torstai 10. lokakuuta 2013

Lomalle, ihanaa


Bloggailijakin tarvitsee joskus uutta virtaa. Sitä tarjoaa kunnon loma. Joten nyt seuraa ainakin muutaman hetken tauko. Mutta ei välttämättä lukijoilleni. 





Alla viimeisimmät kommenttini ns. valtaamedian juttuihin. 


Miten tuo mahtaa muuttaa nykytilannetta? Kuinka monta konsulttia katoa? Paljonko rahaa säästyy? Kuinka monta palvelupistettä ulkomailla lakkautetaan? Vai käytetäänkö rahaa entistä enemmän? Lisätäänkö poliittisia suojatyöpaikkoja? Pitääkö saman organisaation nyt sekä edistää vientiä että "investointien"tuontia? Kuinka monta vuotta arvellaan kuluvan, ennen kuin organisaatio - olipa se nyt sitten millainen tahansa - lopettaa tyhjäkäynnin ja on aiotussa muodossa iskussa? 

Ehtivätkö ennen seuraavaa muutosta?




----



"Ehkä mallia voisi vapaaoppilaspaikoilla höystettynä soveltaa Helsingissä myös päiväkotimuskareihin." Taitaa olla liian vaikeet hallinnolle?

Kaikki muut kun eivät halua muskareita. Jotkut haluavat kuvaamataidetta, toiset voimistelua, kolmannet matematiikkaa tai vaikkapa luonnontieteitä. Ei sellaista kukaan virkamies halua hallinnoida, oli se lapsien (tai heidän vanhempiensa) mielestä miten toivottavaa tahansa.

Mutta kuten monta kertaa ja eri yhteyksissä olemme joutuneet havaitsemaan http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2009/03/jarkiko-voittamassa.html järjellä ei ole merkitys kun hallinto hallinnoi.


----



"Ehkä mallia voisi vapaaoppilaspaikoilla höystettynä soveltaa Helsingissä myös päiväkotimuskareihin." Taitaa olla liian vaikeet hallinnolle?

Kaikki muut kun eivät halua muskareita. Jotkut haluavat kuvaamataidetta, toiset voimistelua, kolmannet matematiikkaa tai vaikkapa luonnontieteitä. Ei sellaista kukaan virkamies halua hallinnoida, oli se lapsien (tai heidän vanhempiensa) mielestä miten toivottavaa tahansa.


----




Oppisopimusjärjestelmä toimii hyvin, jos tarjolla on oikeita töitä. Niitä taas voivat tarjota vain yritykset. Voit pääsääntöisesti unohtaa julkisen sektorin, jos koulutuksen tulokseksi haluat motivoituneita ja osaavia ammattilaisia.

Maassa, jota vuosikymmeniä nurkan takana uhannut työvoimapula ei koskaan ole saavuttanut ja, jossa nuorten työttömyys on ennemminkin sääntö kuin poikkeus on liian vähän töitä siihen, että niissä nuoria koulutettaisi. Ainakaan sillä palkalla, jonka TESsit määräävät. Eivätkä ammattikoulujen opettajatkaan halua suunnitella itseään työttömiksi ja katso suopeasti tarpeensa pienenemistä.

Tuosta työpaikkojen vaihtamisesta. Nykymaailmassa mikä tahansa koulutus voi olla ja on vain avain ensimmäiseen työpaikkaan. Mitä motivoivempaa se oppilaiden mielestä on, sitä osaavimmiksi he oppivat. Kun ammattikoulutuksen piiriin usein hakeutuvat oppilaiksi henkilöt, jotka haluavat tehdä eivätkä "leikkiä" käsitteillä, heille pitäisi myös koulutuksessa antaa siihen mahdollisuus, sillä silloin he parhaiten oppivat. Ja osaavat. Ja kiinnostuvat itseään kehittämään.

Loppu on pitkälti itsestä ja sattumasta kiinni.

Oppisopimuskoulutus-lähtöinen kehittäminen ammatillisen koulutuksen perustaksi on kaikin puolin kannatettavin, jos töitä löytyy.


-----


Tämä on kuin muisto menneiltä ajoilta; hallittua rakennemuutosta kahvikupin ääressä. Mutta sitä eivät hallitse valitsemamme päättäjätt enää ollenkaan. Ja meni syteen tai saveen, seuraava mahdollisuus vaikuttaa asiantilaan koittaa meille taviksille vasta 2015. Eipä silti, että silloinkaan mikään muuttuisi. 

Siihen asti saa Suomi ja muu maailma vaikka upota, eikä vastuulliseksi itsensä korottanut hallitus kanna vastuutaan ja eroa. 




----




Tähän kai pitäisi vain kommentoida; Ei koske Suomea? Vaan se koskee.

Jos lähdemme siitä, että kansalaiset eivät voi vaihtaa yritysten johtoa meille kansalaisille jää - toki vain periaatteessa ja neljän vuoden välein - mahdollisuus vaihtaa niitten puolueiden painoarvoa, jotka taistelevat hallitukseen pääsystä. Kun järjestelmämme mukaan eduskunnan on nautittava hallituksen luottamusta, mahdollisuus vaihtaa hallitusta vastoin pääministerin tahtoa onnistuu vain, jos riittävä määrä hallituksessa nyt istuvista puolueista sieltä lähtee.

Itseään vastuullisiksi mainostavien puolueiden on turhaa edes yrittää selitellä, ettei vastuu nykytilanteesta ole heillä. Se on, ja kokonaisuudessaan. Siksi heidät on valittu.


Viimeinen lähtijä sammuttakoon valot.


-----



Siis, koska poliitikoilla on vaarana polttaa näppinsä julkisuusarvoltaan liian vaikeiden/hankalien asiakokonaisuuksien kanssa, nämä kaksi ministeriä tulisi nimittää alan ammattilaisten joukosta, ns. ammattiministereiksi?

Se ammattitaito, joka tässäkin hallituksessa loistaa kaiken kansan nähtäville, edellyttäisi vastaavaa käytäntöä jokaisen ministeriön osalta. Mutta sitten herää kysymys siitä, mihin ministereitä yleensäkään tarvitaan?

Eivätkö kansliapäälliköt edustakaan hallintoalansa ammattiosaamisen huippua? Eikö ministerin tehtävä olekaan toimia kansalaisten vaaleissa ilmaiseman tahdon soihdunkantajana, linjan vetäjänä ja päällystakkina ao. virkamiehistölle? Vai onko niin, että jotkut puolueista eivät vain halua hoitaa hankalaksi kokemiaan asiakokonaisuuksia, kun ne ovat oppositiopuolueiden leipälajia?

Siitä voimmekin sitten edetä seuraavaan kysymykseen. Mitä teemme puolueita edustavilla poliitikoilla, jotka haluavat hoitaa vain "kivoja" asioita? Eikö puolueiden halu vastata, ideologiaansa mukaisesti kansakunnan asioiden hoitamisesta, edellytäkään vastuuta kaikista asiakokonaisuuksista, myös ja erityisesti vaikeista/hankalista? Olisiko parempi malli läänittää määrätyt hallinnonalat määrätyille puolueille? Mutta mihin sitten enää äänestäviä kansalaisia tarvitaan?

Tiedän kärjistäväni, mutta demokratiassa kansan äänen toteutuminen ministeriössä edellyttää poliittisin perustein valituksi tullutta ministeriä. Ainakin vielä ja muodollisesti meillä on tasavaltainen kansalaisten demokratia, ei puolueiden ja muiden etujärjestöjen keskinäinen demokratia.



-----



Varmaan hyvä, että edes "vastuulliset virkamiehet" asiaansa uskovat. Taitavat vaan olla ryhmänä aika yksin? Eikä yhdenkään heistä tarvitse miettiä sitä, minkä hinnan kansalaiset heidän taloususkostaan ovat joutuneet ja joutuvat vielä jatkossakin maksamaan. Myös me.




-----



Toivottavasti kukaan ei pidä tätä ainakaan osoituksena siitä, että alvia ei kannata olennaisesti vähentää? Sehän osoittaa ainoastaan, että yritys/yrittäjä ei saavuttamaansa hyötyä vapaaehtoisesti asiakkaalle siirrä. Ja miksi pitäisi, meidät asiakkaat kun on opetettu kuuliaisiksi ja yrityksellä/yrittäjällä on varmasti aivan riittävästi rahareikiä. 

Eikä siirrä puolueita edustavat poliitikotkaan. Heidän järjettömälle tasolle nostamat julksihallinnon kulut ilmeisesti edellyttävät järjettömälle tasolle nostettua alvia? Vaikka julkiset kulut pienetyisivät puolueemme keksivät "säästöille" parempaa käyttöä. 

Kuluttajille sen pienentäminen siirtyy vasta pitkäaikaisen kilpailun seurauksena. Jos kilpailu toimii. Jos silloinkaan.




-----



"Sitä saa mitä tilaa." En ota kantaa siihen onko tulos oikea vai väärä enkä siihen onko se järkevä vai typerä. Kun tilaus on nyt näkynyt ja kuulunut vuosikymmeniä seuraus on tämä.  Poikien "syrjäyttäminen" kun alkaa nykyään viimeistään koulusta. Eikä tämä ole hetkessä muutettavissa. Vaikka haluakin löytyisi. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2007/09/kasvatuksen-huippu-innovaatio-made-in.html



-----


Uutisesta ei tainne olla kysymys? 

Ainakin virallisesti, oli kyseessä CoCom http://fi.wikipedia.org/wiki/CoCom , joka oli - edelleen virallisesti - laajempi yhteenliittymä kuin USA. Oikeampi olisi verrata CoComia NATOon. Meille ja varsinkin Tauno Matomäen Rauma-Repolalle varsin ikävä, julkisestikin aikoinaan käsitelty juttu.

Mutta siitä voi jälleen ainakin oppia sen, että pienten valtioiden eduilla ei ole merkitystä, kun isot alkavat vartioida tärkeinä pitämiään intressejä. Joskus pienet joutuvat itse maksuvälineiksi, elleivät tätä logiikkaa ymmärrä.




-----


Ja vielä 200 Korkeimman Oikeuden uuden tulkinnan odottajaa on jonossa jo nyt TEn aiemman, oman artikkelin mukaan. http://www.talouselama.fi/uutiset/kohta+veronkiertaja+saa+syytesuojan+uudella+keinolla/a2207177

Varsinainen tulkinta. Kenen puolella laki ja sen tulkinta oikein on tänä materalistisena aikana? Tällaiset tulkinnat lihottavat ehkä valtion kassaa, mutta samalla rapautuu kansalaisten usko lainkäytön tasapuolisuuteen.

On luonnollisesti hyvä, jos uuden tulkinnan mukaan kiertäjälle maksetut veronkorotukset saadaan myös perittyä. Mutta miksi lakia ei ole ennemminkin tulkittu siten, että periminen saadaan myös toimitettua entisen laintulkinnan mukaisesti?




-----



Ja korkein oikeus on sitten linjannut, että tiukan laintulkinnan mukaan tätä verojenkiertäjien porukkaa - ja niitä on paljon lisää Olliloiden, Ehrnrothien ja Pauligien lisäksi - ei voi panna rikosoikeudellisesti syytteeseen. Perusteena on "ne bis in idem" - ei kahdesti samasta - periaate. Veronkorotusta kun pidetään jo rangaistuksena. http://www.talouselama.fi/uutiset/kohta+veronkiertaja+saa+syytesuojan+uudella+keinolla/a2207177

Ja onhan se ikävää, kun kiinni jäätyään joutuu maksamaan enemmän. Mutta ei veronkorotus ole rikosoikeudellinen rangaistus. Se on ennemminkin sukua poliitikkojemme lainvastaiselle  vaalirahalahjomien ilmoitusten laiminlyönnille, jota Kehittyvien Maakuntien Suomi aikoinaan käytti hyväkseen. Sukua lähinnä siksi, että ilmiselvän lain rikkomisen seurauksena ei silloinkaan ollut oikeusprosessi lahjoman vastaanottajia vastaan. Kansalaisen kannalta on tässä tilanteessa ehkä siunaksellista, että veronkiertäjillä ei nyt ole suoraa mahdollisuutta muuttaa lakeja, kuten puolueilla aikoinaan?

Koska kyseessä oli kesällä, vaivihkaa 6 - 5 enemmistöllä tehty  uusi laintulkinta, on siis olemassa ainakin toinenkin. Siis se vanha. 

Mikä mahtaa yhdistää poliitikot ja tämän veronkiertäjien porukan toisiinsa? Oikea vastaus ei ole ilmeisin, eli Perheyritysten liitto. Ei ainakaa yksin, joten ei liene syyttä sitä rikollisorganisaatioksi kutsua? Vielä?

Mutta jää kyllä ihmettelemään kenen oikeutta tämä korkeimman oikeuden päätös palvelee? Veronmaksajien vai veronkiertäjien? Tavisten vai varakkaan, ehkä rikkaankin eliitin?

Vai onko niin, että Korkein Oikeus on roomalaisen oikeuden innoittaana etääntynyt laintulkinnassaan lopullisesti läheisemmästä, kansallisemmasta perinnöstä?

"Samoin hänen myös tulee muistaa tuomarinviran olevan asetetun yhteisen kansan hyödyksi eikä tuomarin omaksi hyödyksi." Ja näinä kasvavien tuloerojen ja  jakautuvan kansakunnan aikoina on muitakin jakolinjoja kuin tuomarit ja yhteinen kansa.

-----




",vapautuu myös paljon virkamiehiä vientiin." Älä unta näe. Verotusta silloin kiristetään


-----



Näittenkin tilastoiden sanoma on, kehittymisensä osalta selkeä. EU-alueen ja erityisesti sen ytimen - euro-alueen - kehitys on ottanut uuden tehtävän, Saksan johtaman liittovaltion, Euroopan Yhdysvaltojen synnyttämisen.

Valitettavasti Saksan ohjeistaman EKPn rahapolitiikka ajaa kuitenkin siihen, erityisesti että pienet reunavaltiot ajautuvat maksukyvyttömiksi ennen kuin moista saadaan aikaiseksi. Enkä oikein usko kaikkien pienten reunavaltioiden kansalaisten tyytyvän vapaaehtoisesti osaansa Saksan halvan työvoiman reservaattina ja raaka-aineen toimittajina.


------



Veronkiertäjätkö ovat oikeuslaitoksen erityisessä suojelussa. Siis harmaan talouden, kaupan keskusliikkeinen, autokoulujen ja kansanedustajien lisäksi? Ja kun vähän viitsisi kaivaa joukkoon tulee vielä ainakin koko polittisen järjestelmämme rahoitus. Sieltähän on peräisin ajatus siitä, että kun aiemmin vastaanotettut vaalirahoituslahjomat on palautettu, rikos on sovitettu.

Jos lainsäädännössä on vikaa, on syynä löperö puoluelaitos. Ne kun päättävät laeista. Kyse ei voi olla kansalaisten arvoista, ne kun ovat vahvasti ja syystä veronkierron vastaisia.

Jos tulkinnassa on vikaa, on syytä arvioida uudestaan oikeuslaitoksen uskottavuus lain tulkinnassa ja selvittää hyväveliverkkojen lonkerot.

Tämä on itsetuhoista toimintaa. On tämä tosi monessa suhteessa aivan pähkähullu maa. Eikä edes puolusteluksi kelpaa väite, että muualla olisi vielä pahemmin. 


-------




Voisiko olla niin, että me suomalaiset, jotka kovasti uskomme hyvän tuotteen myyvän itse itsensä ja jotka tiedämme, että oma kehu haisee, syyllistyisimme jälleen samaan, kuin jokin aika sitten merenkulun rikkidirektiiviin ja sen vaikutuksiin Itämeren kuljetuskustannuksiin? Rypistämme vasta sitten, kun se jo on housuissa ja haisee? Oikea aika vaikuttaa ja kampanjoida on nyt. Ja rajusti. Muuten kyse on luovutusvoitosta.

"The game ain´t over til it´s won" sanoisi jenkki.


-----



Ehdotus on loistava. Ilmeisesti ensimmäinen järkevä lausunto alan toimijalta. Siitä vaan suorittamaan KOKONAISUUDISTUSTA ja lopettamaan pelkän opetuslupa-asian kanssa näpertely, liikenneministeri. Tavoitteeksi henkilöauton ajokortti alle 1.000 euroa, toteutettuna miten tahansa.



-----



Taitaapi olla niin, että normaalijakautuman käyttäminen henkilöarvioinnin ja - kehittämisen perusteena, yksittäisten ominaisuuksien tarastelussa vielä hyvin suurissa populaatioissa  toimii, mutta irtisanomisten perusteena/pohjana ei ollenkaan. Ihminen kun on joka tapauksessa monin, vaihtelevin ominaisuuksin rakentunut kokonaisuus. Jos sitä käytetään esimerkiksi henkilökunnan vähentämiseen se on kaiken sen mittaamisen konkreettinen  irvikuva, mitä johtamisteoreetikot ja konsultit ovat lätäkön toiselta puolen tänne rahdanneet. Yrityksille ja julkisyhteisölle käy sitä noudattaen huonosti, kuten on nähty.

Hienosti asian kuvasi aikoinaan Neil Hardwick, tosin kuvatessaan meitä suomalaisia yleensä: (Lainaus blogilta http://paavohaikio.wordpress.com/)

"Neil Hardwick oli aikoinaan 80-luvulla minun hyvä inspiraation lähde, ja luin nyt vähän aikaa sitten uudestaan hirmuisella rieumulla hänen kirjoittamiaan kolumneja Suomen Kuvalehteen, jotka hän julkaisi kirjassaan Neilin tähteet –  eli Hardwicks Sauce.

Siellä on kirjoitus siitä, kuinka pieneksi kansa voi tulla. Sen kolumnin nimi on ‘Folk Tale – Kansansatu’.

Se kertoo kansasta, joka oli kerran hyvin pieni, hyvä ja ylpeä itsestään, ja pärjäsi erittäin hyvin. Sitten se pieni kansa oli hyvin viekoiteltavissa vieraiden aatteiden kanssa, ja ne hyökkäsivät tänne monelta rintamalta, ja kaikki ajatukset hyväksyttiin sellaisenaan, koska se kansa oli niin pieni, jonka seurauksena tästä maasta tuli pienempi ja pienempi ajatuksiltaan.

Jossain vaiheessa Neilin koluminissa päädyttiin siihen, että kaikista oli tullut samanlaisia, omat ihanteet oli hylätty ja otettu tilalle muiden ihanteet, ja kansasta tuli edelleen ajattelultaan pienempi ja pienempi.

Lopulta (suora lainaus Hardwickin tekstistä): “The country  got smaller, and smaller, and smaller, until it got so small that one day , while it was licking its own arse in front of the fire, it fell in and was never heard of again”


-----



Juuripa näin. Eikä enää pelasta edes irtisanottavien orjatyövoima, kun sisäinen devalvaatio ajaa maan lopullisesti konkurssiin.

Nyt tämä hallitus on tekemässä samaa virhettä, kuin poliitikot Esko Ahon johdolla vuonna 1991. Kun rahapolitiikan merkitystä itsenäisen maan taloudelle ei ymmärretä ilmeisesti ollenkaan, ajetaan samaan seinään kuin Aho aikoinaan. Nyt temppua kutsutaan "sisäiseksi devalvaatioksi".



-----



Ihmisen vapaus on jo nyt niin kovin suhteellista, että itse olisin ennemminkin huolissani ihmisyyden ja inhimillisyyden katoamisesta kaiken kontrollin ja reguloinnin seurauksena.

Kun "viidenkymmenen vuoden päästä ihmiset kantavat teknologiaa kehoissaan,  Silloin joudutaan pohtimaan" kuinka suuri osa tuosta kyborgista on ihmistä, kuinka suuri osa konetta. Koneen kun voi aina sammuttaa.



-----



Alleviivaan alkuun varmuuden vuoksi, että suurin osa julkisesta työstä - opetus, turvallisuus, sote-työ jne. suorittava palvelutyö on mielestäni lisä-arvoa tuottavaa ja tarpeellista. Hallinnoista ja pääasiassa "esimies-, suunnittelija- ja koordinoivien sihteerien" tasoilta sitä tuottamatonta työtä löytyy, kuntien, kuntainliittojen, -yhtymien ja yritysten jokaisella toimialalla.

Ajattelun lähtökohtana on kuntien palkkalistoilla olevien henkilöiden säilömisen oikeutus tuottamattomaan työhön. Kuluja syntyy veronmaksajille heidän palkastaan sekä siitä, että heidän osaamistaan ei hyödynnetä vaihtoehtoisessa, tuottavassa työssä viiden vuoden irtisanomissuojan aikana. Jos sinä aikana ei ammattitaito ja motivaatio työn tekemisen mielekkyyteen yleensäkin häviä, on jo ihme.

Miksi ihmeessä meidän veronmaksajina pitäisi ylläpitää päällekkäistä hallintohierarkiaa sote-sektorilla vain siksi, että poliitikoille löytyisi suojatyöpaikkoja? Miksi pitäisi kieltäytyä hyväksymästä sitä, että maailma on sadassa vuodessa muuttunut? Kun ennen, kävely tai hevosaikaan elämänpiiri rajoittui muutaman kymmenen kilometrin säteelle, matka ei enää ole rajoittava tekijä ollenkaan. Rajoittavaa on tuottava työ. Sen kehittämiseen pitäisi panoksia löytyä, jos ei muuten niin sitten lievällä pakolla.

Erityisesti me emme tarvitse kunnallispoliitikoille mittään tekemättömiä itseisarvoisia hiekkalaatikoita. Sitä varten voidaan tarvittaessa organisoida uusia vapaaehtoisia kansalaisjärjestöjä?

Siksi korvattakoon kunnallinen itsehallinto maakunnallisella itsehallinnolla.


PS.


Alleviivaan varmuuden vuoksi vielä kerran, että suurin osa julkisesta työstä - opetus, turvallisuus, sote-työ on mielestäni lisä-arvoa tuottavaa ja tarpeellista. Hallinnoista ja pääasiassa "esimies-, suunnittelija- ja koordinoivien sihteerien" tasoilta sitä tuottamatonta työtä löytyy, jokaisella toimialalla.

Ei kommentteja: