuutta ei ole, eikä taustasta ja ministerien iästä johtuen voikaan olla. Politikointi ei opeta ymmärtämään sen paremmin kansalaisten kuin kansakunnankaan tilannetta, todellisista ja mahdollisista korjaustoimenpiteistä puhumattakaan. Lisäksi käynnissä ollut lainvalmistelun ja toiminnanohjauksen siirtyminen virkamiehiltä ministerien poliittisille avustajille on huolehtinut siitä, että asiantuntemus on menettänyt merkityksensä poliittiselle oikeaoppisuudelle. Yritä siinä sitten edes tehdä tarkoituksenmukaista kehittämistyötä historiamme taatusti nopeimmin ja perusteellisimmin muuttuvassa rauhanaikaisessa muutosprosessissa.

Suomen ongelmien syy on selvä. http://www.youtube.com/watch?v=0cDqeuj9Jbk Mutta syy ei suostu poistumaan.




  

"Valuutta-alueen pitää olla taloudeltaan homogeeninen, samaa suhdannetta elävä alue. Muuten se ei vain toimi." Ei muuten tarvitse, mutta jos se ei sellainen ole, sen on varauduttava suorittamaan tulonsiirtoja alueiden erojen tasaamiseksi. Vertaa USA.

"Juhana Vartiainen on moneen otteeseen halunnut Suomeen lisää työperäistä maahanmuuttoa. Niin minäkin haluaisin." Juu minäkin haluaisin saaren etelämereltä ja pari kaksikymppistä ihanaista eloni ehtoopuolta sulostuttamaán. Vaan kun ei minullakaan ole riittävästi houkutusarvoa, puhumattakaan siitä saaresta, sen lempeistä tuulista ja runsaudensarvesta, jonka varassa ehtoopuoleni tyttölöiden kanssa kirmaten elelisimme.

Suomikin saa tyytyä niihin maahanmuuttajiin, jotka tänne haluavat tulla. Ja kuten aina ennenkin, ensimmäinen sukupolvi ei vielä tuottoa juurikaan tuo. Mutta se toinen tuo, jos osaamme asiamme hyvin hoitaa. Sillä sekin on itsestämme kiinni.


Linkkien sisältö löytyy nykyisin omalta sivultani blogspotista hakien, jos kiinnostaa. Pitkälti 1800-luvun mamujen varassa elämme nimittäin jo nyt.



  

Valtion velka ylittää Lissabonin sopimuksen rajat, teollisuus on globalisaation seurauksena äänestänyt jaloillaan ja äänestää niin jatkossakin, eikä EKP suostu poikkeamaan Berliiniläisestä rahapolitiikasta. No money, no honey, no funny - revisited.

Mitä mahtaa seuraava Brysselin talouskomissaari ehdottaa seuraavalle Suomen hallitukselle? Tuskin ainakaan ... "jos ei voi ottaa, täytyy lainata.

Jo toisen kerran sukupolvessa, siis 25 vuodessa, poliitikot ajavat maan talouden umpikujaan. Kohta varmaan kilpailevat siitä kenen aikaansaama sisäisen devalvaation ilosanoma oikein on?

Voi ristus.






Kreikkaa ovat viime vuosikymmeninä potkineet kaksi toisiinsa monissa suhteissa verrattavissa olevaa valtiota, jotka ovat ainakin viimeiset pari sataa vuotta ymmärtäneet toisiaan yllättävän hyvin. Saksa ja Turkki. Kumpikin noin 80 miljoonaisia jättiläisiä verrattuna 11 miljoonaiseen Kreikkaan. 

Kumpaakin Kreikan on syytä ollut pelätä jo pitkään. Viimeiset viisi vuotta Saksa on maksattanut Kreikalle myymänsä ja pankkiensa rahoittamat hankkeet muilla euro-mailla. Syyt tilanteesta pannan Kreikan niskaan.




  

 Olen ymmärtänyt, että Jyrki Katainen ja erityisesti Jutta Urpilainen ovat jo saaneet rakennepakettinsa toteutettua ja se on onnistunut. Eiköhän näillä näytöillä jo riittävän hyväpalkkainen EU-posti heltiä? Mitä tässä nyt enää on syytä hötkyillä?





Poliitikot, olivatpa ne sitten yrittäjäyhdistyksessä tai ei, kaipaavat vain ihmelääkkeitä, tässä tapauksessa kasvuyrityksiä. Heti. Varmaan ymmärrettävää, koska heidän tulevaisuutensa ratkaistaan seuraavissa vaaleissa?

Yrittäjyydessä (siis ei yrittäjän yritystoiminnassa) mikään ei tapahdu heti, vaan sitten kun aika siihen on. Varsinkin silloin, kun yrittäjyys on henkilölle tai henkilöille uutta. Ajattelu- ja toimintatapojen muutos on täysin vastoin lähes kaikkea sitä mitä koulu opettaa ja mahdollinen palkallinen työpaikka on työelämästä osoittanut. Oppimiseen kuluu aikansa.

Artikkelin mukaista toimintaa toteutti Espoon Seudun Uusyrityskeskus yhteistyössä jäsenensä, Pohjola-yhtiöitten kanssa Kilossa jo 20 vuotta sitten. Toiminta on kaikin puolin kannatettavaa ja laajennettavaa yhä edelleen. Erityistä painoarvoa tulisi panna yrittäjien keskinäisen vertaistuen "muodolliselle" synnyttämiselle sekä tarvittaessa varttuneempien, kokeneempien yrittäjien toteuttamalle kummitoiminnalle. Myös ne ovat toteutettavissa olemattomin kustannuksin. Niiden avulla kasvua saatetaan pystyä kiihdyttämään. Paljon muutakin voidaan saada aikaan, nopeasti.

Olennaisinta on kuitenkin pitää virkamiehet, oppilaitokset ja institutionaaliset etujärjestöt mahdollisimman etäällä. 


Nimimerkki, kokemusta on



9 kommenttia:

fun kirjoitti...

"Selkärankaseminaarissa" arvostettu presidenttimme otti esille meille asiantuntijoille jo kauan ymmärretyn itsestäänselvyyden. Virkamiehiä on liikaa. Niitä on todellakin kunnissa, valtiolla ja seurakunnissa toistasataatuhatta liikaa. No, Niinistö totesi myös aivan oikein, että virkamiehiä tulee vähentää, mutta ei palvelevia sellaisia.
Tämän ajatusmallin mukaan vähennettävät virkamiehet olisivat suuripalkkaisimmasta päästä,-hyvä niin, mutta...Nämä hallintovirkamiehet ovat pääasiassa juuri niitä puolueitten mandaateilla nimitettyjä. He ovat myös korkeasti koulutettuja ns. "asiantuntijatason" ihmisiä. Jos näitä virkoja lakkautettaisiin satakintuhatta voitaisiin sulkea samalla pari korkeakoulua.
Tämä yhteiskunta on edennyt EK:n hyväntahtoisuuden varassa jo vuosia. Tänään Ilpo Kokkila teki taas uuden umpisolmun ilmoittamalla, ettei EK halua eläkeiän korotusta. Kuka sitten? Onko Kokoomus ainoa, joka on tässä asiassa eläkevakuutusyhtiöitten asialla. Ellei ikää koroteta niin mitkä ovat vaihtoehtoja? Eläkemaksujen korotus ja eläkkeitten alennus, joista jälkimmäinen on helpompi toteuttaa, mutta maksettujen eläkkeitten leikkaus olisi varkautta? Entäs julkishallinnon eläkkeet? Julkishallinnon eläkkeistä ja viroista ne säästöt
alkavat!

Hakki kirjoitti...

fun(deeraaja)

Selkärankaseminaari liittyy varmaan taas yhtenä uutena Korpilampena tai Heurekana kansalaistemme poliittiseen muistiin?

Ei yliopistojen ja korkeakoulujen suoltamien puoluepukareiden siirtäminen yksityisen sektorin ja yrittäjyyden varmuusvarastoksi edellytä oppilaitosten sulkemista. Ilmeisesti päättävien tahojen strategiana on nostaa yksityisen sektorin osaamista Uuden Järjestyksen (New Order) edellyttämälle tasolla? Näistä koulitaan vientitykkejä ja pelialan yrittäjiä.

Ilpo taas puhuu omiaan. Todennäköisesti on vain sotkeentunut sanoissaan, vanhuuttaan.

Eläkevakuutusyhtiöitten asialla ovat eläkevakuutusyhtiöt, jotka ainoina tietävät kuinka kuralla järjestelmä on nykyisillä pelisäännöillä. Hehän niillä varoilla ovat, ainakin tähän mennessä saaneet vapaasti pelailla. Kirstun pohja alkaa viime pelien jälkeen ehkä jo näkyä?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

"Kun monessa bisneksessä tärkeintä on "location, location, location", turvallisuuspolitiikassa kuulemma "Venäjä, Venäjä, Venäjä", ja uskaltaisin väittää, että finanssipolitiikassa tärkeintä on tekemisen ajankohta, "timing, timing, timing"."

Käppyröistä näkyy että se oikea timing on mennyt jo aikaa sitten. Nyt korjausliikken tekeminen on paljon hankalampaa.

http://2.bp.blogspot.com/_7Z_f3g5-dI0/TPSh5IleHEI/AAAAAAAAAic/wi1_4WWzTzQ/s320/valtiontalouden_tulot_ja_menot.JPG

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Jos sallit että vähän neuvon, niin ehdotan että kerää kokoon kaikki netistä löytyvät uutiset säästöistä. Niitä tulee vielä lisääkin, koska kaikki byroot eivät ole vielä keksineet kuinka uusilla budjeteilla selviävät.

Joskus kevättalvesta sitten kirjoitat niistä artikkelin, josta tulee surrealistinen jo sinällään, mutta vertailun vuoksi panet siihen myös tuoreita uutisia käsittämättömästä rahan kippaamisesta sinne ja tänne, jotta Salvador Dalikin alkaisi vaikuttaa suomalaiseen todellisuuteen verrattuna naturalistilta.

Mulla ei ainakaan nyt aika riitä tilanteen seuraamiseen, joten paljon jää huomaamatta.

Tuossa vähän aineiston tynkää.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014011217920335_uu.shtml
http://yle.fi/uutiset/poliisi_suunnittelee_yhdeksan_putkan_lakkauttamista_suomessa_-_riveissa_herannyt_kritiikkia/7036987
http://www.hs.fi/politiikka/Synnytyksist%C3%A4+haetaan+j%C3%A4ttis%C3%A4%C3%A4st%C3%B6j%C3%A4+viisi+sairaalaa+liipasimella/a1388027674971
http://www.talouselama.fi/uutiset/thln+ylijohtaja+perheille+lisaa+vastuuta+vanhuksista/a2221490

ja sokerina pohjalla:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014011017917570_uu.shtml

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Käppyrät kertovat totuuden. Sen mitä niiden toivotaan kertovan. Ne eivät vaan valitettavasti ole sillä tavalla reaaliajassa, että niiden avulla voisi ajattelun korvata.

Olen kanssasi myös samaa mieltä, että "oikea timing on mennyt jo aikaa sitten". Mutta aivan ilmeisesti moni muu ei vielä, ainakaan.

Minä otan kaikki neuvot vakavasti. Myös Sinun. Eikä minunkaan " aika riitä tilanteen seuraamiseen, joten paljon jää huomaamatta," niin eläkeläinen kuin olenkin.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Nyt selvisi mikä politiikassa on pielessä: siitä on tullut sketsisarja.

http://www.youtube.com/watch?v=hh1x63VHYA0

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Jaa. Pelleilyksihän suomalainen politiikka kieltämättä on mennyt, joskaan en oikein ymmärrä millä tavalla juuri esittämäsi linkki sen osoittaa? Minä näin vain nuoren miehen, joka uskoo itseensä. Näytöistä voidaan sen sijaan olla montaakin mieltä ja "puhutaan mitä puhutaan, kunhan puhutaan" lienee edelleenkin tae sille, että pelleily politiikassamme jatkuu. Sitä eivät äänestäjät poikki vihellä.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

kun otetaan derivaattaa päivän tapahtumista, saadaan selkeämpi kuva trendeistä. Ja se kulkee auttamattomasti romahdusta kohti. Äsken löysin uudelleen oheisen linkin tekstin

http://takku.net/article.php/20080819151227638

joka kiihkottomasti kuvaa tulevia aikoja. Kyseisen kynäilijän tekstejä kannattaa lukea laajemminkin, kuten esim. Peak Everything.

tutkija Pohjanmaalta

Satunainen raportoija kirjoitti...

"Pelleilyksihän suomalainen politiikka kieltämättä on mennyt, joskaan en oikein ymmärrä millä tavalla juuri esittämäsi linkki sen osoittaa? Minä näin vain nuoren miehen, joka uskoo itseensä."

"Nuori mies" täyttää tänä vuonna 45 v., ja pätkä on kuin jostain brittiläisestä komediasarjasta, joka huvittaa naama vakavana.

Edes nuorisojärjestöjen porukat eivät käyttäydy tuolla tavalla, mutta Stubbpa onkin kokenut feikki ja tietää mitä yleisö haluaa.