Miksi emme opi edes virheistämme?

Entisen pääministerin Esko Ahon kanssa on helppoa olla samaa mieltä siitä, että on virhe odotella asioiden korjaantuvan itsestään, ajan kanssa. Ja siinäkin, että ilmeisesti virheiden tekemisen ja persujen pelosta hallituksen nykyiset vastuulliset, siis lähinnä päämisterin ja valtionvarainministeri edustamat puolueet ovat ottaneet vastuuttoman mittään tekemättömän ja julkisen sektorin velkaa tolkuttomalle tasolle kasvattavan linja.

Kun nykyinen tilanne pedattiin totesivat silloinen pääministeri Matti Vanhanen ja valtionvarainministeri Jyrki Katainen kuin yhteen ääneen "Ei koske Suomea." Kun vaalit 1991 voittaneen kepun silloinen puheenjohtaja Esko Aho kasasi hallitustaan, hän teetätti kiinnostuneilla ryhmätöitä keskellä käsiin räjähtävää työttömyyttä. Hallituksensa ensimmäinen varsinainen päätös, Suomen markan ecu - kytkentä vuoden 1991 toukokuussa, tyrehdytti työmarkkinat käytännössä kokonaan muutamiksi vuosiksi.

Rahapolitiikassa tehtiin keskeisimmät virheet, hallituksen siunauksella, tasavallan presidentin Mauno Koiviston ja Suomen Pankin toimesta, pitäytymällä vahvan markan oppiin. Se melkein kaatoi Suomen mikä pakotti lopulta kelluttamaan markka syyskuussa 1992, mikä lienee suurin yksittäinen syy Suomen silloisen pelastumisen. Kun seurauksen markan arvo devalvoitui noin 30% oli aimmet synnit kuin pois pyyhitty ja siirretty kansalaisten maksettavaksi.

Devalvaatio tarkoitti tuhansia tarpeettomia, sinänsä elinkelpoisten  pienyritysten konkursseja, vuosikausiksi venyneitä ulosottovelallisuuksia, itsemurhia ja massatyöttömyyden, joka pahimmillaan, muistaakseni helmikuussa 1994, nousi   777.000 todelliseen työttömään. Pk-yrityksiä kaatui noin 30.000. Onneksi vientimarkkinat alkoivat vetää juuri viime hetkellä, oliko 1993? Ja se oli toinen syy selviämiseemme, kun "onneksi" tilanteeseen oli jouduttu vain suhteellisen vähän velkaantuneina. 

Suurimmat virheet talouspolitiikassa tehtiin pankkien vastikkeettomassa pelastamisessa taas kansalaisten kustannuksella, verovaroilla. Pankkikriisi vain kiristi pankkien lainahanat erityisesti pk-sektorin osalta kuiviin. Ei puhettakaan Quid Pro Quo:sta, pankkien pääomittamisesta niiden osakkeita vastaan.

Ahon käsitys selviytymisen syistä on todella subjektiivinen, jos hän uskoo hänen tai hänen hallituksensa ja sen päätöksentekokyky olisivat pelastaneet maan. Ennemminkin päin vastoin. Ilmeisesti ainoa tolkullisen päivätyön teki silloinen valtionvarainministeri Iiro Viinanen, joka insinöörin pragmaattisuudella hoisi lainataakkaa rajusti lisäämällä valtiontalouden kuiville. Ahon rooli oli, ettei hän moista estänyt. Mutta se on toki myönnettävä, että hän voimakkaasti ajoi meidät EUn jäseneksi, jolla pitkällä aikavälillä oli talouttamme vahvasti kasvattava vaikutus. Tästä jälkikäteinen kiitos.

Nyt tämä nykyinen hallitus on tekemässä samaa virhettä, kuin poliitikot Ahon johdolla vuonna 1991. Kun rahapolitiikan merkitystä itsenäisen maan taloudelle ei ymmärretä ilmeisesti ollenkaan, ajetaan samaan seinään kuin Aho aikoinaan. Nyt temppua kutsutaan Sisäiseksi Devalvaatioksi.