maanantai 15. heinäkuuta 2013

Tavoitteena NOLLA -korko ja -inflaatio




Ja inflaatio sen kun pienenee. Nyt sen ilmoitetaan olevan 1,4 %, eli hitaimmillaan kolmeen vuoteen kertoo YLE. On kuulemma maltillistunut pikku hiljaa vuodesta 2011, jolloin se laukkasi hätyytellen neljää prosenttia. Ja perinteisesti ajatellen se tulkitaan kai hyväksi, tiukan raha- ja talouspolitiikan seuraukseksi? Meneekö meillä nyt paremmin kuin 2011? Ovatko taloutemme näkymät nyt paremmat kuin 2011?

Valuuttamme odottaa purkautumistaan. Päävientimaillamme Euroopassa, Saksaa lukuunpottamatta, menee huonosti tai vielä huonommin. Kysyntä on jo kokonaan kaikonnut EMUn Välimerenmaista, Ranskaa lukuunottamatta vaikka senkin luottokelpoisuutta reittauslaitokset tiputtavat. Meiltä katoavat yritykset, erityisesti valmistava teollisuus ei investoi. Paitsi tietysti ulkomaille.

Euron vakautta takaamaan tehtiin aikoinaan valtioitten välinen sopimus; Euroopan kasvu- ja vakaussopimusSiinä mukana olivat keskeiset kriteerit, joilla valtioiden liiton valuutta pidetään uskottavana. Ne koskevat inflaatiota, korkokantaa, budjettialijäämiä, valtion velkaa ja valuutan arvoa. Näistä ei voinut eikä saanut tinkiä, jos euro aiotaan säilyttää uskottavana valuuttana. Mutta ensimmäisinä niistä tinkivät juuri ne maat, jotka euron nopeaan synnyttämiseen olivat omista itsekkäistä syistään voimakkaasti satsanneet, Ranska ja Saksa


Kaikesta siitä mistä valtiot, siis poliitikot saattoivat päättää - budjettialijäämä ja valtion velka - menetti yks´kaks merkityksensä kun samaiset Ranska ja Saksa rikkoivat rajat, ilman sanktioita. Korko ja valuutan arvo määräytyvät markkinoilla osin poliitikkojen tekojen ja tekemättä jättämisien seurauksena. Jäljellä on vain inflaatio, jonka max. 2% tavoitetasoon olemme nyt hirttämässä itsemme. Niin ikään keskuspankkien päätettävissä olevat korot lienevät jo niin alhaalla, ettei koskaan ennen. 

En väitä ollenkaan olevani rahapolitiikan, sen paremmin kuin minkään muunkaan "-politiikan" suuri guru. Mutta mitä tapahtuu silloin, kun keskuspankkikorot ovat nolla ja inflaatio on nolla? Ovatko yhteiskunnat ja niiden talous sen jälkeen sekä "aivokuolleita" että fyysisesti kuolleita? 

Olisiko jo vähitellen hyväksyttävä ajatus, että inflaatio on terveen talouden merkki? Ja samoin, kuin kautta aikain keskimääräinen korkotaso on noin 3 - 5 %, myös terveen inflaation olisi oltava suurin piirtein samaa tasoa?


Tavoitellessamme mahdollisimman pientä inflaatiota meille käy näköjään kuin mustalaisen hevoselle. 



PS. klo 16.20

Kuka käyttää väärää mittaria? EKP, BuBa, Merkel, Urpiainen vai Tilastokeskus?  http://www.talouselama.fi/uutiset/totuus+14+n+inflaatiosta+peruna+49+porkkana+27+maito+17/a2194492




Ei kommentteja: