Vielä meillä on mahdollisuuksia

Pankit pitäisi pilkkoa, samoin muutkin yhteiskunnan keskeiset instituutiot, erityisesti puolueet ja etujärjestöt. Ne ovat tulleet kansalaisten yhteiskunnalta edellyttämän demokratian toteutumisen esteeksi. Ja syykin on selvä; kun aikaa kuluu riittävästi kunkin alkuperäinen toiminta-ajatus hämärtyy ja ne rapautuvat oman toimintansa edun ja toistensa etujen edistäjiksi. Kaikella kun on parasta ennen päivänsä. Ja jokainen edellä mainituista on sen jo aikaa sitten ylittänyt.

Muutoksen on alettava yhteiskunnasta. Kansalaisista, mistäpä muualta? He kun ovat edellä mainituista ainoa, joka valtansa on menettänyt. Kerran neljässä vuodessa tapahtuva vastuuttomien valinta Arkadianmäen napinpainajiksi kun ei juurikaan valtaa ole. Eikä kenelläkään muilla edellä mainituista ole siihen riittävää intressiä.

"Puolueen uudistuminen on saatava liikkeelle - ne ovat valtiollistuneet, välittävät valtion ja virkamiesten tahtoa kansaan eikä päinvastoin kansan tahtoa valtioon päin, kuten pitäisi. Valtiosääntö ei edes tunne puoluelaitosta, vaan valta kuuluu kansalle, ja sitä käyttää eduskunta. Todellista valtaa käyttävät puolue-eliitit, jotka "hämärissä kabinettineuvotteluissa keskenään ja muiden korporaatioiden napamiesten kanssa sopivat, mitä kansanedustuslaitos ja hallitus päättävät". Puoluelaitokselle on luisunut vääränlaista valtaa ja vasemmisto on siinä etujoukko. Sen pitäisi asettua tiennäyttäjäksi uudistuvalle poliittiselle kulttuurille.

Yksilöiden pitäisi tehdä päätöksiä kunnissa, valtiossa ja järjestöissä täysin itsenäisesti, ilman ryhmä- ja puoluekuria. Puolueiden pitäisi käyttää mielipidevaltaa, koota samanmielisiä, mutta ei päätösvaltaa eikä niiden pitäisi asettaa ehdokkaita vaaleihin. Se kuuluisi valitsijayhdistyksille. Työväenliikkeessä on paljon autoritääristä, jolle ei ole enää sijaa nyky-yhteiskunnassa  - se on demokratian kehittämisen este. Kansalaisten muodostama yhteiskunta ei ole jakautunut voimattomaan kansaan ja valtioeliittiin, jotka suhtautuvat toisiinsa epäluulolla ja pelolla."

Nuo kaksi kappaletta ovat havaintoja todellisuudesta, joista itsekin olen viimeiset 6 vuotta toistuvasti blogeillani kirjoitellut. Ne ovat suoria lainauksia uudesta Martti Ahtisaarta kuvaavasta Matkalla–kirjasta. Lainauksia saamastaan kirjeestä, jonka Ahtisaari jossain puolueen tilaisuudessa esitteli. Ystäväni toimitti ne minulle juuri äsken sähköpostilla, vielä varmentaen Skypellä, että olen ne nähnyt.  Olen kiitollinen.

En ole demari, en ole koskaan ollut. Mutta olen ilahtunut jonkun siellä, jo Ahtisaarta 1990-luvun alussa presidentiksi valittaessa, omanneen samat käsitykset demokraattisen yhteiskunnan keskeisimmästä vaarasta. Muutama kommentti niistä.

Kaksi punamullan keskeisintä suurta puoluetta ovat kuvauksen keskipisteenä, vaikkei kepuleista mitään mainita. Saattaa hyvin olla, että vasemmisto on ollut tuon toimintatavan etujoukko, mutta vähintäänkin hyvänä peesaajana ovat olleet kepulit. Toisen maailmansodan jälkeisen punamullan taloudellinen ja erityisesti henkinen hinta on ollut Suomelle valtava.

Kummatkin ovat saaneet viimeistään viime vaaleissa havaita, että sillä tiellä pää tulee jossain vaiheessa vetävän käteen. Kauan se kesti. Siis äänestäjien herääminen. Viime vaaleissa äänestäjät vetivät kuitenkin kannatuksensa kummaltakin, ja vanhaan menoon pettyneenä suuri osa antoi sen populistin valitsijaryhmälle.

Itsevaltaisella, kansan arvoista piittaamattomilla toimillaan ne itse – siis näiden puolueiden eliitti – on syypää tappioonsa ja siihen, että kansakunnan mielialat ovat siirtyneet entistäkin suvaitsemattomampaan suuntaan. Ja aikojen valitettavasti edelleen huonontuessa, siirtyvät edelleen samaan ahdistavaan suuntaan.

PS.

Liitän tähän linkin yhdestä samaa kehitystä kuvaavista artikkeleistani. Yhden monista. http://eaglesflysingly.blogspot.com/2008/05/demokratiasta-kannattaa-maksaa.html ja luonnollisesti tämän artikkelin alkuperäisen version noin vuoden takaa, hiukan vain täydennettynä.