Suuri Kuntauudistus, enemmistöparlamentarismin tyranniaa?

Soitellen sotaan, tässä kai keskeisin syy Suuren Kuntauudistuksen nykytilaan? Näin kommentoin Suomen Kuvalehden kirjoitusta Kuntauudistus- jäissä kunnes kapinakunnan kantelu on ratkaistu. Ja jatkoin; tehtyä tuskin saadaan tekemättömäksi näillä askelmerkeillä? Nyt projektiin on jo saatu ladattua - latautunut - niin suuria tunteita, ettei tästä enää synny progressiivista, tulevaisuuttamme kehittävää kokonaisuutta.

Aivan ilmeisesti Osmo Soininvaara osuu aika kohdalleen toteamuksessaan "Kuntauudistuksen fokuksen piti olla kaupunkiseuduissa: kuntien keskinäisen epäterveen kilpailun suitsimisessa." Ja ”Kaupunkiseuduilla kunnat varastavat toisiltaan päivittäin ja pelaavat keskuskaupunkeja pussiin. Tuloksena syntyy onnettoman huonoja kaupunkeja ja kallista yhdyskuntarakennetta.” Nämä ovat niitä ratkaisuja, jotka ovat kasaamassa Suomelle hyvin raskaaksi muodostuvaa peruskuormaa. 

Ehkä paikallishallinnon uudistamisprosessin lähtökohtana olisi Maakunnallisen itsehallinnon kehittäminen lopetettavan kunnallisen itsehallinnon tilalle, sittenkin ollut tarkoituksenmukaisempi vaihtoehto? 

Mutta olemme vuosittain kasvattaneet julkisen sektorin velkaa noin 10 miljardilla eurolla vuodessa. Ei varmaan ole perusteetonta, ja ainakin suuruusluokaltaan kuvaavaa väittää, että sillä 10 miljardilla ylläpidämme julkisen sektorin, erityisesti kuntien vastuulle kuuluvia pöhöttyneitä rakenteita? Ne siis tulevat meille vähintään tuon 10 miljardia liian kalliiksi. Ja jos rahaa pitäisi riittää muuhunkin, vielä paljon kalliimmaksi. Olisiko sittenkin ollut parempi luoda myös kuntapäättäjille ja virkamiehille kriisitietoisuus, ennen kuin "sotaan" pillit soiden lähdetään?

Tuohon Kaarlo Tuorian osuuteen vielä kommentti. On kansalaisten kannalta äärimmäisen tervettä, että oikeusoppineet alkavat kiitettävässä määrin osallistua, aiemmin lähes yksinomaan puolueita edustavien poliitikkojen käymään keskusteluun parlamentaarisen demokratiamme nykytilasta ja sen kehittämisen vaihtoehdoista. 

Kuten Nalle Wahlroos vasta julkaisemassaan kirjassa "Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle julkistustilaisuudessa" parlamentarismin viimeisenä lukkona on oltava vahva perustuslaki, jotta vältytään enemmistön tyrannialta. Ja enemmistön tyrannian vaaroja korostaa myös Tuoria. Hänen mukaansa "Suomi on parin viime vuosikymmenen aikana omaksunut eräänlaisen enemmistöparlamentarismin äärimallin. ”Parlamentaariset komiteat on korvattu yksittäisten ministereiden asettamilla työryhmillä, selvitysmiehillä sekä virkamiesvalmistelulla. Kehitys menee huonoon suuntaan. Se näkyy lainsäädännön tason heikkenemisenä.”

Tuorin mukaan (myös) hallitusohjelma on saanut kohtuuttoman suuren painoarvon politiikassa." Onkin valitettavaa, että nykyinen puolueiden parlamentarismi tuntuu, toimiakseen edellyttävän useiden kymmenien sivujen kirjallista pakkopaitaa, josta sovitaan hallitusneuvotteluissa. Nykyisin tuota kiveen kirjoitettua, pidetään seuraavan neljän vuoden ajan toteutettavan hallinnoinnin breshneviläisen kivettymisen raamattuna. "Come hell or high water."

Mutta on kyllä oikeusoppineellakin sokea pisteensä. Sillä ei "”Suomi ole  kansanvaltainen oikeusvaltio, emme voi väheksyä parlamentarismia ja demokraattisia pelisääntöjä.” Suomi on puoluevaltainen oikeusvaltio, joka väheksyy, jopa ylenkatsoo kansalaisten parlamentarismia ja  kansalaisyhteisön aidosti demokraattisia pelisääntöjä.