perjantai 30. elokuuta 2013

Rakenneuudistuksesta tuluskukkaro



Etujärjestöt kiittävät kavereitaan tulipa kiitoksia sitten paljon tai vähän. Eniten itseihailua viljelevät etujärjestöjen kaverit ihan itse. Varmasti moni heistä on joutunut periaatteitaaan nielemään vaan väliäkö sillä, kun hallitusohjelma on jo saavuttamattomissa joka tapauksessa. Paljon on vielä matkaa paperilta todellisuuteen. Mutta myönnettäköön, jostain hallitus on jälleen päättänyt.




Jos tädillä olisi.... 



  • Kokonaisuus on tietysti kokonaisuus, mutta kun piru viihtyy yksityiskohdissa panee moinen ihmettelemään esimerkiksi millä tavalla 1 vuosi lisää oppivelvollisuutta parantaa kestävyysvajetta? Töihin ne lapset olisi saatava.
  • Opintotukipäätös saattaa nopeuttaa valmistumista, mutta se taitaa edellyttää, että työtä on tarjolla? 
  • Työttömän oikeus ansaita 400 euroa kuussa saattaa toki vähentää nykyistä kuutamokeikkailua, mutta en oikein jaksa uskoa sen uusia työpaikkoja luovaan vaikutukseen.
  • Subjektiivisen päivähoido-oikeus purkaminen on varmasti henkiseti merkittävän asennelukon purkaminen. 
  • Kodinhoidontuen pelisääntömuutos saattaa pitää äitien ammattitaidon kuranttimpana ja heidän kilpailukykynsä työpaikoista paranee, jos miehet suurin joukoin siirtyvät kodinhoidontuelle. Ja elleivät siirry, rahaa säästyy.
  • Vuorotteluvapaanlle pääsyn kiristäminen kuulostaa valtion tasolla ensi vaiheessa lähinnä pikku-yksityiskohdalta, vailla rakenteellista merkitystä.
  • Eläkeiän kasvattaminen vajaasta 61 vuodesta runsaaseen 62 vuoteen mahdollisesti, joskus, ei kyllä työeläkevajetta juurikaan paranna.
  • Metropolihallinto ei ainakaan ensikuulemalta vähennä, vaan lisää kuluja. Kun vanhat merkit usein paikkansa pitävät se erityisesti lisää mahdollisuuksia kasvattaa luottamusmies-,  byrokraatti- ja poliittisia suojatyöpaikkoja. Mahdollisuuksia se toki antaa alueen toiminnan tehostamiseen - riippuen siitä mitä sen mandaattiin jää kuulumaan - mutta se on vain mahdollisuus. Kun vanhat merkit paikkansa pitävät, se ei puolueilta tule luonnistumaan toivotulla tavalla.
  • Pakkoliitokset 12 kaupunkiseudun osalta voitaneen panna toivomusaloitteiden piikkiin? 


Ehkäpä enemmän kuin viestiksi kansainvälisille luokitusyhtiöille aikaansaannosta voi pitää viestinä suomalaisen puoluepolitiikan muutoksesta äänestäjille. Se vahvistaa, että vaalilupauksiin ei ole todellakaan syytä uskoa. Eikä varsinkaan pienten puolueiden vaalilupauksiin. Mutta sen lienemme todenneet jo muutenkin?

Tässä nopea läpikäynti ja mielipide "from the top of my head". Saas nähdä kuinka nopeasti päätöksiin tällä kertaa palataan. 



PS. Otsikko muutettu klo 13.30

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Kodinhoidontuen pelisääntömuutos saattaa pitää äitien ammattitaidon kuranttimpana .... +++

Eikö tuo kodinhoidontuen olisi voinut poistaa kokonaan? Minulle ei mene jakeluun, että miksi oman lapsen hoitamisesta omassa kodissa pitäisi maksaa tukea? Eikö se ole äidin velvollisuus hoitaa tekemäänsä lasta? Jos lasta ei voi tai halua hoitaa kotona ilman tukea, miksi yleensä tehdä sitä lasta? Kukaan ei pakota.

Kyseessä on eräs näistä lapsenteon kannustimista ja mihin sitä tarvitaan kun syntyvyys Suomessa on nytkin liian suurta: tämänpäivän lapsi on helpolla tulevaisuuden nuorisotyötön (nyt 25% ikäluokasta). Meillä ei ole sellaisia työmarkkinoita, ei nyt eikä tulevaisuudessa, mihin nykyisen suuruista syntyvyyttä tarvitaan. Vai ennakoidaanko tässä ehkä armeijan miestarvetta tulevaisuudessa?

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Taidat olla aika kalkkis? ;-) Sitä paitsi neitseellinen synnytys on aika "last season"? ;-)

Olen kyllä henkilökohtaisesti lähtökohtaisesti samaa mieltä; lapsenteon kannustimista olisi syytä luopua. Kansallisesti tavoiteasettelu voi hyinkin olla toinen? Vaikkapa armeijan tulevaa henkilötarvetta ajatellen. ;-)







Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Taidat olla aika kalkkis? ;-) Sitä paitsi neitseellinen synnytys on aika "last season"? ;-) +++

Pientä täsmennöstä please? Eiköhän raikas mielipiteeni ole hyvinkin tätä päivää. Tosin valtavirtaa vastaan. Ja normatiivista ajattelua, joka oikeastaan tarkoittaa ajattelun puuttumista.

Joka ui vasten valtavirtaa, löytää lähteen. Tiedon ja ymmärryksen lähteen :-)

tutkija Pohjanmaalta

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Vaikeaa tilannetta ei voi panna kokonaan hallituksen syyksi, sillä meillä on myös eduskunta, eli käytännössä joukko penkkiurheilevan kansan tulonsiirtoja tavoittelemaan valitsemia keskinkertaisia sählyjoukkueita, sekä työmarkkinajärjestöt, joilla on takanaan pitkä historia haitan aiheuttamisesta edustamilleen tahoille.

Jos työmarkkinajärjestöt ovat päättäneet, että irtisanomisen täytyy olla Suomessa halpaa ja sen takia kansainväliset yritykset vähentävät toimintojaan ensiksi täältä niin mitäpä hallitus sille mahtaa.

Tietty on olemassa sellainen teoreettinen mahdollisuus, että joku ministereistä lausuu vihdoinkin julki totuuden työmarkkinasähläämisestä, mutta se tuskin toteutuu, koska sen jälkeen vihollisien määrä olisi sitä luokkaa, että olisi aika turha yrittää seuraavissa vaaleissa eduskuntaan.

Jos paperimiehien etujärjestö ajaa käytännössä ruotsalaisien paperimiehien etuja, asiasta mainitsemalla suututtaa paperimiehet, varsinkin tehtaiden lakkauttamisen takia irtisanotut, ja samanlaista sähläämistä se työntekijöiden etujen ajaminen on ollut muutoinkin. Edes YTK ei ole keksinyt ruveta vaatimaan irtisanomisten vaikeuttamista, vaikka sen jäsenien on pakko tajuta näin yksinkertaisia asioita.

Myös työnantajajärjestöt ovat ammuskelleet omiin jalkoihinsa, joten sinnekään päin kritiikkiä ei parane kohdentaa, sillä eihän tässä maassa aleta ihan ensiksi etsiä syyllisiä syyllisien joukosta.

Ennen kuin tilanteelle voidaan tehdä mitään, jonkun pitäisi opettaa suomalaisille mitä "vastuu" tarkoittaa. Nykyisin se mielletään joksikin epämääräiseksi, mahdollisesti vähän yliluonnolliseksikin ilmiöksi, mikä on jonkun muun ongelma.

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Touché. :-)

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Voidaan varmasti pitkäänkin keskustella, mikä on syy ja mikä taas seuraus nykytilaamme? Loppujen lopuksi, se kääntyy aina siihen, että syy löytyy meistä äänestäjistä, meidän jokaisen vika?

Johtuen siitä, että pidän puoluepolitiikkaa yleisten ja yhteisten asioitten hoitamisena, löytyy nykyisen ongelmamme perussyy puolueista. Pitkälti epädemokraattisesti johdettuina syöpäkasveina, joitten me äänestäjät olemme antaneet muodostua etujärjestöiksi ja ottaa yhteiskunnan ohjat käsiinsä meiltä kansalaisilta ja valitsemiltamme edustajilta.

Istuvatpa nämä syövät ihan missä tahansa - hallitus tai eduskunta, valtio tai kunnat, luottamusmiehinä tai virkamiehinä, työnantajina tai työntekijöinä, ostajana tai myyjänä niiden toiminnan lopputulos on nykyisin sama kuin Midaksen aikoinaan mutta käänteisesti. Kaikki mihin se tarttuu muuttuu paskaksi. Se paska sataa päällemme.

Huomaa, että en puhu vastuusta mitään. Puolueen vastuu on jäsenilleen etujärjestön vastuuta ja eliitilleen vastuuta siitä, että ollaan vallassa ja saadaan luvatut edut vähintään itselle ja ehkä omalle porukalle. Määrittelet sen itse riittävän erinomaisesti: "Nykyisin se mielletään joksikin epämääräiseksi, mahdollisesti vähän yliluonnolliseksikin ilmiöksi, mikä on jonkun muun ongelma." Sellaiseen puolueilla - yhdelläkään - ei ole varaa koko kansakunnalle. Vain itselleen.

Karl Fransen kirjoitti...


Tutkija Pohjanmaalta.

Hakki is the master of “passing the buck” or, should one say, passing the bug, the old disease - while saying - “ I am innocent, do not look at me”.




Hakki kirjoitti...

Karl

Have a heart. :-) I´m retired. No known bugs.

Karl Fransen kirjoitti...


Hakki.

Heart is where the home is or home is where the heart is! The unknown bugs are the dangerous ones! I don't mean physical bugs there is always a remedy for them!