Miksi työ olisi yksilön hyvinvoimisen, yksittäisen ihmisen hyvän elämän vastakohta?
Eikö hyvän voimisen vastakohta ole työttömyys, tarkoituksettomuus, oikeudettomuus toteuttaa itseään?
Voimmeko jokainen todella edellyttää, että yhteisön tai yhteiskunnan olisi tarjottava meille työtä? Miksi ihmeessä meidän muiden, tämän yhteiskunnan jäsenten, pitäisi moiseen sitoutua? Eihän meidän muodostama yhteisö, valtio ole kuin fiktio. Eikö työ olekaan jokaisen oikeus?
Olisiko sittenkin niin, että jokainen meistä itse asiassa on oman onnensa seppä? Mutta, että järjestelmät, jotka olemme yhteiskuntamme heikoimpien suojaamiseksi vuosikymmenien aikana rakentaneet pitävät huolta siitä, että emme voi omaa selviytymistä edes testata?
Kumpaa on helpompi muuttaa, meitä vai luomaamme järjestelmää?
En oikein usko, että kymmenien ja satojen tuhansien vuosien kehitystä olisi muutettavissa. Miten sitten järjestelmät ja toimintatavat, jotka oleme viimeisien parin kymmenen vuoden aikana omaksuneet?
Tai konkreettisemmin;
Olisiko helpompaa yrittää muuttaa sitä minka olemme itse luoneet verrattuna siihen, että uskoisimme voivamme muuttaa ihmiskuntaa ja se toimintaa nopeasti, tehokkaasti ja peruuttamattomasti?
4 kommenttia:
Hakki,
Systeemit eivat ole koskaan muuttaneet ihmista, ihmiset ovat muuttaneet systeemeja, yhteiskunta muotoja, kautta historian ja aina tulleet jonkilaiseen \"huippuun\", vain havaitakseen minkaan niista olevan aikaansa tai tekijaansa parempi.
Siksi kunnes systeemien rakentajassa ei tapahdu muutosta ei ole mahdollista rakentaa uutta yhteiskuntaa. Voimme olla vain jaljennoksia omasta ymparistostamme ja vain niissa kantimissa kaikki ajattelumme ja siita syntavat toimintomme voivat olla mahdollisia. Aivojemme fyysillinen rakenne on hyvin tunnettu, sehan on biologinen tietokone, mutta sen sisallosta ja sisallon valttamattomyydesta olla ohjelmoinnin mukainen emme tieda paljoakaa. Mika hulluinta koko \"settuppissa\" on, on se, ettei sen ohjelmointi halua tietaa itsensa hullunkurisesta toimintatavoista paljoa, koska siita tietaminen on hyvin vahan , jos ollenkaan, \"maukasta\" ja sehan, \"maukkaus\", on jota me jokainen etsimme kaikin mahdollisin keinoin ja tavoin.
Tietoisuus \"negatiivisesta\" ja sen rekenteesta on nahdakseni ainoa tapa tulla \"positiiviseen\". Mutta, kuten tiedamme, sellainen asiaan lahestyminen ei ole ohjelmoitu aivoomme ja jos olisikin, siita syntyisi vallankumous eika tamanhetkinen ojelmointimme voisi sellaista hyvaksya tuntematta etukateen seurauksia, mika jo sinansa olisi mahdottomuus.
Nain ollen, kaikki minka voimme tehda on jatkaa samaa \"hullunmyllya\", siina kun on ainoa tuntemamme turvallisuus.
Karl
Olen kanssasi hieman eri mieltä.
Kyllä ihmisen luomat järjestelmät ja systeemit myös jättävät jälkensä ihmisiin. Ainakin pienessä määrin niihin ihmisiin, jotka asianomaisessa järjestelmässä ovat oppineet ja tottuneet elämään. Muuttuminen on parhaimmillaan hidasta sopeutumista, \"evolutiivista\" ja pahimmillaan nopeaa, pakotettua, \"revolutiivista\". Jäävän jäljen syvyys ei välttämättä ratkea erityisesti jommankumman perusteella.
Eikä tässä tarkastelussa edes ole kysymys järjestelmän radikaalista muuttamisesta tyyliin kapitalismi - sosialismi. Ennemminkin kyse on painotuserosta. Kansalaisten välittömästä edustuksellisesta demokratiasta, vastakohtana puolueitten parlamentaarisesta demokratiasta, jossa kansalaiset saavat vain valita/äänestää puolueiden asettamista ehdokkaista ne, jotka puolueen tahtoa 4 vuotta edustavat.
Mutta kansalaisten tahtoa eivät puolueet edusta. Ne edustavat asianomaisen \"Aatesuunnan menshevikejä\", vähemmistöä. Vähemmistöä joka suurimmillaan edustaa noin 5 - 10 % ao. puoluetta äänestäneistä.
Mitä kovempi kontrolli ja valta yhteiskunnalla on ssuhteessa yksilöön sitä suurempi ongelma yksilöllä on vapautua sen luomasta näennäisestä turvaverkosta.Tämä näkyy hyvin kommunismin haikailijoissa ja DDR kaipailijoissa.Ikäänkuin he olisivat nukkuneet koko elämänsä.Ihmisiä tapetaan ennekaikkea yhteisesn asian vuoksi ja siksikin yhteiskuniin tuleee suhtautua kriittisesti.
Varsinkin sellaisiin ihmisiin jotka saavat leipänsä yhteiskunnalta.
OrNot
Et kai nyt yritä väittää, että yhteiskunta on yksilön suurin vihollinen?
Lähetä kommentti