Apinalajina ihminen on ylittämätön tahdossaan hakata päätään seinään. Tämä tulee väistämättä mieleen seuratessa EU- poliitikkojen ja - virkamiesten tehotonta ja tuhoisaa hyörintää euro-kriisin kimpussa. Mutta vielä enemmän minua ihmetyttää se, että vaikka hän tuntee sekä seurauksena syntyvän päänsäryn ja kuhmun, hän ei havaitse sitä, että seinään ei synny edes naarmua. Itsetuhoisuudesta ei kuitenkaan ole kyse, tapahtuupa mitä tähansa, ei seuraukset heitä koske.
Sattuneesta syystä olen viime päivinä paneutunut ihmisen luonnon sisäiseen olemukseen itseäni sivistämällä ... ei, ennemminkin manipuloimalla. Tuo sattunut syy on se, että olen omalta osaltani halunut selkeyttää ajatuksiani siitä suunnasta, mihin nykyinen raha- ja talouspolitiikka, siis nykyiset poliitikot ja virkamiehet maanosaamme johtaa.
Stanley Milgramin koesarja 1960-luvun puolivälissä osoittaa,
millaisiin seurauksiin kulttuurillemme ominainen tottelemiskasvatus saattaa
johtaa. ... Tuskin on liioiteltua sanoa tämän koesarjan osoittavan, miten
nykyisen kulttuurimme sosialisaatioprosessit voivat tehdä kenestä tahansa uuden
Adolf Eichmannin, joka lähettää ihmisiä kuolemaan vain siksi että tottelee
määräyksiä.
The Third Wave oli vuonna 1967
yhdysvaltalaisessa koulussa toteutettu yhteiskunnallinen kokeilu, jonka
tarkoituksena oli osoittaa nuorille, kuinka ihmisissä vaikuttava
ylemmyydentunne voi muodostua tuhoisaksi demokraattisimmissakin maissa.
Tavanomaisilla opetusmenetelmillä koulun historian opettaja Ron Jones ei ollut
kyennyt selittämään oppilailleen, miten saksalaiset kykenivät tekemään juutalaisten
kansanmurhan kaltaisia tapahtumia.
Jones aloitti kokeilun vakuuttamalla oppilailleen, että
liikkeen tehtävänä on eliminoida demokratia. Liike painotti itseisarvoista
”kuria ja järjestystä”. Demokratian yksilökeskeisen näkemyksen Jones selitti
heikkoudeksi; liikkeen motoksi valittiin "Voimaa kurista, voimaa
yhteisöstä, voimaa toiminnasta, voimaa ylpeydestä". Autoritaarinen johtaja, tavanomaisen
sosiaalisen yhteistyön rikkominen, yksinkertainen käskytys, ja esimerkiksi yhteiset
riitit, mm. natsitervehdyksen omaksuminen aikaansaivat halutun muutoksen
oppilaissa. Jo neljäntenä päivänä Jones päätti lopettaa kokeilun, koska se
alkoi karata käsistä. Osa oppilaista alkoi raportoida hänelle jäsenistä, jotka
eivät olleet noudattaneet liikkeen sääntöjä ja jäsenten kuri ja lojaalisuus
hankkeelle vain tiivistyivät.
Stanfordin vankilakoe oli psykologinen koe, jossa tutkittiin ihmisen reagointia
valtasuhteisiin vankilanomaisessa ympäristössä. Koe toteutettiin vuonna 1971
kalifornialaisessa Stanfordin yliopistossa. Sitä on pidetty osoituksena siitä,
että kuka tahansa ihminen pystyy pahaan ja toimimaan julmasti kanssaihmisiään
vastaan, jos hänelle annetaan siihen rajoittamaton valta.
Koehenkilöiksi valittiin 24 nuorta vapaaehtoista
miesopiskelijaa, jotka jaettiin arpomalla kahteen ryhmään: puolet määrättiin
esittämään vanginvartijoita, puolet vankeja.
Vankeja esittävät nuoret miehet riisuttiin alastomaksi,
suihkutettiin desinfioivalla aineella ja heidät puettiin täsmälleen
samanlaisiin, kaapumaisiin vanginasuihin, joiden rintaan oli kiinnitetty
tunnusnumero. Oikeita nimiä ei käytetty. Myös vartijoilla oli yhtenäiset
khaki-univormut, jonka varustuksiin kuului aurinkolasit, kumipamppu ja pilli.
Vartijoille ei annettu mitään erityisiä ohjeita tai koulutusta. Vartijoita
neuvottiin pelkästään huolehtimaan siitä, että vankilassa säilyy yllä kuri ja
järjestys, ja että vangit käyttäytyivät heitä kohtaan kunnioittavasti.
Väkivallan käyttö kuitenkin kiellettiin.
Stanfordin vankilakokeen oli määrä kestää kaksi viikkoa,
mutta se jouduttiin keskeyttämään jo kuuden päivän kuluttua. Kävi ilmi, että
vanginvartijoina toimivat nuoret miehet alkoivat nopeasti käyttää yhä raaempia
otteita vankeja kohtaan. Vangeille määrättiin fyysisiä rangaistuksia ja heitä
nöyryytettiin. Vartijat alkoivat myös manipuloida vankeja toimimaan toisiaan
vastaan jakamalla suosionosoituksia ja rangaistuksia.
Silloin joskus, 1960- ja 1970-luvuilla riitti kiinnostusta siis vallan olemukseen. Mutta nyt 2010-luvulla on pakko huomioida myös rahan vaikutus. Siitä pitävät huolen poliitikkomme ja virkamiehemme, jotka eivät hoida tehtäviään. Millä tavalla raha muuttaa niiden ihmisten käyttäytymistä, joilla sitä on? Tästäkin löytyi mielenkiintoinen tutkimus, nyt YouTubesta. Tuo kaikkien tuntema Monopoli-peli sai toimia simulaattorina.
University of California, Berkley.
Money on the mind
Johtopäätöksenä tähän mennessä on, että ihmiset joilla rahaa on käyttäytyvät epäeettisemmin - toivottavasti eivät kuitenkaan moraalittomammin - kuin ne, joilla rahaa ei ole. Varmaan tässäkin olisi syytä muistaa, että köyhyys - kuten rikkauskin - on kuitenkin katsojan silmässä?
Mutta tieteestä takaisin tosielämään. Pari ajankohtaista, itseäni kiinnostanutta clippiä. Ensimmäinen kaatopaikalta, jonne tätä rataa joudumme vielä jokainen.
Kaatopaikan sinfoniaorkesteri
Toinen vallan kammareista, jossa jotkut edes yrittävät kääntää kehityksen pyörää takaisin aikaan ennen Regania ja Thatcheriä ja finanssimaailman lobbareita. (Ei luonnollisestikaan Euroopasta.)
Warren ja McCain hajottamassa finanssitaloja.
Yrityksestähän tässä vasta on kyse, mutta jos ei edes yritä, ei muutosta varmasti synny, kuten Elizabeth Warren toteaa. Missä luuraa Euroopan Warren?
Tähän loppun vielä kaiken kertova kuva nimimerkki tyhmyrin sivulta.
EUn taloushierarkia
Ja hänen selityksensä tälle kaikelle:
"Euroopalla onkin vanhojen feodaaliherrojen ja säätylaitoksen perinteet. Maaorjat raatakoot."
2 kommenttia:
Hakki.
Tutkimustöillä ei saada muutosta ihmisen psyykissä, jollei se ala omakohtaisesti ja on riippumaton ulkopuolisista kaavamaisuuksista. Siihen on itse löydettävä tie ja se on tulla tietoiseksi mitä itse on. ”Toiset” eivät ole erilaisia, eika toisilta ei voi oppia mitä itse on ja siksi oppiminen on aloitettava itsestä.
Karl
Totta puhut.
Lähetä kommentti