Ahneudella ja kateudella maailmaa kehitetään, Apunen

mutta säätelemättömällä, itsekkäällä ahneudella ja kateudella se tuhotaan. 

Joka kerta kun olen EVAn johtajan Matti Apusen ulostuloon mediassa törmännyt, olen samalla tyrmistynyt. Edellinen koski nimimerkkikirjoittelua, nyt elinkeinoelämän puolustamistarvetta. Asian käsittelyä leimaa lähinnä usko, paatos, julistaminen ei ilmiön analyyttinen, neutraali käsittely. Odottaisin entiseltä journolta enemmän. Mutta varmaan uusliberalismin julistajillekin on maassamme olemassaolon oikeutus?

Kun Sixten Korkman oli edustamalleen etujärjestölle kunniaksi, tuntuu jokainen Apusen ulostulo jopa vetävän maton elinkeinoelämän arvomaailman jalkojen alta. 

Samalla eilisen Hesarin sivulla käsiteltiin yhtenä pääkirjoituksena kansallista lentoyhtiötämme ja sen tilaa.  Varmaan sattumalta se kuvasi elinkeinoelämämme tilaa laajemminkin? Tai ainakin sitä yhteiskunnallista ilmapiiriä, josta Apunen niin kovasti on huolissaan.  Konkurssikypsä, vanhan puolue ja ay-vallan linnake, jonka johdon toiminnan moraali ja eettiset perusteet yhä useampi kansalainen kyseenalaistaa. 

Ja miksi? Koska tietoa on tullut lisää. Koska kaikkea ei enää voi jatkuvasti pimittää. Koska kansalaisten ei tarvitse kaikkea enää kritiikittä hyväksyä. Ei yrityksiltä, ei etujärjestöiltä, ei puolueilta eikä varsinkaan niiden palkollisilta. Sillä onneksi meillä on nyt netti. 

Suosittelen lämpimästi lukemaan Hesarin moderoinnin läpäisseiden kommentoijien kaikki mielipiteet, kokonaisuudessaan. Onneksi meillä kansalaisilla on vielä, vakkakin Apusen toiveiden vastaisesti kommentoinnin mahdollisuus, jopa nimimerkillä.

Kommenteista havaitaan, että kommentoijat osaavat aika hyvin nähdä ja eritellä, mistä oikein on kysymys. Esimerkiksi, että

• Ei yleinen keskusteluilmapiiri ole elinkeinoelämää vastaan, vaan ihmiset ovat korvia myöten kyllästyneet korruptioon, salailuun ja työntekijävastaiseen ylenkatseeseen. Luottamus mennyt.
• Niihin porvarilllisiin arvoihin joita Apunen puolustaa tuskin kuuluu se, että yritysorganisaatioiden johtajat toimivat entisajan etuoikeutettujen aatelisten tapaan, asemaansa ja tuttavuuksiaan mahdollisen tehokkaasti hyväksikäyttäen, liidellessään firmasta toiseen kuin mehiläinen kukasta kukkaan, omaa erinomaista persoonaansa kaupustellen, ja isot palkkiot ovat taatut siitä riippumatta miten yritykselle johtajan käsissä käy. Eihän sellaisella ole mitään tekemistä yrittämisen kanssa. 
• Terveen bisneshenkisyyden puolustajien todellinen haaste ei ole köyhät jotka inhoavat rikkaita - usein syystäkin- vaan jostakin syystä muotiin tullut ahneuden liturgia, jossa röyhkeydelle ja piittaamattomuudelle annetaan talousteologinen siunaus.
• Ahneus ja kapitalismi eivät asetu yrityskulttuurissamme, ellei suurin osa omien etujen kahmijoista pyri tasapainoisempaan tulonjakoon.
• Demonisoitavia asioita on, kun yritys tuottaa tappioita ja silti johtajille jaetaan hulppeasti etuja, samalla kun työntekijöiden palkkoja pienennetään ja väkeä irtisanotaan.
• Palkaton työharjoittelu ammatillisen koulutuksen ulkopuolella toimeentulon menetyksellä uhkaamalla on juuri sitä miltä se kuulostaa (orjuudelta, Hakin lisäys), ja erityisen tuomittavaa, jos hyödyn saa esim. hyvää tulosta omistajilleen tekevä kauppaketju. Työt, joita voi tehdä ilman koulutusta tai vähäisellä koulutuksella ovat kadonneet työharjoittelujärjestelmän, opiskelijoiden toimeentulonsa takia tekemän työn ja siirtotyöläisten parin euron tuntipalkkojen takia. Työstä on maksettava palkkaa.
• Suomessa ei mietitä siis ollenkaan kuinka tulevaisuuden hyvinvointi rahoitetaan. Täällä on näivettynyt elektroniikka-, metsä-, metalli-, tekstiili- ja telakkateollisuus. Mitä näiden tilalle aiotaan keksiä jotta entinen hyvinvointi voidaan rahoittaa. Luulen että pelkästään tietokonepelien tekemisellä ei korvata menetettyä tuotantoa. Tuo peliteollisuus on vieläpä siitä petollista että se jos mikä on helppo siirtää veroparatiiseihin ja halvan työn maihin.
• Sen sijaan nykyisin yleisin pisnes, kepulointi, kehvelöinti, suhmurointi, sailastelu, karvistelu ym., jonka tavoitteena on maksimoida oma hyöty minimiajassa, ei ansaitsekaan mitään kannatusta, vaan entistäkin tehokkaampaa paljastamista ja syvää paheksuntaa.
• Ihmiset ovat muuttuneet pysyvästi. He ovat koulutetumpia, ymmärtävät enemmän, rahan valta murenee, työn pitää olla kunnollista ja tarpeellista (kaikki työ ei ole arvokasta), kestävän kehityksen mukaista. Yhteiskunnan arvot pitää olla kunnossa; vapaus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Ne ovat universaalit arvot, riippumattomia asemasta, paikasta, ajasta tai olosuhteista.
• Yksi ‘bisnes‘ eliitin ja heidän kätyreiden taktiikka on syyttää arvostelijoita kateudesta. Tähän sanoisin että vaurastuminen omalla työllä ja vaurastuminen toisten kustannuksella, niissä on selvä ero ja tästä on kyse. Tässä ns. kvartaalitaloudessa on helppoa takoa rahaa heittämällä porukkaa ulos. Toinen taktiikka on liittää sympatiaa keräävät pienyrittäjät ja suuryritykset samaan pakettiin. Ei, nämä eivät ole samassa veneessä, vaan sympatia tulee siitä että pienyritykset ovat yhtälailla suuryritysten armoilla kuten tavalliset työntekijätkin. Ne yrittävät vain luovia tässä korporaatioiden kyynärpäätaktiikalla hallitsemassa maailmassa. Globaaleilla markkinoilla toimivilla suuryrityksillä on paljon rahaa ja valtaa muttei minkäänlaista yhteiskunnallista vastuuntuntoa.

Ja muutama konkreettinen, rakenteellinen pohde nousee ylitse muiden.

Työeläkelaitosten johtajilla ei ole sijaa suuryritysten hallituksissa, eikä johdossa muutenkaan. Alaa tuntemattomina heillä ei ole varsinkaan pörssiyrityksille mitään annettavaa. Toistuva väite, että he valvovat edustamansa työeläkelaitoksen etua on yhtä ontto kuin liikepankkien johtajien vastaavat väitteet omista hallituspaikoistaan vielä 1990- luvulla. Avoimessa markkinataloudessa valvonta hoituu pörssin kautta.

Aivan kuten elinkeinoelämään sisältyy - niin hyvässä kuin pahassa - paljon muutakin kuin yrittäjyyttä, markkinataloutta ja voiton maksimointia, hyviksiä ja pahiksia, altruisteja ja rosvoja, niin sisältyy yhteiskuntaankin. Olemme antaneet lainsäädäntömme ja sopimustoimintamme rapautua niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin tasolle, joka ei enää pelkästään viilailemalla ratkea. Kansalaisilta on hyvää vauhtia katoamassa luottamus myös demokraattiseen järjestelmään.

Näinä säästämisen ja tervehdyttämisen aikoina on elinkeinoelämän syytä herättää kysymys, onko sillä enää tarvetta tai edes varaa tällaiseen EVAan? Jos on vain Apusen tasoisia puolestapuhujia, ei elinkeinoelämän tai markkinatalouden vastustaja muita kavereita kaipaa? 

Luottamuksen voi menettää vain kerran.

Kun luotto menee, menee kaikki.