maanantai 14. tammikuuta 2013

Koepallo vaiko ilmapallo?



Ruotsalaiset ministerit esittivät pohjoismaisen puolustusyhteistyön laajentamista yhteiseen aseistukseen asti. Seuraavaksi taisi ulkoministeri ”suhtautua asiaan myönteisesti” ja todeta, ettei ehdotuksessa ollut oikeastaan mitään uutta ja pieni puolustusministerimme komppasi sanomalla, että näkee mahdolliseksi lähettää Suomen Horneteja tarvittaessa Ruotsin avuksi. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja varoitteli kehottaen panemaan jäitä hattuun ja varapuheenjohtaja antoi ymmärtää olevansa valmis jopa todelliseen puolustusyhteistyöhön. Näin tuo juttu on tainnut kehittyä muutamassa päivässä?

Ainoa, joka tuntui puhuvan asiantuntemuksella, taisi olla Jussi Niinistö?  Ainakin meikäläinen, joka ei tässäkään asiassa ole asiantuntuja ollenkaan on hänen kanssaan pitkälti samaa mieltä. Varsinkin siltä osin, kun hän ehdotti panemaan jäitä hattuun.

Pohjoismainen puolustusyhteistyö tuntuu olevan monelle fantastinen märkä uni, jota ei järkiperusteilla saa kaataa. Ei, vaikka varsin moni Suomessa on vakuuttunut Ruotsin puolustavan maataan vain viimeiseen suomalaiseen asti.  Olen asiasta sinänsä jo riittävästi kirjoittanut, esimerkiksi viimeksi artikkelissa Islantiin vai NATOon – kumpaankin vai ei kumpaakaan. 

Minua kiinnostaa ennemminkin se, miksi Ruotsin ministerit ottavat asian esille juuri nyt? En ole ainakaan havainnut, että maailmantilanne olisi yht´äkkiä niin olennaisesti muuttunut, että heillä olisi syytä kasvaneeseen huoleen, en, vaikka tällä alalla suunnittelujännekin on hyvin pitkä.  Venäjä kyllä varustautuu edelleen ripeästi, mutta yleisesti kai sitä pidetään lähinnä paluuna aiemmalle tasolle? Vai sekö nyt Ruotsia pelottaisi, kun se itse on tietoisesti ajanut armeijansa alas?

Vai voisiko todella olla, että jossain joku porukka todella haluaa pitää huolta siitä, että Suomi saadaan NATOn ja tämä olisi riittävän  pieni askel? Tähän viittaisi hinku saada Hornetit Islannin ilmatilaan NATOn operaatiossa. Kun juttu ei oikein kansalaismielipidettä pelittänyt, herätetään henkiin positiivisempi brändi, Pohjoismainen puolustusyhteistyö. Ja tämä nyt olisi se ”ei väkisin, vaan väsyttämällä” markkinointistrategian uusi muoto? Markkinoinnin kohderyhmänä Suomen natovastaisen falangin lisäksi Venäjä? Vai erityisesti juuri Venäjä? Ja onko edellä mainittu porukka Suomessa, EUssa, NATOssa vai missä?

Entäpä Ruotsin ase- ja sotatarviketeollisuuden tarpeet?  Käsitykseni mukaan maailman suurin ase- ja sotatarvikeviejä per asukas on tälläkin hetkellä juuri Ruotsi. En tiedä miten heillä on viimeaikoina mennyt, mutta ainakaan JAS ei ole mitenkään erityisen hyvin myynyt kansainvälisillä markkinoilla. Uutta JASsia ei kehitellä ilmaiseksi. Horneteista luopuvan Suomen voisi kuvitella olevan tervetullut asiakas. Ja varmaan riittää muutakin, mitä Suomi voisi ostaa, aina AWACSeista alkaen kaiken maailman ohjuksiin ja tutkiin asti.

Tiedä häntä. Mutta toistakin asiaa ihmettelen. Mistä lähtien puolustusvälinehankinnan yhteistyön laajentamisesta yhteiseen puolustusvälineistöön on tullut niin merkityksettömän pieneksi askeleeksi, ettei se sisällä mitään uutta? Niin kai Tuomioja ensikommentissaan totesi? Silloin ei varmasti liittyminen jäsenenä NATOnkaan ainakaan häntä hämmästyttäisi? 


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hurjalta tuntuu, presidentiltä on viety valta, mutta hän on ainoa, jonka harkintakykyyn kansa tuntuu luottavan.
Taitaisi olla järkevää saada nuo nuoret ministerit presidenttimme holhoukseen.
Puolustusministeriksi pitäisi kierrättää kenraalikuntaa, että saataisiin edes jonkinlaista asiantuntemusta ja uskottavuutta peliin.

Hakki kirjoitti...

Anonyymi, oletpa nyt aktiivinen.

Ajatuksesi on enemmänkin kuin harkinnan arvoinen. Valitettavasti nyt vaan on niin, että tämä kakaralauma on se, jolla maassamme on korkein yhteiskunnallinen päätösvalta. Ja kuten ehkä tiedät, juurikaan kukaan ei saamastaan vallasta vapaaehtoisesti luovu.

Puolustusministeriksi ei tarvita kenraaleita, yhteiskunnan päätöksenteon on syytä säilyä siviileillä. Se, että puolustusministeriksi valitaan sivari, jolla vielä on märät korvantaustat ja päässään lähinnä kauppakorkean kirjaviisautta eikä elämänkokemusta ollenkaan osoittaa lähinnä sen, minkä arvon puolueet puolustukselle antavat.